user_mobilelogo

Sutinat elokuu 2016

02.08.2016

Hyvä ulkosuomalainen,

Heinäkuussa Suomessa nautittiin erinomaisesta kesäsäästä. Heinäkuu on edelleen useimpien suomalaisten suosima lomakuukausi, joten lomailijat lienevät tyytyväisiä ainakin säiden osalta. Suomen vilkas kesäfestivaaliaika jatkuu vielä syyskuulle asti.

Perjantaina 29.7. päättyi Suomi-Seuran kaksiviikkoinen intensiivinen suomen kielen kurssi Helsingissä. Kurssilla oli opiskelijoita tällä kertaa Australiasta, Isosta-Britanniasta, Uudesta-Seelannista, Saksasta, Sveitsistä, Italiasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä, ja yhden opiskelijan juuret ovat Ranskassa ja Israelissa.  Kolmella opiskelijalla on lisäksi Suomen kansalaisuus.

Elokuussa järjestämme jälleen paluumuuttajan infopäivän toimistossamme Helsingissä. Tarkemmat tiedot tapahtumasta ovat tiedotteessamme.

Suomi-Seuran jakamien järjestö- ja nuorisoapurahojen syksyn hakuaika on jälleen syyskuussa. Anomusten on oltava perillä Suomi-Seurassa 30.9. mennessä.

Suomi-Seuran toimisto on avoinna normaalisti koko kesän ajan maanantaista perjantaihin kello 9 - 16. Olette tervetulleita vaikkapa noutamaan yhdistyksenne lahjoituskirjat tai hoitamaan jäsenasioitanne.

Parhain terveisin

Suomi-Seura ry

 

Suomi-koulujen opettajat koolla Helsingissä

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät järjestetään 3. – 5. elokuuta Helsingissä. Tänä vuonna päivien teema on Tehtävä ulkomailla: Suomi-koulun opettajan osaaminen ja identiteetti. Mission possible. Tapahtumaan osallistuu 92 opettajaa 21 maasta.

Päivien ohjelmassa on muun muassa Suomi-koulujen opettajien opetussuunnitelmasuosituksen tukimateriaalin esittelyä, tietoa uusista opetussuunnitelmista ja opetusmateriaaleista sekä erilaisia työpajoja. Iltajuhlan teema on Lauri Viita 100 vuotta. Lisäksi opettajat kuulevat Suomi 100 Maailmalla -hankkeesta.

http://www.suomi-seura.fi/fi/suomi-koulut

 

Suomi-Seuran infopäivät loppuvuonna

Suomi-Seura ry järjestää loppuvuonna vielä infopäivät paluumuuttajille ja eläkepäiviä ulkomailla suunnitteleville. Tilaisuudet järjestetään Suomi-Seuran toimistossa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. kerros, Kruununhaka).

Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 12.8. kello 12 – 16.                         

Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna ulkomailta Suomeen palaaville ja paluumuuttoa suunnitteleville.  Päivän ohjelmassa on tietoiskuja paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä kuten maahanmuutto, terveydenhuolto, eläkkeet, verotus, työnhaku ja lasten koulunkäynti. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.

Eläkepäiviksi ulkomaille-infopäivä järjestetään perjantaina 23.9. klo 10 – 14.

Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville. Ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvistä asioista. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 euroa, muille 70 euroa, hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan

Lisätietoa ja ilmoittautumiset:

Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358 – (0)9 – 684 1210

Suomi-Seuran neuvontapalvelusta saa tietoa n

 

Suomi 100 Maailmalla -kotisivut avattu

Suomi 100 Maailmalla -hankkeen kotisivut on nyt avattu. Sivut löytyvät internetistä osoitteesta

http://suomi-seura.fi/suomi100maailmalla/fi/etusivu/ ja Suomi-Seuran kotisivulta www.suomi-seura.fi. Kotisivulla on mm. tapahtumakalenteri, idea-, esiintyjä- ja materiaalipankit.

Suomi 100 Maailmalla -hanke on Suomi-Seura ry:n, Kirkon ulkosuomalaistyön/Kirkkohallituksen ja Siirtolaisuusinstituutin yhteinen hanke ja osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa eli Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Hanketta tukevat myös ulkoasiainministeriö ja Merimieskirkko ry.

Haluamme innostaa ja tukea ulkosuomalaisyhteisöjä järjestämään juhlavuoden tapahtumia ja viestimään Suomesta omissa maissaan. Haluamme myös välittää Suomessa asuville tietoa ja tunnelmia siitä, miten 100-vuotiasta Suomea juhlitaan maailmalla.

Hankkeella on nyt kaikille avoin Facebook-ryhmä, joka löytyy Facebookista nimellä Suomi 100 Maailmalla. Liity ryhmään: https://www.facebook.com/groups/1572269349769778/?fref=ts

 

Ilmoittakaa Suomi 100 -tapahtumistanne Suomi-Seuraan ja

Suomi 100 -toimikunnalle

Ulkosuomalaisyhteisöjä pyydämme ilmoittamaan ensi vuoden tapahtumistaan niin Suomi-Seuran Suomi 100 Maailmalla -kotisivuille kuin kertomaan hankkeistanne myös juhlavuoden viralliselle Suomi 100 -hankkeelle: http://suomifinland100.fi/ ja http://suomifinland100.fi/info/ 
Suomi 100 -ohjelmaan valitut hankkeet saavat oikeuden käyttää valtioneuvoston kanslian virallista Suomi 100 -tunnusta omassa viestinnässään graafisen ohjeistuksen mukaisesti. Ohjelmahankkeet tulevat myöhemmin osaksi juhlavuoden ohjelmakokonaisuuden esittelyä Suomi 100 -verkkosivuilla. Ohjelmahanketta voi esittää kuka tahansa: yksityishenkilö, työryhmä, yhdistys, yritys tai julkisen sektorin edustaja. 
Lisätietoja Suomi 100 -ohjelman valintakriteereistä ja hakuohjeet:
http://suomifinland100.fi/tehdaan-yhdessa/hae-mukaan/

 

Syksyn apurahojen haku päättyy syyskuun lopussa

Suomi-Seura ry:n jakamien järjestö- ja nuorisoapurahojen hakuaika päättyy syyskuun lopussa. Anomusten on oltava perillä Suomi-Seurassa 30.9.2016 mennessä. Myöhästyneitä anomuksia ei käsitellä.

Lähettäkää anomuksenne hyvissä ajoin mahdollisimman tarkoin tiedoin ja tarvittavin liittein. Merkitkää pankkitilinne tiedot IBAN-muodossa lomakkeita täyttäessänne – siten nopeutatte apurahojen maksua.

Lisätietoja anomusten teosta ja apurahojen myöntämisestä saatte Suomi-Seurasta: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358-9-6841210. fax +358-9-68412140.

Syyskuun jälkeen seuraava tilaisuus anoa järjestö- ja nuorisoapurahoja sekä tiedotusapurahoja on helmikuun 2017 loppuun mennessä. Tiedotusapurahoja anotaan vain kerran vuodessa.

Lisätietoa ja anomuslomakkeet: www.suomi-seura.fi – Apurahat. Voitte myös pyytää anomuslomakkeet Suomi-Seurasta, mikäli ette pysty tulostamaan niitä internetistä.

 

Suomi-Seura ja USP SuomiAreenalla

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti olivat heinäkuussa ensimmäistä kertaa mukana Porin kaupungin ja MTV3:n järjestämässä SuomiAreena-keskustelutapahtumassa esittäytymällä Kansalaistorilla. Seuran teltalla pysähtyi runsaasti väkeä, joista monet olivat jo ulkosuomalaisia. Seuran ja USP:n toiminta kiinnosti jo senkin takia, että monilla oli sukulaisia ja ystäviä maailmalla tai ulkosuomalaiseksi lähtö mielessä.

Seuran ja USP:n Torivartin Haluatko ulkosuomalaiseksi? -visailun juonsi MTV3:n entinen kirjeenvaihtaja, toimittaja Kari Lumikero, ja kisaajana lavalla oli kansanedustaja Ben Zyskowicz.  Musiikkia tarjosi Brysselissä toimiva Viva Melancolia -trio.

http://suomiareena.fi/, http://suomiareena.fi/in-english, http://suomiareena.fi/pa-svenska

http://porijazz.fi/fi/, http://porijazz.fi/en/

 

Kelan tietoiskut ulkomailla asuville ja sinne muuttaville

Kela järjestää tietoiskut ulkomaille muuttaville ja siellä asuville 25.8. kello 12 – 15 ja 28.8.

kello 9 – 12.  Ensimmäisen päivän tietoisku on tarkoitettu ulkomailla työskenteleville tai sitä suunnitteleville. Toisen päivän tietoisku on suunnattu ulkomailla asuville, ulkomaille muuttoa harkitseville tai ulkomailta eläkettä saaville eläkeläisille.
Tilaisuudet järjestetään Kelan päätoimitalossa (Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki). Molemmat tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille.
Kansainvälisiä asioita käsittelevät kesäpäivät järjestetään yhteistyössä Kelan, Eläketurvakeskuksen, Verohallinnon ja Väestörekisterikeskuksen kanssa.

Voit seurata molempia tilaisuuksia verkossa. Jos tulet paikan päälle, ilmoittaudu seminaariin sähköisellä verkkolomakkeella 21.8.2016 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä voit myös ehdottaa käsiteltävää aihetta.
Etäyhteyslinkki työntekijöiden tietoiskuun
Etäyhteyslinkki eläkeläisten tietoiskuun

 

Suomi-Seurasta oppaita ja neuvontaa maailmalle muuttoon ja Suomeen paluuseen

Suomi-Seuran neuvontapalvelu opastaa ulkomaille muuttavia, siellä asuvia ja Suomeen palaavia.

Jos tarvitset henkilökohtaista neuvontaa liittyen sosiaaliturvaan, sairausvakuutuksiin, verotukseen ja eläkkeisiin tai muuttojärjestelyihin, tullisäännöksiin, lemmikkieläinten tuontiin yms. kysymyksiin, ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse.

Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin.

Neuvontapalvelusta on saatavilla monenlaisia oppaita avuksi Suomesta ulkomaille muuttoa, maasta toiseen muuttoa ja Suomeen paluuta helpottamaan. Suomi-Seuran kokoamia maaoppaita ovat Alankomaat-, Iso-Britannia-, Norja-, Saksa-, Ruotsi-, Australia-, Italia- ja Yhdysvallat-oppaat.

Muuttajan muistio ja muistilista sekä Matkaajan muistio -opasmonisteet ovat ilmaisia Suomi-Seuran henkilöjäsenille ja käsittelymaksua vastaan muille. Samoin Eläkepäiviksi Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan sekä Espanjasta Portugaliin muuttaville eläkeläisille kootut muistiot ovat saatavissa seuran jäsenille jäsenetuna. Eläkepäiviksi Espanjaan ja Eläkepäiviksi ulkomaille

-oppaat sekä Takaisin Suomeen -oppaat on päivitetty äskettäin.

Kaikkia Suomi-Seuran julkaisemia oppaita ja muistioita on saatavana myös sähköisessä muodossa.  Lisätietoja: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi -> neuvonta

Suomi-Seura ry, Mariankatu 8. (3. kerros), 00170 Helsinki

p. +358-(0)9-684 1210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi

Toimistomme on avoinna arkisin kello 9 – 16.

 

Kansalaisuusilmoituksia tehtiin alkuvuonna 369

Suomen kansalaisuutta haki ilmoituksella tammikuun alusta kesäkuun loppuun mennessä 369 henkilöä. Kansalaisuuden saa ilmoituksella muun muassa entinen Suomen kansalainen, joka on menettänyt Suomen kansalaisuutensa.

Eniten ilmoituksia eli (139) tehtiin Ruotsista ja sen jälkeen Venäjän federaatiosta (29), Virosta (15), Yhdysvallat (14), Australia (14), Kanadasta (13), Isosta-Britanniasta (12), Thaimaasta (11), Somaliasta (10) ja Saksasta (9).

Suomen kansalaisuutta haki tammi-kesäkuussa 6 009 henkilöä, mikä on lähes yhtä paljon kuin edellisvuonna samaan aikaan (1–6/2015: 6 053). Eniten kansalaisuutta hakivat venäläiset, somalialaiset, irakilaiset, virolaiset ja afganistanilaiset.  Kansalaisuuspäätöksen sai 6 703 henkilöä. Päätöksistä myönteisiä oli 78 ja kielteisiä 22 prosenttia. Kielteisten päätösten osuus kasvoi vuodentakaisesta, jolloin niitä oli 14 prosenttia.

Ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen haki alkuvuonna 12 153 ulkomaalaista. Eniten hakemuksia tekivät edellisvuosilta tutut kansalaisuudet: venäläiset, kiinalaiset, ukrainalaiset, intialaiset ja vietnamilaiset.

Suurin hakuperuste oli perheside: 4 958 henkilöä halusi muuttaa perheenjäsenensä luo Suomeen. Työn perusteella oleskelulupaa haki 3 523 henkilöä. Molemmissa hakemusmäärät pysyivät samalla tasolla kuin edellisvuonna.

Eniten alkuvuonna lisääntyivät opiskelijoiden oleskelulupahakemukset, joita tehtiin 3 079 eli noin 35 prosenttia enemmän kuin vuoden 2015 alkupuoliskolla (2 282).

Maahanmuuttoviraston kotisivut: www.migri.fi, http://www.migri.fi/suomen_kansalaisuus, http://www.migri.fi/finskt_medborgarskap, http://www.migri.fi/finnish_citizenship

 

F-Securelta jäsenetu Suomi-Seuran jäsenille

Katso lempisarjasi netissä ilman maarajoituksia. F-Secure on suojannut kymmeniä miljoonia ihmisiä digitaalisilta uhilta maailmanlaajuisesti yli 25 vuotta.

F-Secure myöntää Suomi-Seuran jäsenille 25 prosentin alennuksen Freedome VPN ohjelmistosta joka takaa turvallisen netin käytön missä tahansa Wi-Fi verkossa ja mahdollistaa maarajoitusten kiertämisen

https://campaigns.f-secure.com/freedome/affiliate/fi_FI/suomiseura/

 

Merimieskirkon rippileirille 2017 voi jo ilmoittautua

Suomen Merimieskirkko ry järjestää vuosittain rippileirin Kreikassa, Nea Makrissa. Ilmoittautuminen vuoden 2017 riparille on käynnistynyt. Leirille ovat tervetulleita niin maailmalla kuin Suomessa asuvat suomalaisnuoret.

Leirimme konfirmaatio on Helsingissä, ja leirin opetuskieli on suomi. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: http://www.merimieskirkko.fi/26-rippikoulu-kreikassa .

Tämän vuoden riparitunnelmiin pääsee mukaan seuraamalla sivuamme Facebookissa: ’SMK:n riparit Kreikassa’ (https://www.facebook.com/SMKn-riparit-Kreikassa-263871423968018/?fref=ts ).

Tervetuloa mukaan!

 

MAINOS

Räätälöidyt matkat maailmalle Suomi-Seuran Matkatoimistosta

Vaikka aurinko paistaa ja Suomen kesä on parhaimmillaan, kannattaa hetken miettiä myös jo

tulevaa syksyä ja talvea.

Kesällä ja alkusyksyllä Eurooppa tarjoaa mahtavia seikkailuja, eivätkä pitkät lentomatkat rasita.

Kroatiassa on elämyksiä ja luonnonkauniita paikkoja; Finnair lentää suoraan Splitiin ja sieltä on lyhyt matka Makarskan rannikolle esim. Baska Vodaan. Viikon matka puolihoidolla Conte-hotellissa alk. 850 € tai Plaza Drasnice -hotellissa alk. 760 € aamiaisella.

USA ja Kanada ovat perinteisiä kesäsuosikkeja; vaikkapa lomamatka yhdistettynä

sukulaisvierailuun? Vielä löytyy lentopaikkoja kesäksi esim. New Yorkiin, tai miten olisi automatka

Kaliforniassa ja villissä lännessä? Kestosuosikkeja edellisten lisäksi ovat myös Florida ja Havaiji. Havaijin Maui-saari on juuri valittu maailman suosituimmaksi saareksi, ja sinne voi matkustaa ympäri vuoden. Kanadassa Vancouver ja Kalliovuoret ovat kesällä/syksyllä parhaimmillaan esim. automatkailua ajatellen.

Syksyllä Aasian lämpimät kohteet houkuttelevat; edulliset hinnat, hyvä ruoka ja tasokkaat hotellit.  Karibialla on lukuisia saaria ja jokaiselle löytyy varmasti sopiva kohde. Miten olisi yhdistelmämatka Vietnamissa tai luonto-rantalomamatka Costa Ricaan? Myös Kuuba kasvattaa suosiotaan taas ja on juuri avautumassa uusille matkailijavirroille myös USA:n suunnasta. Viiden tähden Vietnam, yhdistäen kaupunki- ja rantaloman, on kauan ollut kestosuosikkimme.

Costa Rica houkuttelee luonnollaan ja maa on kompaktin ihanteellinen myös kiertomatkaa ajatellen. Lennot San Joseen kätevästi yhdellä vaihdolla ja viikon rantaloma maksaa esim.

Playa Bejuco tai Morgans Cove Resortissa alk. 1345 € aamiaisella. Viikon kiertomatka vuokra-autolla Karibialta Tyynelle Valtamerelle alk. 1210 € tai ”Luonnon kutsu”-automatka alk. 1220 €.

Kuubassa peruspaketti 3 vrk Havanna + 3 vrk Varadero alk. 1660 €. Kiertomatka ”Autenttinen Kuuba” 8 vrk alk. 2440 €

Pohjoisen pallonpuoliskon syksy ja talvi ovat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa parasta matkustusaikaa. Nyt löytyy uusia reittejä ja tosi hyviä tarjouksia, kun matka varataan ajoissa.

Nyt on aika varata joulumatka ja ensi talven lomat; vielä onnistuu erikoishinnoilla.  Räätälöimme teille parhaimmat yhdistelmät!

Avustamme teitä kaikissa matkoihin liittyvissä asioissa; yksittäin tai ryhmässä. Myös seuroille ja yhdistyksille räätälöimme sopivia matkakokonaisuuksia erikoishinnoilla; pyytäkää meiltä tarjous!

Vielä löytyy vapaita paikkoja myös suomeksi opastetuille ryhmämatkoillemme:

Balatonin herkkuja ja viinejä, 5 pv, lähtö 1.10.2016 alk.1085 €

Gardajärvi, Venetsia ja Verona, 5 pv, lähtö 12.10.2016 alk. 1150 €

Madagaskarin kierto, 11 pv, lähtö 27.09.2016 alk. 3090 €

Kiina – Laos – Thaimaa, 15 pv, lähtö 28.10.2016 alk. 3650 €

Australian kiertomatka, 16 pv, lähtö 25.11.2016 alk. 5660 €

Odotamme yhteydenottoanne sähköpostilla, puhelimella tai tervetuloa toimistoomme keskustelemaan tarkemmin matkatoiveistanne.

Tutustu netissä tarjontaamme: www.suomiseuranmatkat.fi

Suomi-Seuran Matkatoimisto palvelee osoitteessa Aurorankatu 11 A 1, 00100 Helsinki, heti Eduskuntatalon takana. Puhelin: +358-(0)9-74228800, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Finnairilta uusia yhteyksiä Helsingistä Eurooppaan

Finnair on aloittanut vuoden ympäri operoitavat lennot Skotlannin Edinburghiin ja Tanskan Billundiin.

Syyskuussa avautuu myös reitti Uumajan ja Helsingin välillä yhteistyössä ruotsalaisen alueellisen lentoyhtiön BRAn kanssa. www.finnair.fi 

Nextjet aloittaa lennot Helsingin ja Västeråsin välillä

Ruotsalainen lentoyhtiö Nextjet aloittaa 15. syyskuuta lentoliikenteen Helsingin ja Västeråsin välillä. Västeråsin kenttä sijaitsee Mälarin alueella, missä asuu paljon suomalaistaustaisia.

Reittiä lennetään kolme kertaa päivässä maanantaista perjantaihin, kerran päivässä lauantaisin ja kaksi kertaa sunnuntaisin. Nextjet operoi vuoroja 68-paikkaisella ATP-konetyypillä.

Lippujen myynti aloitetaan heinäkuun lopussa. Lippuja voi ostaa Nextjetin sivuilta sekä paikallisista matkatoimistoista.

Västeråsin reitti lennetään yhteistyössä Finnairin ja Mälarinlaakson kauppakamarin kanssa.

www.finavia.fi

 

Talvikaudella lisää lentovuoroja Helsingistä Euroopan kohteisiin

Useat lentoyhtiöt lisäävät ensi talvena lentovuoroja Euroopan-kohteisiinsa Helsinki-Vantaalta. Uusia vuoroja on luvassa Pohjoismaiden pääkaupunkeihin, Kiovaan sekä talven lomakohteisiin.

Tukholma, Oslo ja Kööpenhamina

Lentoyhtiö SAS lisää kapasiteettiaan Helsingin ja muiden Pohjoismaiden pääkaupunkien välillä. Tukholmaan on tulossa yksi päivittäinen lento lisää. Vuoro lähtee Helsingistä iltapäivällä ja palaa illalla.

Myös Oslosta Helsinkiin lisätään SAS:n aamulento. Vuoro on ensimmäinen Oslosta Helsinkiin tuleva suora yhteys aamuisin.

SAS:n Kööpenhaminan-lennot lennetään talvikaudella entistä isommilla lentokoneilla.

Kiova

Ukraine International Airlines lisäsi kesäksi Helsingin ja Ukrainan pääkaupungin Kiovan välisten lentojen määrää viidestä viikoittaisesta vuorosta päivittäiseen yhteyteen. Talvikaudelle tuodaan päivittäisten iltapäivälentojen lisäksi vielä viisi viikoittaista lisävuoroa. Osana päivistä Kiovaan lennetään siis kahdesti päivässä. www.finavia.fi

 

Norwegian lisää talvikauden lentoja Helsinki-Vantaalta

Norwegian aloittaa talvikaudella suorat lennot Helsingin ja Nizzan, Dublinin sekä Palma de Mallorcan välillä. Lennot Dubaihin jatkuvat päivittäisinä.

Etelä-Ranskan Nizzaan lennetään Helsinki-Vantaalta kolme kertaa viikossa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin.

Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin lentoja lähtee kahdesti viikossa, maanantaisin ja perjantaisin.

Espanjaan kuuluvan Mallorcan saaren pääkaupunkiin Palmaan on tarjolla suorat lennot niin ikään kahdesti viikossa maanantaisin ja perjantaisin.

Lennot Dubaihin jatkuvat päivittäisinä. Lento lähtee Helsinki-Vantaalta klo 17.55 ja paluu on aamulla klo 9.30. 

Norwegian lentää kymmeniin kansainvälisiinkohteisiin suorilla lennoilla Suomesta. www.finavia.fi  

 

Finnairin kolmioreiteillä lisää vaihtoehtoja Suomen kohteisiin

Finnair avaa syksyllä neljä uutta kolmioreittiä, jotka parantavat maakuntien välisiä suoria lentoyhteyksiä. Kolmioreittejä lennetään 30. lokakuuta alkaen.

Uudet reitit ovat:

Helsinki-Jyväskylä-Kajaani-Helsinki maanantaista perjantaihin.

Helsinki-Maarianhamina-Turku-Helsinki maanantaista perjantaihin.

Helsinki-Kokkola-Tampere-Helsinki maanantaista perjantaihin.

Helsinki-Jyväskylä-Kokkola-Helsinki lauantaisin ja sunnuntaisin.

www.finnair.fi

 

Helsinki-Vantaalla aloitti toimintansa suomalainen tax free -yrittäjä

Suomalainen eTaxfree Nordic Oy - yritys on avannut Helsinki-Vantaalle uuden pisteen, joka palvelee matkustajia arvonlisäveron hyvityksissä.

Kyseessä on maailmanlaajuisesti ensimmäinen palveluntoimittaja, joka tarjoaa täysin sähköistetyn tax free -prosessin. Palvelu on nopeaa ja sujuvaa, sillä tiedot ostoksista ja passista linkittyvät yhteen sähköisesti, eikä erillisiä papereita tarvitse täyttää.

Tax free -hyvityksiä voivat saada EU:n ulkopuolella asuvat ja Suomessa ostoksia tehneet matkailijat. Palatessaan kotimaahansa he saavat palautusta kaupassa maksamastaan arvonlisäverosta.

Helsinki-Vantaalla toimii entuudestaan kansainvälinen tax free -hyvityksiä hoitava palveluntarjoaja Global Blue. Lisätarjonnan ansiosta matkustajilla on mahdollisuus verrata eri palveluntarjoajia keskenään ja valita itselle sopiva palvelu hinnan ja palvelukonseptin perusteella.

Lue lisää: www.finavia.fi

 

Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa kotisivullamme

Vuoden 2016 jäsenmaksun voi maksaa nyt pankki- tai luottokortilla kotisivujemme kautta:

www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat => Liittyminen/Jäsenmaksun maksaminen. Tällöin lähetämme jäsenkortin maksun kirjauduttua tilillemme, mikäli emme ole jo lähettäneet teille laskua, jossa on irroitettava jäsenkortti samassa lomakkeessa.

Suomi-Seuran henkilöjäsenen jäsenmaksu vuonna 2016 on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.

Järjestöjäsenmaksut vuonna 2016 ovat: 115 euroa / alle 100 jäsenen järjestöt, 195 euroa /101 - 499 jäsenen järjestöt, 380 euroa / 500 - 999 jäsenen järjestöt ja 550 euroa / yli 1000 jäsenen järjestöt.

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenenä olevien yhdistysten ja järjestöjen jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäseniä. Jäsenetumme saadakseen henkilön on oltava henkilökohtaisesti jäsenemme.

Niin henkilökohtaisella kuin järjestön jäsenmaksulla tuet Suomi-Seura ry:n sekä ulkosuomalaisparlamentin työtä ulkosuomalaisten puolesta. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Jäsenmaksullasi saat Suomen Silta -lehden, alennuksia palveluistamme ja erilaisista välittämistämme tuotteista.

Mikäli olet uusi jäsen tai olet pitänyt välivuotta jäsenmaksun maksamisessa, liity nyt Suomi-Seura ry:n jäseneksi!

Voitte liittyä jäseneksemme ja maksaa jäsenmaksunne pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) internetissä kotisivuillamme www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat=> Liittyminen

Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa kertoa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon. Tilinumerot, jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa ja paikallisten edustajien yhteystiedot löydätte kotisivuiltamme tai ottakaa yhteyttä Helsingin toimistoomme jäsensihteeriimme.

 

Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa myös jäsensihteereille

Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa joissain maissa myös jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numerosta 3/2016 ja 6/2015, mistä löytyvät myös tilinumerot ja jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa.

Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa ilmoittaa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon.

Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Päivi Kukkakorpeen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Anokaa Suomi-Seuran ansiomerkit hyvissä ajoin

Suomi-Seura ry myöntää vuosittain ansiomerkkejä ulkosuomalaisyhdistysten ja -järjestöjen ansioituneille jäsenille kyseisten yhdistysten ja järjestöjen anomuksesta. Ansiomerkit ovat arvoiltaan pronssinen, hopeinen ja kultainen ansiomerkki, joiden myöntämiseen on erilaiset vaatimukset.

Ansiomerkkejä anotaan Suomi-Seuran toimistosta saatavalla lomakkeella. Ansiomerkit myöntää Suomi-Seuran johtokunta/työvaliokunta.

Koska johtokunnan/työvaliokunnan kokouksia on suhteellisen harvoin – ja kesä-elokuussa ei ollenkaan - kannattaa anomuslomake pyytää ja palauttaa Suomi-Seuraan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se ehditään käsitellä kokouksessa ajoissa. Ansiomerkkeihin kuuluvan kunniakirjan tekstaus sekä ansiomerkin ja kunniakirjan postitus maailmalle vievät myös aikaa.

Lisätietoja Suomi-Seuran toimistosta: p. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Jäsenten sähköpostiosoitteet ja syntymävuodet kootaan Suomi-Seuraan

Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme.

Pyydämme jäseniä ilmoittamaan meille myös syntymävuotensa, mikäli he eivät ole sitä tehneet aiemmin. Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.

Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen saadakseen jäsenetumme. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen Suomi-Seuran jäsenyyteen.

Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta

Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa. Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry  
on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.

Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen.

Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä. Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen.

Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.

Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien  
kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.

Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:
- ulkosuomalaisparlamenttia
- ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
- suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
- apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
- kielikurssia ulkosuomalaisille
- kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
- ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
- Suomen Silta -lehteä
Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä, niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140

 

Sutinat on myös Internetissä

Sutinat-tiedotteemme on luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista”. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit käydä lukemassa sen ja aiempiakin Sutinoita kotisivultamme.

 

Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi

Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.

 

Suomi-Seura, USP ja Suomi 100 Maailmalla ovat Facebookissa

Suomi-Seura ry, ulkosuomalaisparlamentti ja Suomi 100 Maailmalla tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!

 

Hyvässä seurassa jo 89 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927

Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kurssin ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.

Lisätietoja: www.suomi-seura.fi