user_mobilelogo

Sutinat huhtikuu 2016

07.04.2016

Hyvä ulkosuomalainen,

Terveiset keväisen aurinkoisesta Helsingistä!

Kevään järjestö- ja tiedotusapurahat on jaettu ja hakijoille lähetetään kirjeet pian. Apurahat maksetaan entiseen tapaan kesäkuun loppuun mennessä.

Heinäkuussa Helsingissä pidettävään Suomi-Seuran intensiiviseen suomen kielen kurssiin voi ilmoittautua vielä. Kurssilla opetetaan suomea kahdella tasolla, keskitasolla ja edistyneiden tasolla. Jonkin verran suomea on siis osattava, sillä vasta suomen opiskelun aloittavien tasoa ei tänä vuonna ole. Kurssi on aina saanut erinomaiset arviot osallistujilta.

Huhtikuun tapahtumiin sisältyy ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön kevätkokous Helsingissä. Lisäksi Etelä- ja Keski-Euroopan alueet järjestävät aluekokouksensa Zagrebissa ja Rotterdamissa. Suomi-Seurassa pidetään 22. huhtikuuta paluumuuttaneiden keskustelutilaisuus, missä on tilaisuus jakaa kokemuksia Suomeen paluusta ja tavata Suomi-Seuran neuvontapalvelun henkilökuntaa.

Heinäkuussa Suomi-Seura on mukana SuomiAreena-tapahtumassa Porissa. Tervetuloa tapaamaan meitä sinne!

Parhain terveisin

Suomi-Seura ry

 

 

Suvi Kauranen on Vuoden ulkosuomalainen 2016

Ulkosuomalaisten etujärjestö Suomi-Seura ry on valinnut yrittäjä Suvi Kaurasen Vuoden ulkosuomalaiseksi 2016. Seura palkitsee Kaurasen hänen merkittävästä ja näkyvästä työstään Espanjan Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten keskuudessa.

Suvi Kauranen muutti Espanjaan yrittäjäksi vuonna 1993. Ravintola-alan lisäksi hän on toiminut golf- ja kiinteistöalalla.

Vuonna 2007 Suvi Kauranen valittiin Fuengirolan kaupunginvaltuustoon. Kauranen oli ensimmäinen suomalainen valtuutettu koko Espanjassa. Hänen toiminta-alueensa kaupungin hallinnossa oli kaupungissa asuvat ulkomaalaiset.

Vuonna 2012 Suvi Kauranen perusti SOS-ryhmän (Gruppo SOS) palvelemaan ennen kaikkea suomalaisyhteisön yksinäisiä, espanjaa osaamattomia jäseniä kriisitilanteissa. SOS-ryhmä on kehittänyt SOS-passin, joka sisältää henkilön oleelliset terveyteen tai sairauteen liittyvät tiedot.

Projektissa toimii myös SOS-puhelinpalvelu ympärivuorokautisesti kaikkina viikonpäivinä. Se hälyttää tarvittaessa ambulanssin, poliisin tai palokunnan ja toimii espanjaa osaamattomien suomalaisyhteisön asukkaiden apuna. SOS-ryhmä palvelee myös sairauskohtauksen saaneita turisteja. SOS-ryhmä on pelastanut monia henkiä. Se syntyi yksittäisen sairaustapauksen pohjalta. Toimintaa organisoi nyt kymmenhenkinen vapaaehtoistoimikunta.

Vuoden ulkosuomalainen -tunnustus luovutetaan Suvi Kauraselle myöhempänä ajankohtana tänä vuonna. 

 

USP:n aluekokouksia huhtikuussa

Ulkosuomalaisparlamentin toimintaan osallistuvien ulkosuomalaisyhteisöjen vilkas kevät näkyy aluekokouksina. Etelä-Euroopan aluekokous pidetään 8. - 9.4. Zagrebissa, Kroatiassa. Keski-Euroopan aluekokous järjestetään 15. - 16.4. Rotterdamissa, Alankomaissa. Lisäksi vuosikokouksensa pitää 17.4. Suomenruotsalaisten keskusliitto FRIS. Se kuuluu USP:n Suomenruotsalaiset maailmalla -alueeseen.

 

USP:n puhemiehistö kokoontuu Helsingissä

Puhemiehistön kevätkokous järjestetään Helsingissä 21. - 22.4.2016. Tuolloin ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö edistää ulkosuomalaisille ja parlamentille aivan keskeisiä tavoitteita.

Sisäministeriön Maahanmuutto-osaston päällikön Jorma Vuorionkanssa keskustellaan USP:n aseman uudelleenarviointia varten perustettavasta työryhmästä.

Eduskunnan puhemies Maria Lohelaon kutsunut puhemiehistön eduskuntaan. Lounastapaamisen aiheina ovat pyrkimys saattaa USP lainsäädännön piiriin ja kirjeäänestyksen toteutus.

Ulkosuomalaisten lasten ja nuorten kouluolosuhteita ja kielenopetusta pohditaan opetus- ja kulttuuriministeriön johtajan Jari Rajasenkanssa. Aiheina ovat Suomi-koulut, niiden lisäopetus ja alle 3-vuotiaiden opetuksen saaminen valtionavun piiriin, taiteen perusopetuksen järjestämislupa, Eurooppa-koulujen opiskeluolosuhteet sekä maailman kuuden suomalaisen peruskoulun ja yhden lukion toimintaedellytysten turvaaminen. Erikseen kartoitetaan Suomi-Seuran, ulkosuomalaisjärjestöjen ja ulkosuomalaismedian tilannetta ja rahoitusta.

Ajankohtainen kirjeäänestysoikeus ulkosuomalaisille kansallisissa vaaleissa on aiheena Ylen Radio 1:n yhteiskunnallisessa keskusteluohjelmassa Leikola ja Lähde. Suora lähetys radioidaan perjantaina 22.4. kello 10:05 – 11:00. Ohjelman voi kuunnella Internetissä Yle Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/1-2369214.

Lisää tietoa USP:n työstä ja aluekokouksista on USP:n kotisivulla www.usp.fi ja Facebook-sivulla ”Ulkosuomalaisparlamentti” tai ota yhteyttä sähköpostitse parlamenttisihteeri Sini Castréniin: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358 9 6841 2127.

 

Suomi-Seura ry:n Intensiivinen suomen kielen kurssi 2016

Aika: 18. - 29.7.2016

Kurssipaikka: Laajasalon opisto, Helsinki

Kurssi on tarkoitettu aikuisille (yli 18-vuotiaille).

Kurssilla opiskellaan suomen kieltä 50 tuntia kahdessa tasoryhmässä (suomea jo jonkin verran osaavat ja edistyneet).

Kurssin hinta on

- majoituksella Suomi-Seura ry:n jäsenille 995 € ja muille 1080 €

- ilman majoitusta Suomi-Seura ry:n jäsenille 710 € ja muille 790 €

HUOM! Kurssille voi edelleen ilmoittautua!

Lisätietoja kurssista ja ilmoittautumislomake: www.suomi-seura.fi/fi/seminaarit-ja-kurssit

 

Finland Society's Intensive Finnish Language Course 2016

Time: July 18 - 29, 2016

Place: Laajasalon opisto / Laajasalo Folk High School, which is located in a suburb of Helsinki, about 9 kilometers from the city center.

Our language course is specifically designed for descendants of Finnish emigrants over the age of 18. Foreign spouses and people who are interested in the Finnish language and Finland are also welcome to participate in the course.

Course contents: Finnish (50 lessons) taught by native Finnish teachers at two levels (intermediate and advanced)

Fee: The course fee

- with accommodation is 995 € for members of the Finland Society and 1080 € for non-members

- without accommodation 710 € for members of Finland Society and 790 € for non-members.

PLEASE NOTE! You can still register for the course!

For more information and the online application, please go to: www.suomi-seura.fi/en/seminars-and-courses

 

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät jälleen elokuussa

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät järjestetään Helsingissä 3. - 5. elokuuta. Tiedotamme päivistä lisää kevään aikana Sutinoissa, Facebookissa ja Suomi-Seuran kotisivulla www.suomi-seura.fi.

Viime vuonna koulutuspäiviin osallistui noin 80 opettajaa 45 koulusta 20 maasta. Päivät ovat aina saaneet paljon kiitosta opettajilta.

 

Suomi-Seura ja USP mukana SuomiAreenassa heinäkuussa

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti ovat mukana Porissa 11. – 15.7.2016 MTV:n SuomiAreena-tapahtuman kansalaistorilla.

Yleisömäärältään 55 000 rajapyykin rikkonut SuomiAreena on viikon kestävä yhteiskunnallinen kesätapahtuma Porissa maailmankuulun Pori Jazz -festivaalin yhteydessä. Tapahtuman järjestävät MTV ja Porin kaupunki. SuomiAreenalla on joka vuosi noin 150 keskustelutilaisuutta ja tapahtumaa yli 20 kohteessa Porissa sekä sitä ympäröivissä kunnissa ja Tampereella.

Vuonna 2016 SuomiAreenan pääteemoina ovat suomalainen työ ja kansalaisjärjestötoiminta. Kansalaistorilla järjestöt ja organisaatiot esittelevät toimintaansa Porin ydinkeskustassa kävelykadulla ja kauppatorilla. Kansalaistorilla Suomi-Seuralla on oma teltta ja myös yksi 15 minuutin mittainen Torivartti-esiintyminen.

Vuonna 2017 SuomiAreenassa juhlitaan satavuotiasta Suomea. Silloin Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti ovat mukana keskustelijoina.

Tiedotamme SuomiAreenasta lisää Sutinoissa, Facebook-sivullamme ja Suomen Sillassa.

Tervetuloa tapaamaan meitä heinäkuussa Porissa!

 

Suomi-Seura ry hakee toiminnanjohtajaa

Suomi-Seura ry on maailmalla toimivien ulkosuomalaisyhdistysten edunvalvoja. Maailmalla elää noin 1,6 miljoonaa ulkosuomalaista, joista noin 300 000 on Suomen kansalaisia. Ulkosuomalaisia järjestöjä on noin 1 500 ympäri maapallon. Suomi-Seura ry toimii myös ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä.

Nykyisen toimenhaltijan siirtyessä syksyn alussa eläkkeelle haemme palvelukseemme

toiminnanjohtajaa, jonka tehtäviin kuuluu yleisjohtaminen, talousvastuu, henkilöstöjohtaminen, suositusten ja lausuntojen antaminen valtionhallinnolle, yhteydenpito yhteistyötahoihin, kokous- ja konferenssivalmisteluja sekä uudenlaisten toimintatapojen luominen. Uuden toiminnanjohtajan tulee myös osallistua viestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Toiminnanjohtajalta edellytetään akateemista loppututkintoa, hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa, vahvaa viestinnän osaamista ja hyviä yhteyksiä, dynaamisuutta ja joustavuutta. Ulkosuomalaisuuden, valtionhallinnon ja järjestöelämän tuntemus on eduksi.

Hakemukset palkkatoivomuksineen 13.4. mennessä osoitteeseen Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 00170 Helsinki tai sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Kuoreen merkintä / sähköpostin otsikoksi ”Toiminnanjohtaja”

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Paula Selenius, puh.+358-(0)9-684 1210 arkisin klo 11–12 tai puheenjohtaja Jarmo Virmavirta, puh. +358-(0)50-521-2906.

 

Live Lemminkäinen! -DVD saatavana Suomi-Seurasta

Live Lemminkäinen! -produktion lähtökohtana on suomalaisen kulttuuriperinnön ytimessä olevan Kalevalan elävänä pitäminen ja uudistaminen. Hankkeessa on popularisoitu jännittävä, Kiteen Kesälahden Hummovaarasta Kalevalaan taltioitu Lemminkäisen tarina uusia sukupolvia puhuttelevalla, kiinnostavalla ja innostavalla tavalla. Perinteiseen aihepiiriin on tartuttu modernilla, luovalla tavalla, eri toimijoiden poikkitaiteellisena yhteistyönä.

Hankkeen tuotoksena syntyi audiovisuaalinen esitys, joka on tallennettu sekä DVD- että verkosta striimattavissa olevaan formaattiin. Lemminkäisen tarina välitetään tarinan, runojen, piirros- ja valokuvien sekä kiteeläisen Nightwish-yhtyeen musiikin kautta. Varsinainen tarina on kuvitettu piirroksilla, mutta esityksen päätössanojen, Lemminkäisen tarinan syntyhistoriasta ja projektin vaiheista kertovan epilogin visualisoimiseksi käytettiin valokuvia. Esitys sisältää suomen- ja englanninkieliset versiot.

Esitys toimii äidinkielen, historian sekä taide- ja kulttuuriopetuksen oppi-/opetusmateriaalina. Sitä voidaan hyödyntää myös suomalaisen kulttuurin edistämisessäja yhteistyössä ulkomaisten oppilaitosten, koulutusorganisaatioiden, kulttuurilaitosten ym. toimijoiden kanssa. Kysymyksessä on ei-kaupallinen tuote eli se jaetaan kaikille toimijoille maksutta.

Produktion suomenkielisen version puherooleissa on mm. kiteeläisen Kyläparin Myllyteatterin näyttelijöitä. Vastaavissa englanninkielisissä rooleissa kuullaan Itä-Suomen yliopiston kansainvälisiä opettajia ja opiskelijoita, laulaja Johanna Kurkela sekä Nightwish-yhtyeen vokalisti Floor Jansen (NL) ja multi-instrumentalisti Troy Donockley (GB). Piirroskuvat ovat Suomessa asuvan saksalaisen kuvataiteilijan Katharina Benkwitzin käsialaa. Työryhmään kuuluu myös Nightwish-yhtyeen ”nokkamies”, muusikko Tuomas Holopainen.

Live Lemminkäinen! -DVD:tä tulee Suomi-Seuraan ilmaiseksi jaettavaksi 50 kappaletta. Tiedustelut: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Nettikonsuli neuvoo kansalaisia Facebookissa

Nettikonsuli on ulkoministeriön tarjoama uusi neuvontapalvelu Suomenkansalaisille. Nettikonsuli muistuttaa ajankohtaisista matkustusturvallisuuteen liittyvistä asioista ja antaa matkustusturvallisuusvinkkejä ja -neuvoja.

Voit esittää palvelun kautta kysymyksiä, jotka liittyvät matkustusturvallisuuteen tai Suomen ulkomailla olevien edustustojen ja ulkoministeriön konsulipalveluihin.

Nettikonsuli neuvoo, mitä Suomen kansalainen tai pysyvästi Suomessa asuva ulkomaalainen voi tehdä, jos hän on joutunut ulkomailla hätään sairauden, tapaturman, onnettomuuden, rikoksen kohteeksi joutumisen tai muun sellaisen syyn vuoksi.

Nettikonsuli vastaa kysymyksiin aina mahdollisimman pian. Vastauksissa nettikonsuli antaa yleistä tietoa konsulipalveluista ja kertoo, miten vastaavanlaisissa tapauksissa tavallisesti toimitaan.

Kiireellisissä tapauksissa matkailijan kannattaa ottaa yhteyttä ulkoministeriön päivystyskeskukseen joko puhelimitse tai sähköpostitse. Päivystyskeskus neuvoo ulkomailla hätään joutuneita Suomen kansalaisia 24/7 vuoden jokaisena päivänä, puh. + 358 9 160 55555, sähköpostiosoite:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

UM:n kotisivu: http://formin.finland.fi/

 

Suomi-Seuran infopäivät vuonna 2016

Suomi-Seura ry järjestää kolme infopäivää ja yhden keskustelutilaisuuden vuonna 2016. Kaikki tilaisuudet järjestetään Suomi-Seuran toimistossa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. kerros).

Paluumuuttaneiden keskustelutilaisuus järjestetään perjantaina 22.4.kello 12 – 15.

Tilaisuus on tarkoitettu Suomi-Seuran paluumuuttajan infopäiviin osallistuneille ja muille asiasta kiinnostuneille kokoontua keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan Suomeen muuttoon liittyvistä kysymyksistä. Osallistujilla on myös mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti paluumuuttoon liittyvistä ongelmistaan Suomi-Seuran neuvojien kanssa. Tilaisuus on maksuton.

Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 12.8. kello 12 – 16.                         

Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna ulkomailta Suomeen palaaville ja paluumuuttoa suunnitteleville.  Päivän ohjelmassa on tietoiskuja paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä kuten maahanmuutto, terveydenhuolto, eläkkeet, verotus, työnhaku ja lasten koulunkäynti. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.

Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 23.9. klo 10 – 14.                   

Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville. Ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvistä asioista. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 euroa, muille 70 euroa, hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan

Lisätietoa ja ilmoittautumiset:

Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358 – (0)9 – 684 1210

 

Suomi-Seuran neuvontapalvelu palvelee

Suomi-Seuran neuvontapalvelu opastaa ulkomaille muuttavia, siellä asuvia ja Suomeen palaavia.

Jos tarvitset henkilökohtaista neuvontaa liittyen sosiaaliturvaan, sairausvakuutuksiin, verotukseen ja eläkkeisiin tai muuttojärjestelyihin, tullisäännöksiin, lemmikkieläinten tuontiin yms. kysymyksiin, ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse.

Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin. Toimistomme on avoinna arkisin kello 9 – 16.

Suomi-Seura ry, Mariankatu 8. (3. kerros), 00170 Helsinki, p. +358-(0)9-684 1210, info@suomi- seura.fi, www.suomi-seura.fi

 

Suomi-Seuran oppaita päivitetty

Suomi-Seura ry:n julkaisemat Muuttajan muistio ja muistilista, Matkaajan muistio sekä Takaisin Suomeen -opas on nyt päivitetty.

Näitä ja muita Suomi-Seuran kokoamia oppaita voit tilata ja ostaa seuran toimistosta, puh. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Olet tervetullut myös toimistoomme (Mariankatu 8, 00170 Helsinki) kello 9 – 16.

 

Senioripaluumuuttajan opas 2016

Suunnitteletko paluumuuttoa Suomeen eläkeikäisenä? Tarvitsetko neuvoa ja apua muuton suunnitteluun? Suomi-Seuran Senioripaluumuuttajan oppaaseen on koottu kattavasti tietoa paluumuuttoa suunnitteleville ulkosuomalaiseläkeläisille.

Opas päivitetään vuosittain lainsäädännössä tai muissa käytännöissä tapahtuvien muutosten mukaan.

Oppaassa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita:

Suomen eläkkeiden hakeminen; eläkkeiden maksattaminen Suomeen; rekisteröityminen Suomessa asuvaksi; sairausvakuutus ja terveydenhuolto; verotus; eläkeläisten tuet ja etuudet; muuttotavaroiden tuonti Suomeen ja asunnon hakeminen Suomesta. Jokaisen aiheen yhteydessä on myös yhteystiedot, mistä saa lisätietoa joko sähköisesti tai puhelimitse. Oppaan loppuun on koottu seniori-ikäisen paluumuuttajan muistilista kaikista niistä asioista, jotka on hyvä hoitaa ennen muuttoa nykyisestä asuinmaasta sekä niistä asioista, jotka on hoidettava Suomeen muutettua.

Senioripaluumuuttajan opas on luettavissa Suomi-Seuran kotisivuilla osoitteessa www.suomi-seura.fi > neuvonta > seniorineuvonta.

Tulostettu Senioripaluumuuttajan opas lähetetään veloituksetta kaikkialle maailmaan. Voit pyytää oman kappaleesi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai soittamalla puhelinnumeroomme +358 (0)9 684 1210.

 

Oppaita maailmalle muuttoon ja Suomeen paluuseen Suomi-Seurasta

Suomi-Seuran Neuvontapalvelusta on saatavilla monenlaisia oppaita avuksi Suomesta ulkomaille muuttoa, maasta toiseen muuttoa ja Suomeen paluuta helpottamaan. Suomi-Seuran kokoamia maaoppaita ovat Alankomaat-, Iso-Britannia-, Norja-, Saksa-, Ruotsi-, Australia-, Italia- ja Yhdysvallat-oppaat.

Muuttajan muistio ja muistilista sekä Matkaajan muistio -opasmonisteet ovat ilmaisia Suomi-Seuran henkilöjäsenille ja käsittelymaksua vastaan muille. Samoin Eläkepäiviksi Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan sekä Espanjasta Portugaliin muuttaville eläkeläisille kootut muistiot ovat saatavissa seuran jäsenille jäsenetuna. Eläkepäiviksi Espanjaan ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaat sekä Takaisin Suomeen -oppaat on päivitetty äskettäin.

Kaikkia Suomi-Seuran julkaisemia oppaita ja muistioita on saatavana myös sähköisessä muodossa.

Lisätietoja: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi -> neuvonta, puh. +358-(0)9-6841210.

 

F-Securelta jäsenetu Suomi-Seuran jäsenille

Katso lempisarjasi netissä ilman maarajoituksia. F-Secure on suojannut kymmeniä miljoonia ihmisiä digitaalisilta uhilta maailmanlaajuisesti yli 25 vuotta.

F-Secure myöntää Suomi-Seuran jäsenille 25 prosentin alennuksen Freedome VPN ohjelmistosta joka takaa turvallisen netin käytön missä tahansa Wi-Fi verkossa ja mahdollistaa maarajoitusten kiertämisen

https://campaigns.f-secure.com/freedome/affiliate/fi_FI/suomiseura/

 

Suomen Sillasta edelleen kaksi nettilehteä

Kolmen edellisen vuoden tapaan Suomen Silta -lehtemme ilmestyy vuonna 2016 neljänä paperilehtenä ja kahtena nettilehtenä.

Paperilehdet ovat numerot 1/2016, 3/2016, 5/2016 ja 6/2016. Niitä ei julkaista nettilehtinä. Numerot 2/2016 ja 4/2016 ilmestyvät vain nettilehtinä, ja ne voi lukea Suomi-Seura ry:n kotisivulta www.suomi-seura.fi klikkaamalla kannen kuvaa tai vasemmalla olevaa palkkia ”Suomen Silta

-lehti”. Lehden luku helpottuu, kun tietokoneessa on selaimen (esim. Firefox, Google Chrome, Internet Explorer jne) uusin versio. Nettilehden lukeminen ja tulostaminen helpottuu tänä vuonna. Kotisivullamme on edelleen luettavissa aiempia Suomen Sillan nettilehtiä.

 

Matkat maailmalle Suomi-Seuran Matkatoimistosta

Näin talvella moni meistä unelmoi lämmöstä ja auringosta. Nyt on hyvä aika suunnitella tulevia matkoja lähelle ja kauas aina toiveiden mukaan. Avustamme teitä kaikissa matkoihin liittyvissä asioissa; yksittäin tai ryhmässä.

Talvella voi kylmää lähteä pakoon vaikka Aasiaan; tarjolla on esimerkiksi tasokas ”Viiden tähden Vietnam” -paketti.

Keväällä lyhyt kaupunkiloma piristää aina. Myös kaukaiset Australia ja Uusi-Seelanti ovat perinteisesti ohjelmassamme.

Kestosuosikkeja kesäksi ovat Yhdysvaltain-kiertomatkat autolla tai bussilla. Myös Kanadan länsirannikko on kesällä parhaimmillaan.

Tutustu tarjontaamme osoitteessa www.suomiseuranmatkat.fi

Suomi-Seuran Matkatoimisto palvelee osoitteessa Aurorankatu 11 A 1, 00100 Helsinki, heti Eduskuntatalon takana. Tule käymään tai ota yhteyttä, puhelin 09 - 74228800 tai sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Juna-asemalta nyt liukuporrasyhteys Helsinki-Vantaan terminaaliin

Kehäradan pysäkki Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt kokonaisuudessaan valmistunut. Lentoasemalle pääsee siten juna-asemalta myös liukuportaita pitkin. Liukuportaita kulkee kolme rinnakkain. Kulkuyhteyden avauduttua kaikki lentoaseman kulkureitit ovat nyt asiakkaiden käytössä, eikä väliaikaisjärjestelyjä enää ole.

Lentoasemalle pääsee Kehäradan I- ja P-junilla. Junat liikennöivät Helsingin päärautatieasemalta päiväliikenteessä 10 minuutin vuorovälillä ja pysähtyvät kaikilla reitin asemilla. Helsingistä lentoasemalle matkaaville nopein matka-aika on noin puoli tuntia. Lentokentälle pääsee joko Huopalahden (32 min) tai Tikkurilan (27 min) kautta. I- ja P-junat kulkevat kehärataa eri suuntiin: I-junat Helsingistä Pasilan kautta Tikkurilaan ja lentoasemalle ja takaisin Helsinkiin ja P-junat Helsingistä Huopalahden kautta lentoasemalle ja Tikkurilan kautta takaisin Helsinkiin.

Kaukoliikenteen matkustajat pohjoisesta ja idästä vaihtavat junaa Tikkurilan matkakeskuksessa, mistä matka lentoasemalle vie 8 minuuttia. Turun suunnalta tulevat matkustajat vaihtavat junaa Pasilassa, mistä matka lentoasemalle kestää 22 minuuttia.

Lentoasemalle pääsee myös busseilla ja taksilla. Helsingin rautatieaseman ja lentoaseman välillä liikennöivät Helsingin seudun liikenteen linja 615 ja Finnair City Bus. Helsingin Hakaniemen torin ja lentoaseman välillä liikennöi ruuhka-aikoina maanantaista perjantaihin linja 617. Taksi lentoaseman ja Helsingin keskustan välillä maksaa keskimäärin 40 – 50 euroa. Matka-aika Finnair City Busilla ja taksilla on noin puoli tuntia.

www.finavia.fi

 

Poikkeusjärjestelyjä Rovaniemen lentokentän kiitotieremontin aikana

Finavia järjestää lentomatkustajille ilmaisen bussikuljetuksen Rovaniemeltä Kemi-Tornion ja Oulun lentoasemille, kun Rovaniemen lentoasema on suljettu 28.6. - 31.7.2016 kiitotieremontin vuoksi.

Lentoasemalta on bussikuljetus Oulusta ja Kemi-Torniosta lähteville lennoille. Alla olevassa listassa on lennonnumerot ja aikataulunmukaiset lähtöajat. Erillistä bussilippua ei tarvitse hankkia, vaan bussinkuljettajalle tulee esittää lentolippu kyseisille lennoille.

Lisätietoa bussikuljetuksista: https://www.finavia.fi/fi/tiedottaminen/ajankohtaista/2016/poikkeusjarjestelyt-rovaniemen-kiitotieremontin-aikana/ sekä Rovaniemen lentoaseman neuvonta, puh. +358-(0)20 708 6506

 

Czech Airlines aloitti lennot Helsinki-Vantaalta Prahaan

Tsekkiläinen lentoyhtiö Czech Airlines aloitti lennot Helsinki-Vantaan ja Prahan välillä 3. maaliskuuta. Uuden lentoyhteyden myötä Helsinki-Vantaalta on tänä kesänä jopa 31 viikoittaista lentoa Prahaan. Yhteydet Helsingin ja Prahan välillä lähes kaksinkertaistuvat kesän ajaksi.

Lentoyhtiö on ilmoittanut operoivansa reitillä Airbusin 319-koneella.

Lentolippuja voi ostaa esimerkiksi lentoyhtiön verkkosivuilta osoitteessa www.csa.cz. Helsinki-Vantaalta Prahaan lentävät myös Finnair ja Norwegian. www.finavia.fi

 

Helsinki-Vantaalta kesällä 17 Aasian-kohteeseen

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema teki vuonna 2015 kaikkien aikojen matkustajaennätyksen: 16,4 miljoonaa matkustajaa. Ennätystehtailu jatkuu tänä vuonna, jolloin Aasian-reittien määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin: Helsinki-Vantaalta pääsee kesällä yhteensä 17 Aasian-kohteeseen. Finnairin kesän uutuusreittejä ovat Japanin Fukuoka ja Kiinan Guangzhou.

Japanin-reittien määrässä mitattuna Helsinki-Vantaa on Euroopan suurin.

www.finavia.fi

 

Qatar Airways avaa reitin Helsingistä Dohaan

Helsinki-Vantaan lentoaseman rooli Pohjois-Euroopan johtavana vaihtokenttänä vahvistuu, kun Qatar Airways aloittaa lennot Dohaan.

Qatar Airways tarjoaa Suomesta entistä monipuolisemmat lentoyhteydet Lähi-itään, Intiaan, Afrikkaan ja Australiaan. Uuden reittiavauksen ansiosta myös Helsinki-Vantaan asema vaihtoliikenteen keskuksena vahvistuu.

Oneworld-allianssiin kuuluva Qatar Airways lentää Dohan lentoasemalta Qatarista yli 150 kohteeseen kuudelle mantereelle.

Lennot Dohan ja Helsinki-Vantaan välillä alkavat 10. lokakuuta.

www.finavia.fi

 

Monarch lentää ensi talvena suoraan Lontoosta ja Manchesterista Lappiin

Brittiläinen lentoyhtiö Monarch aloittaa ensi talvena suorat lennot Manchesterista ja Lontoosta Kittilään. Lontoo–Kittilä -lentoja lennetään joulukuusta helmikuuhun ja Manchesterista Kittilään joulukuun ajan. Molempia reittejä lennetään kaksi kertaa viikossa. Liput tulivat myyntiin 10. maaliskuuta.

Myös saksalainen lentoyhtiö Germania aloittaa ensi talvena lennot Berliinistä Rovaniemelle ja Düsseldorfista Kittilään. Kuluneena talvena Kittilän-lennot aloitti saksalainen lentoyhtiö Lufthansa.

 

Suomi-Seuran jäsenille alennuksia Suomen Hostellijärjestöltä

Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat Suomessa Hostelling Internationaliin kuuluvan Suomen Hostellijärjestön hostelleista 10 % alennuksen majoituksesta. HI-hostelleja on kautta Suomen noin 50 kappaletta.

Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet saavat viiden euron alennuksen.

Lisätietoja jäseneduista: www.hostellit.fi/info/jasenjarjestot/jasenedut.
Tutustu myös SRM:n Hostelliviestiin: http://hostelliviesti.fi/tag/srm/
http://www.hihostels.fi/hostellikortti/edut-suomessa.aspx

facebook.com/hostellit.fi    
foursquare.com/hifinland 
twitter.com/HIFinland  

 

Jäsenmaksut voi maksaa kotisivullamme

Vuoden 2016 jäsenmaksun voi maksaa nyt pankki- tai luottokortilla kotisivujemme kautta:

www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat => Liittyminen/Jäsenmaksun maksaminen. Tällöin lähetämme jäsenkortin maksun kirjauduttua tilillemme, mikäli emme ole jo lähettäneet teille laskua, jossa on irroitettava jäsenkortti samassa lomakkeessa.

Suomi-Seuran henkilöjäsenen jäsenmaksu vuonna 2016 on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.

Järjestöjäsenmaksut vuonna 2016 ovat: 115 euroa / alle 100 jäsenen järjestöt, 195 euroa /101 - 499 jäsenen järjestöt, 380 euroa / 500 - 999 jäsenen järjestöt ja 550 euroa / yli 1000 jäsenen järjestöt.

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenenä olevien yhdistysten ja järjestöjen jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäseniä. Jäsenetumme saadakseen henkilön on oltava henkilökohtaisesti jäsenemme.

Niin henkilökohtaisella kuin järjestön jäsenmaksulla tuet Suomi-Seura ry:n sekä ulkosuomalaisparlamentin työtä ulkosuomalaisten puolesta. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Jäsenmaksullasi saat Suomen Silta -lehden, alennuksia palveluistamme ja erilaisista välittämistämme tuotteista.

Mikäli olet uusi jäsen tai olet pitänyt välivuotta jäsenmaksun maksamisessa, liity nyt Suomi-Seura ry:n jäseneksi ja saa viime vuoden kaksi viimeistä Suomen Siltaa kaupanpäällisiksi!

Voitte liittyä jäseneksemme ja maksaa jäsenmaksunne pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) internetissä kotisivuillamme www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat=> Liittyminen

Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa kertoa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon. Tilinumerot, jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa ja paikallisten edustajien yhteystiedot löydätte kotisivuiltamme tai ottakaa yhteyttä Helsingin toimistoomme jäsensihteeriimme.

 

Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa myös jäsensihteereille

Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa joissain maissa myös jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numeroista 3/2015 ja 6/2015, mistä löytyvät myös tilinumerot ja jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa.

Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa ilmoittaa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon.

Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Päivi Kukkakorpeen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Anokaa Suomi-Seuran ansiomerkit hyvissä ajoin

Suomi-Seura ry myöntää vuosittain ansiomerkkejä ulkosuomalaisyhdistysten ja -järjestöjen ansioituneille jäsenille kyseisten yhdistysten ja järjestöjen anomuksesta. Ansiomerkit ovat arvoiltaan pronssinen, hopeinen ja kultainen ansiomerkki, joiden myöntämiseen on erilaiset vaatimukset.

Ansiomerkkejä anotaan Suomi-Seuran toimistosta saatavalla lomakkeella. Ansiomerkit myöntää Suomi-Seuran johtokunta/työvaliokunta.

Koska johtokunnan/työvaliokunnan kokouksia on suhteellisen harvoin – ja kesä-elokuussa ei ollenkaan - kannattaa anomuslomake pyytää ja palauttaa Suomi-Seuraan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se ehditään käsitellä kokouksessa ajoissa. Ansiomerkkeihin kuuluvan kunniakirjan tekstaus sekä ansiomerkin ja kunniakirjan postitus maailmalle vievät myös aikaa.

Lisätietoja Suomi-Seuran toimistosta: p. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Jäsenten sähköpostiosoitteet ja syntymävuodet kootaan Suomi-Seuraan

Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme.

Pyydämme jäseniä ilmoittamaan meille myös syntymävuotensa, mikäli he eivät ole sitä tehneet aiemmin. Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.

Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen saadakseen jäsenetumme. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen Suomi-Seuran jäsenyyteen.

Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta

Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa. Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry  
on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.

Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen.

Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä. Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen.

Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.

Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien  
kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.

Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:
- ulkosuomalaisparlamenttia
- ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
- suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
- apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
- kielikurssia ulkosuomalaisille
- kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
- ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
- Suomen Silta -lehteä

Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä, niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140

 

Sutinat on myös Internetissä

Sutinat-tiedotteemme on luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista”. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit käydä lukemassa sen ja aiempiakin Sutinoita kotisivultamme.

Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi

Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.

Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!

 

Hyvässä seurassa jo 89 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927

Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus-ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kurssin ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.  Lisätietoja: www.suomi-seura.fi

 

Seuraava Sutinat-järjestötiedote ilmestyy toukokuun 2016 alussa.

 

MAINOS

Vuokra-auto edullisesti Europcarilta

Nyt on aika aloittaa kesäloman suunnittelu!

Suomen kesä on täynnä nähtävää ja koettavaa. Varaa Europcar loma-autosi ajoissa ja säästät!

Hinta alk 217 € / viikko

Tutustu tarkemmin ja tee varauksesi: http://www.europcar.fi/kesaloma

MAINOS

Verkkokauppojen tarjoukset kätevästi Internetissä

Alennuskoodi.fm on vuonna 2012 perustettu sekä ulkomaisten että kotimaisten verkkokauppojen alennuksia ja tarjouksia kokoava sivusto, jonka avulla voit säästää verkko-ostoksistasi jopa kymmeniä prosentteja. Kannattaakin aina tarkistaa aina ennen minkä tahansa tuotteiden tilaamista netistä, josko kyseiseen kauppaan olisi tarjolla alennuskoodi.

Suosituimpia alennuskoodeja tarjoavia verkkokauppoja ovat esimerkiksi Zalando ja CDON.com. Sivuston taustalla on ulkosuomalaisen perustama yritys, joka tarjoaa nykyaikaisia kiinnostavia verkkopalveluita asiakkailleen.

Alennuskoodi.fm -> http://www.alennuskoodi.fm
Zalando -> http://www.alennuskoodi.fm/tarjoukset/zalando/
CDON.com -> http://www.alennuskoodi.fm/tarjoukset/cdon/

MAINOS

Tilaa Puhutaan suomea -lehti alennuksella

Puhutaan suomea on suomen oppijoille suunnattu monipuolinen lehti, jonka tarkoitus on tukea kielen opiskelua erilaisten Suomea, suomen kieltä, kulttuuria, elämäntapaa ja suomalaisia käsittelevien juttujen kautta.

Puhutaan suomea tarjoaa eritasoisia artikkeleita eritasoisille lukijoille: helppo, keskitaso ja vaativa. Sisällön ymmärtämisen helpottamiseksi jokaisesta tekstistä on valittu sanoja ja rakenteita jutun yhteyteen pieneksi sanastoksi. Lehdessä on myös erillisiä osioita, joissa esitellään suomen kielioppia ja sanastoa. Lisäksi kielenopiskelijalle on tarjolla käytännön harjoituksia. Osasta tekstejä on tarjolla myös äänitiedostoja

Puhutaan suomea -lehti myöntää alennuksen lehden tilaajille verkkokaupassa http://store.puhutaan-suomea.net

Ilmainen näytenumero http://www.puhutaan-suomea.net/puhutaan_suomea_2016_01.pdf

Painettu versio + PDF + MP3 audio (25 % alennus):

- alennuskoodi: 16SUOMIS25

E-versio (PDF + MP3 audio) (50 % alennus):

- alennuskoodi: 16SUOMIS50

 

MAINOS

Tutustu Kustannusosakeyhtiö Tammen arvoteoksiin

Tammella on vuosikymmenten perinteet numeroitujen arvoteosten julkaisijana. Arvoteosten aihepiirejä ovat historia (mm. sotahistoria), perinne, muotoilu ja design. Arvoteoksia painetaan vain rajattu, yksilöllisesti numeroitu ensipainos. Arvoteos on keräilijän aarre, juhlava ja ajaton lahja.

http://www.tammi.fi/palvelut/arvoteosmyynti/

 

MAINOS

Sisältöä ihmissuhteista

Hoivalla ja sylillä rakennetaan sosiaalisuutta ja hyvinvointia toiselle ihmiselle jo vauvasta lähtien. Inhimillisen vuorovaikutuksen keskeinen elementti on tunne ja on tärkeää myöhemmälle kehitykselle, että jo vauvana opimme kommunikoimaan sillä. Tunnetilojen jakaminen on palkitsevaa, mikä on varmasti yksi syy siihen, miksi ihminen yleensä ollenkaan hakeutuu vuorovaikutukseen toisten kanssa.

Lue koko kirjoitus osoitteessa: http://sisaltoaelamaan.fi/blogi/

Sisältöä elämään!® hoiva- ja hyvinvointipalvelut tarjoaa senioreille, ikääntyville ja muille apua tarvitseville hoiva- ja hyvinvointipalveluja pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa.

Tavoitat meidät:http://sisaltoaelamaan.fi/yhteydenotto tai puhelimitse +358 (0) 10 524 0300 arkisin 8.30 - 17.30