user_mobilelogo

Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,
 
Terveiset jo koleaksi muuttuneesta Helsingistä!
Ulkosuomalaisparlamentin istunto järjestetään Helsingissä 22. - 23. toukokuuta. Kutsut istuntoon lähtevät Suomi-Seurasta marraskuun loppupuolella. Toivomme, että ryhdytte miettimään istuntoon lähetettäviä aloitteita jo nyt. Niitä voitte lähettää meille vaikka saman tien. Mitä aiemmin ne tulevat, sitä paremmin niiden käsittelyyn tarvittavia taustoituksia pääsemme tekemään. Uudet yhteisöt ovat tervetulleita mukaan USP:n toimintaan. Tällä hetkellä toimintaan osallistuu 521 yhteisöä 37 maasta. Lisätietoja on USP:n kotisivulla www.usp.fi.
Joulun lähestyessä muistakaa Suomi-Seuran Tuotevälitys. Laajassa valikoimassamme on suomalaista musiikkia, elokuvia, kirjoja, vuoden 2015 kalentereita ja runsaasti muita tuotteita. Tutustu valikoimaan kotisivullamme. www.suomi-seura.fi – Tuotteet. Voit myös antaa Suomi-Seuran jäsenyyden lahjaksi!


 
Parhain terveisin
Suomi-Seura ry
 
 
USP:n puhemiehistö koolla Helsingissä
 
Ulkosuomalaisparlamentin (USP) puhemiehistö kokoontui syyskokoukseensa 23. - 24. lokakuuta. Puhemiehistö keskusteli ulkosuomalaisille ajankohtaisista asioista ja tapasi edunajotyöllemme keskeisiä päättäjiä, tällä kertaa kahdeksan suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajat.
Puhemiehistön työtä johtaa puhemies joka on Suomi-Seura ry:n puheenjohtaja. Puhemiehistö koostuu seitsemästä eri maantieteellisiä alueita edustavasta varapuhemiehestä sekä maailmalla asuvien suomenruotsalaisten edustajasta.
Alueraporttien tuella kuultiin alueiden uutisia. Asialistalla olivat myös alueiden näkemykset ja toiveet Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden suhteen vuonna 2017: millaisia järjestelyjä ja suurempia tapahtumia odotetaan alueilla; millaisia toivomuksia on Suomeen päin ja yhteistyöpartnereista; ja mitä Suomen ulkosuomalaisille suunnattavilta tapahtumilta odotetaan. Dialogi on alkanut ja jatkuu, myös USP:n kevään 2015 istunnon ohessa.
Puhemiehistö halusi korostaa huhtikuun 2015 eduskuntavaalien alla Hallituksen ulkosuomalaispoliittisen ohjelman 2012 - 2016 sisältöä ja toimeenpanoa myös tulevana hallituskautena. Puolueiden puheenjohtajilta löytyi uutta vahvaa tukea keskeiselle USP:n asialle, ulkosuomalaisten kirjeäänestyksen toteuttamiselle. Suomi-koulujen tuen korotus ja pysyvä järjestäminen oli puhemiehistön vahvasti taustoittama keskustelunaihe. Tapaamisissa painotettiin, että tuki ei ole hyväntahtoisuutta vaan investointi tulevaisuuteen. Ulkosuomalaisia resurssina asuinmaissaan ja kielitaitoisina Suomeen muuttajina pidettiin äärimmäisen tärkeänä. Myös USP:n saaminen lainsäädännön piiriin oli puheenaiheena. Esille otettiin myös Suomi-Seuran omat resurssit suhteessa seuran tekemään arvokkaaseen työhön.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan USP:n kotisivulla http://www.usp.fi/toiminta/index2.php?sivu=27). Hallituksen ulkosuomalaispoliittisen ohjelman 2012 - 2016 löydät USP:n nettisivuilta tästä: http://www.usp.fi/ajanko/index2.php?sivu=380
 
 
Eduskunnalle tietoa kirjeäänestysmallista
 
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottivat eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa 30.10. kirjeäänestyksen toteuttamisesta ulkosuomalaisille kansallisissa vaaleissa. Valiokunta oli aiemmin todennut (3.10. konsulipalvelulain uudistusta koskevassa kuulemistilaisuudessa) tarvitsevansa asiasta lisätietoa. Se pyysi ehdotusta kirjeäänestysmallin toteuttamisesta ja referointia siitä, miten kirjeäänestys on toteutettu Suomeen verrattavissa maissa.
Ehdotus tiivistää keskeisten tahojen sekä Suomi-Seuran ja USP:n oman 15 vuoden työn ulkosuomalaisten äänestysolosuhteiden parantamisen puolesta. Se on yleiskatsaus kirjeäänestysasian etenemisestä sekä referoi kannattamamme Ruotsin mallin. Ehdotus on kirjeäänestyksen pikainen toteuttaminen, mikä edellyttää vaalilain (714/1998) muutosta ja varojen myöntämistä tähän tarkoitukseen.
Kirjeäänestyksen saama kansallinen, virkamiesten, poliittinen sekä lainsäätäjien tuki on kasvanut vuosien varrella nyt lakeensa. Kuten oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi USP:n puhemiehistön kevätkokouksen vierailun yhteydessä: poliittinen tahto on olemassa. Tammikuussa 2014 oikeusministeri totesi, että hanke on edelleen ajankohtainen, mutta varojen puuttuessa sitä ei voida edistää.
Ehdotus toistaa oikeusministeriöstä saamamme viimeisimmän arvion, että noin 350 000 euroa riittäisi järjestelmän perustamiseen ja ensimmäisten kirjeäänestysvaalien järjestelyihin, jolloin seuraaviin vaaleihin jäisi vähemmän kustannuksia. Kirjeäänestys olisi helppo toteuttaa ja toisi säästöjä, joiden arvioidaan maksavan takaisin sen käyttöönottokustannukset.
Seuraavan askeleen tulisi olla keskustelun ja rahoitusaloitteen siirtäminen eduskuntaan ja kirjeäänestyksen kirjaaminen yksiselitteisesti seuraavaan hallitusohjelmaan.
EU:ssa vain Ranska ja Tanska eivät salli kirjeäänestystä, mikä on käytössä jopa 47 maassa. Viimeisimmissä vaaleissa vain noin 8 - 12 % ulkosuomalaisista on äänestänyt. Ruotsin otettua kirjeäänestyksen käyttöön vuonna 2006 nousi ulkoruotsalaisten äänestysprosentti yhtä matalalta tasolta kuin suomalaisten äänestysprosentti on nyt, mutta syyskuun 2014 vaaleissa se oli jo noin 41 %.
USP pitää internet-äänestystä tulevaisuuden äänestystapana ja haluaa sitä edistettävän, muttei kirjeäänestyksen kustannuksella.
 
 
Kutsut USP:n istuntoon lähtevät marraskuussa
 
Ulkosuomalaisparlamentin kahdeksannen istunnon 22. - 23.5.2015 istuntokutsut lähetetään marraskuun 22. päivään mennessä. On äärimmäisen tärkeää että tavoitamme teidät postitse.
Yhteisöjä, joiden maapostiosoite on muuttunut viime vuosina, pyydetään kiireellisesti lähettämään ajanmukaiset tiedot sihteeristöön parlamenttisihteeri Sini Castrénille Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Yhteystiedot-lomake löytyy kotisivuiltakin kohdasta www.usp.fi – Istunto 2015.
 
 
Senioriseminaari 2015 ja kysely yli 55-vuotiaille ulkosuomalaisille
 
Järjestämme ulkosuomalaisparlamentin istunnon yhteydessä Senioriseminaarin 21. toukokuuta 2015 Helsingissä. Keräämme seminaaria varten tietoa ulkomailla asuvien suomalaisten eläkepäivien suunnitelmista.
Jos
- asut ulkomailla
- olet yli 55-vuotias
- olet eläkkeellä tai jäämässä eläkkeelle lähivuosina,
toivomme että vastaat kyselyyn, joka avautuu linkistä
https://www.webropolsurveys.com/S/83EA469184A75203.par
Kyselyyn voi vastata 16. marraskuuta 2014 saakka.
Kyselyyn vastataan anonyymisti.
Senioriseminaarin alustava ohjelma löytyy Suomi-Seuran kotisivuilta ajankohtaista -palkin alta:
http://www.suomi-seura.fi/news/148/98/Senioriseminaari-2015-ja-kysely-55-vuotiaille-ulkosuomalaisille
 
 
Suomi-Seura ry:n Intensiivinen suomen kielen kurssi 2015
 
Aika: 13. - 24.7.2015
Kurssipaikka: Laajasalon opisto, Helsinki
Kurssilla opiskellaan suomen kieltä 50 tuntia kolmessa tasoryhmässä.
Kurssi on tarkoitettu aikuisille (yli 18-vuotiaille).
Kurssin hinta on Suomi-Seura ry:n jäsenille majoituksella 980 euroa (ilman majoitusta 690 euroa).
Online-ilmoittautuminen kurssille on auki 1.12.2014 - 31.3.2015
Lue lisää kurssistamme osoitteessa www.suomi-seura.fi/fi/seminaarit-ja-kurssit
 
Finland Society's Intensive Finnish Language Course 2015
 
Time: July 13 - 24, 2015
Place: Laajasalon opisto / Laajasalo Folk High School, which is located in a suburb of Helsinki, about 9 kilometers from the city center.
Our language course is specifically designed for descendants of Finnish emigrants over the age of 18. Foreign spouses and people who are interested in the Finnish language and Finland are also welcome to participate in the course.
Course contents: Finnish (50 lessons) taught by native Finnish teachers at three levels (elementary, intermediate and advanced)
Fee: The course fee with accommodation is 980 euros for members of the Finland Society (690 euros without accommodation).
Registration: Online/web registration to the course will be available from 1st December, 2014 to 31st March, 2015
For more information, please go to: www.suomi-seura.fi/en/seminars-and-courses
 
 
Vielä ehditte vastata järjestökyselyyn
 
Lähetimme järjestökyselyn 17.9.2014 sähköpostitse kaikille niille ulkosuomalaisten parissa toimiville ulkosuomalaisyhdistyksille, -organisaatioille, -järjestöille ja -yhteisöille, joiden sähköpostiosoite on rekisterissämme. Yhteisöihin luetaan mukaan yhdistysten ja järjestöjen lisäksi esimerkiksi seurakunnat, hoivakodit ja ulkosuomalaislehdet – ylipäätään kaikki yhteisöt, jotka toimivat ulkosuomalaisten parissa.
Haluamme parantaa ja kehittää toimintaamme ja toivomme saavamme kyselyyn runsaasti vastauksia.
Mikäli yhdistyksenne tai yhteisönne ei ole saanut järjestökyselyä tai ette vielä ole vastanneet siihen, niin vastaaminen onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä: https://www.webropolsurveys.com/S/8CF3DF8C869B26AA.par
Kysely on vain suomenkielinen.
Vastaukset pyydetään lähettämään 17.11.2014 mennessä.
Kiitos osallistumisestanne kyselyyn!
 
 
Muutoksia Suomen edustustoverkossa
 
Ulkoasiainministeriö tekee muutoksia Suomen edustustoverkkoon osana valtionhallinnon säästötoimia. Muutokset johtuvat ulkoasiainministeriön toimintamenomäärärahoihin tehdyistä leikkauspäätöksistä.
Suomen suurlähetystöt Luxemburgissa, Bratislavassa (Slovakia) ja Ljubljanassa (Slovenia), suljetaan vuoden 2015 loppuun mennessä.
Kahdenvälisistä suhteista ja Suomen vaikuttamistyöstä näissä maissa huolehditaan sulkemisten jälkeen uusin järjestelyin. Suomen suhteet Luxemburgiin hoidetaan jatkossa Brysselissä sijaitsevasta Suomen Belgian-suurlähetystöstä käsin. Diplomaattiyhteyksiä Slovakiaan ylläpidetään jatkossa Suomen Prahassa, Tshekissä sijaitsevasta suurlähetystöstä. Sloveniaan Suomi hoitaa suhteensa jatkossa Zagrebissa, Kroatiassa toimivasta suurlähetystöstään.
Samalla Suomen edustustoverkkoa päivitetään toiminnallisista syistä. Beirutissa, Libanonissa toimivan väliaikaisen yhteystoimiston toimintaedellytyksiä vahvistetaan, ja toimisto muutetaan suurlähetystöksi. Pristinassa, Kosovossa toimiva ja vuodesta 2009 lähtien väliaikaisen asiainhoitajan johtama suurlähetystö korotetaan vuonna 2015 suurlähettilästasolle.
Ulkoasiainministeriö on toimeenpannut viime vuosina lukuisia hallinnollisia järjestelyjä säästöjen toteuttamiseksi ja toiminnan tehostamiseksi sekä ministeriössä että ulkomaanedustustoissa. Ulkoministeriö pyrkii säästövelvoitteen puitteissa kuitenkin huolehtimaan Suomen läsnäolosta maissa, joiden poliittinen tai taloudellinen merkitys on kasvamassa.
Kyseisten muutosten jälkeen Suomella on 89 ulkomaan edustustoa.
Hallituksen budjettineuvotteluissa sovittiin, että vastaisuudessa ministeriön toimintamenomäärärahat mitoitetaan siten, että enemmille edustustoverkon supistamisille ei ole tämän jälkeen tarvetta.
Suomen edustustot eri puolilla maailmaa palvelevat suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa. Suomen ulkomaanedustustoverkoston ylläpito maksaa jokaiselle suomalaiselle vuosittain noin 18 euroa. Ulkoasiainministeriön vuosittaiset toimintamenot ovat olleet noin 0,4 % Suomen valtion budjetista. Ulkoasiainministeriön toimintamenoista yli puolet, 103 miljoonaa euroa viime vuonna, muodostuu edustustoverkon menoista, mikä on 0,19 % valtion budjetista.   
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?
 
 
Lemmikkieläinpassi uudistuu vuoden lopussa
 
Lemmikkieläinpassi uudistuu kuluvan vuoden lopussa. Euroopan unionin uusi lemmikkieläinasetus tuo muutoksia koirien, kissojen ja frettien siirtoihin EU-maiden välillä.  
Uusi lemmikkieläinpassi otetaan käyttöön 29.12.2014, minkä jälkeen myönnetään vain uudistettuja passeja. Siirtymäaikaa ei ole. Nykymuotoisia passeja myönnetään 28.12. saakka, ja ne ovat voimassa eläimen elinajan. Passin uudistuminen ei vaadi toimia lemmikkieläimen omistajalta.
Jos lemmikkieläimellä on jo passi, ei uutta passia tarvitse hakea.
Passin saa jatkossakin ostaa eläinlääkäriltä, ja se myönnetään vain koirille, kissoille ja freteille. Passin hinta nousee, koska siihen on lisätty uusia turvaominaisuuksia, joilla pyritään estämään passin väärinkäyttö, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo.
Eläinlääkäreille tulee muutoksia passin täyttämiseen ja uutena kirjanpitovelvollisuus myönnetyistä passeista. Lemmikkieläimen omistajan kannattaa ottaa huomioon, että joulun ja vuodenvaihteen välisenä aikana uudistuneita passeja ei välttämättä ole saatavilla eläinlääkäriasemalta.
Lemmikkieläinasetus tuo myös muita muutoksia koirien, kissojen ja frettien siirtoihin EU-maiden välillä. Muutokset tulevat voimaan 29.12. kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.
Yksi tärkeä muutos koskee tuontivaatimuksiin kuuluvaa eläimen raivotautirokotusta. Uuden asetuksen mukaan pennun saa rokottaa raivotautia vastaan 12 viikon iästä lähtien. Ennen 12 viikon ikää annetut rokotukset eivät anna tarvittavaa immuniteettisuojaa raivotaudille. Muutoksia tulee myös muun muassa alle kolmen kuukauden ikäisten rokottamattomien pentujen matkustusehtoihin.
Nykyisin omistajalla saa olla mukana enintään viisi koiraa, kissaa tai frettiä ilman, että matka määritellään kaupalliseksi siirroksi. Jatkossa enimmäismäärä saa olla suurempi kuin viisi, mikäli matkan tarkoituksena on osallistuminen kilpailuihin, näyttelyihin tai niihin liittyviin koulutuksiin. Osallistumisesta on oltava mukana kirjallinen todistus.
Tarkempaa lisätietoa muutoksista on Eviran verkkosivuilta joulukuussa 2014.
Lemmikkieläinpassi on pakollinen koirille, kissoille ja freteille kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa. Passi otettiin käyttöön heinäkuussa 2004 EU:n alueella.
 
 
Noutakaa tai tilatkaa lahjoituskirjanne ennen vuoden loppua
 
Suomi-Seura ry jakaa jäsenjärjestöilleen vuosittain 20 lahjoituskirjaa (kirjat, äänikirjat, DVD:t). Lahjoituksen edellytyksenä on se, että jäsenmaksu Suomi-Seuralle on maksettu.
Muistattehan noutaa tai pyytää lähettämään kuluvan vuoden lahjoituskirjanne ennen vuoden loppua. Tämän vuoden kirjoja jaetaan vain vuoden 2014 loppuun asti.
Lahjoituskirjalomake on Suomi-Seuran kotisivuilla osoitteessa:
http://www.suomi-seura.fi/fi/jaesenasiat
 
 
Suomi-Seura ry:n jäsenmaksut 2015
 
Suomi-Seura ry:n henkilöjäsenmaksu vuonna 2015 on 32 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu on 16 euroa.
Järjestöjäsenmaksut vuonna 2015 ovat: 105 euroa / alle 100 jäsenen järjestöt, 180 euroa / 101 - 499 jäsenen järjestöt, 350 euroa / 500 - 999 jäsenen järjestöt ja 500 euroa / yli 1 000 jäsenen järjestöt.
Henkilöjäsenenä saatte:
- Suomen Silta -lehden (6 numeroa, joista kaksi ilmestyy sähköisenä näköislehtenä seuran kotisivuilla)
- henkilökohtaista neuvontaa puhelimitse ja sähköpostilla 
- tietoa ulkosuomalaistoiminnasta maailmalla, kuten Suomi-kouluista ja ulkosuomalaisjärjestöistä
- alennuksia Suomi-Seuran koulutustilaisuuksista ja kursseista
- alennuksia Suomi-Seuran maaoppaista ja maksuttoman Muuttajan muistion
- yhteistyöjuristimme maksuttoman alustavan lakimieskonsultaation ja  varsinaisista toimeksiantopalkkioista alennusta 20 % (esim. testamentti, avioehto)
- alennuksia Suomessa kustannetuista kirjoista ja muista tuotteista
Kotisivuiltamme löydätte lisää jäsenetuja, joita tarjoavat Suomi-Seuran yhteistyökumppanit.
Suomi-Seuran ulkosuomalaisjärjestöille myöntämiä jäsenetuja ovat mm.
- vuosittain jaettavat kirja-ja tallennelahjoitukset (20 kpl) 
- Suomi-Seuran ansiomerkit
- Suomen liput
- alustava maksuton juristikonsultaatio
- neuvonta
- avustaminen järjestöjen pulmatilanteissa
- Suomi-Seuran jäsenlehti "Suomen Silta" 6 kertaa vuodessa
- järjestökirje "Sutinat" kerran kuussa
Voitte liittyä jäseneksemme ja maksaa jäsenmaksunne pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) internetissä: Liittyminen
Jäsenmaksunne voitte maksaa paikallisella valuutalla Suomi-Seuran paikalliselle edustajalle / pankkitilillemme. Yhteystiedot ja jäsenmaksujen määrät löydätte kotisivuiltamme. Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa kertoa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon.
Suomi-Seura ry on sitoutumaton järjestö, jolla on sekä henkilö- että järjestöjäseniä kautta maailman.
 
 
Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä Suomi-Seurassa
 
Suomi-Seuran Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 6.3.2015 kello 10 – 14 seuran toimistossa Helsingissä.
Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville klo 10 - 14.
Päivän ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvissä asioissa.
Tietoiskujen aikataulu:
Klo 10:15 Sosiaaliturva ulkomailla asumisen tai väliaikaisen oleskelun aikana
Klo 11:30 Verosopimusten vaikutus eläkkeiden verotukseen
Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin muuttajan oppaisiin ja materiaaleihin.
Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 euroa ja muille 70 euroa. Hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
Suomi-Seuran neuvontapalvelu, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358-(0)9-6841210
 
 
Eläkepäiviksi ulkomaille -opas on päivitetty
 
Suomi-Seuran julkaisema opas Eläkepäiviksi ulkomaille -opas on päivitetty. Jäsenille on oppaan mukana saatavana myös liitteet Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan muuttajille.
Oppaan voi tilata osoitteesta www.suomi-seura.fi -> Tuotteet -> Muuttajan oppaat
 
 
Suomeen paluumuuttaneiden keskustelutilaisuus Helsingissä
 
Suomeen paluumuuttaneiden keskustelutilaisuus järjestetään Suomi-Seurassa Helsingissä perjantaina 17.4.2015 kello 12 – 15.
Tilaisuudessa Suomi-Seuran paluumuuttajan infopäiviin osallistuneet ja asiasta kiinnostuneet kokoontuvat keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia Suomeen paluumuuttoon liittyvistä kysymyksistä.
Osallistujilla on myös mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti paluumuuttoon liittyvistä ongelmistaan Suomi-Seuran neuvojien kanssa.
Tilaisuus on maksuton.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358-(0)9-6841210
Paluumuuttoa Suomeen suunnitteleville järjestetään Paluumuuttajan infopäivä Helsingissä perjantaina 14.8.2015 kello 12 – 16.
 
 
Suomi allekirjoitti sopimuksen verotietojen vaihdosta
 
Veronkiertoa halutaan suitsia laajentamalla verotietojen automaattista vaihtoa kansainvälisesti. Valtiovarainministeriön (VM) mukaan tietojen vaihto vaikeuttaa ulkomaisen tulon salaamista.
Suomi allekirjoitti 29. lokakuuta sopimuksen automaattisesta pankkien sekä rahoitus- ja vakuutuslaitosten tilitietojen vaihtamisesta, kertoo VM tiedotteessaan.
Jatkossa Suomi alkaa saada tietoja ulkomaisissa pankeissa olevista suomalaisten tuloista ja varoista sekä sitoutuu automaattiseen tietojenvaihtoon lähes 50 valtion kanssa. Ulkomaisia tuloja on tämän jälkeen entistä vaikeampi pitää verotuksen ulkopuolella.
Sopimuksessa on mukana lähes 50 valtiota ja oikeusaluetta. Sopimukseen liittyy muita valtioita sitä mukaa, kun ne ovat teknisesti valmiita aloittamaan automaattisen tietojenvaihdon. Allekirjoittajat sitoutuvat aloittamaan automaattisen tietojenvaihdon vuonna 2017, jolloin vaihdetaan tilitietoja vuodelta 2016.
Sopimuksen allekirjoittajien joukossa ovat kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot mukaan lukien Itävalta, Kypros, Luxemburg ja Malta. Sopimuksessa on mukana useita veroparatiiseina pidettyjä maita, kuten Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Liechtenstein ja Mansaari.
Sopimusmaat soveltavat OECD:n hyväksymää mallia, missä finanssilaitokset ovat velvollisia tunnistamaan asiakkaansa ja niiden verotukselliset asuinvaltiot. Lisäksi välilliset omistajat eli erilaisia yhtiöitä tai yhteenliittymiä hallitsevat henkilöt on tunnistettava sovittavalla tavalla, VM kertoo tiedotteessaan.
 
 
Täsmätietoa etuuksista ja vakuuttamisesta työkomennuksen aikana
 
Työkomennus ulkomaille voi vaikuttaa niin työntekijän kuin perheenkin Kela-etuuksiin, eläkkeisiin ja verotukseen. Uusittuun esitteeseen on koottu keskeiset asiat myös siitä, miten työkomennuksen aikana saa sairaanhoitoa Suomessa ja ulkomailla.
Kela ja Eläketurvakeskus ovat päivittäneet Työkomennus ulkomaille -esitteen. Siinä kerrotaan tiiviisti tärkeimmät sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin liittyvät asiat, jotka työkomennukselle lähtevän työntekijän ja lähettävän työnantajan tulee tuntea ja hoitaa. Mukaan lähteviä perheenjäseniäkään ei ole unohdettu.
Ulkomaille yli vuodeksi muuttanut ei yleensä säily Suomen sosiaaliturvassa. Tällainen henkilö ei saa Kelan etuuksia eikä yleensä voi enää käyttää julkista terveydenhuoltoa Suomessa. Työkomennuksille lähtevät ovat kuitenkin usein erityisasemassa.
Työkomennuksille lähtevät voivat perheenjäsenineen usein säilyä komennuksensa ajan Suomen sosiaaliturvassa. Tämä edellyttää kuitenkin, että ennen työkomennusta hoidetaan tarvittavat hakemukset ja ilmoitukset Kelaan, Eläketurvakeskukseen ja maistraattiin. Myös verotukseen liittyvät asiat pitää selvittää. On myös hyvä tietää, miten toimia, jos tilanne muuttuu työkomennuksen aikana – työntekijä tai perheenjäsen sairastuu, puoliso aloittaa työnteon komennusmaassa tai työkomennus jostain syystä keskeytyy.
Asioiden hahmottamista helpottaa se, että esite on jaettu 3 lukuun: valmistautumiseen ennen työkomennusta, työkomennuksen aikaan ja sen jälkeen tehtäviin asioihin. Mukana on myös esimerkkejä tyypillisistä muutostilanteista, kuten työskentelymaan tai työnantajan vaihtumisesta, tai lapsen saamisesta työkomennuksen aikana tai komennuksen keskeytymisestä esimerkiksi irtisanomisen takia.
Uusi esite on kirjoitettu työntekijää silmällä pitäen, mutta siinä on myös työnantajalle hyödyllistä tietoa. Esitteen ovat laatineet Kela ja Eläketurvakeskus yhteistyössä Verohallinnon, Väestörekisterikeskuksen ja Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) kanssa.
Julkaisu on saatavilla myöhemmin syksyllä myös painettuna ja ruotsinkielisenä.
Työkomennus ulkomaille. Sosiaaliturva, työeläke ja verotus työkomennuksen aikana (pdf)
 
 
Suomessa tutkintonsa suorittaneiden
työnhakumahdollisuuksia Suomessa parannetaan
 
Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutos koskisi niitä kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat opiskelleet ja suorittaneet tutkintonsa Suomessa.
Ehdotuksen mukaan tutkinnon suorittaneelle voitaisiin myöntää työnhakua varten oleskelulupa nykyisen kuuden kuukauden sijasta enintään yhdeksi vuodeksi. Tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden edellytyksiä jäädä valmistumisensa jälkeen työskentelemään Suomeen. Lakimuutos on osa hallituksen syksyllä 2013 sopimaa rakennepoliittista ohjelmaa.
Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1. huhtikuuta 2015.
Lisätietoa hankkeesta:
www.intermin.fi/fi/lainvalmistelu/oleskelulupahakemusten_vastaanotto_ulkomailla
 
 
Suomalaisten elokuvien esityslupia hankittavissa
 
Ulkosuomalaisyhdistykset voivat nyt hankkia suomalaisten elokuvien kertaesityslupia tekijänoikeusyhdistys Tuotokselta. Esitysluvan hinta perustuu ryhmän kokoon. Jos katsojia on 1-20, on luvan hinta 35 euroa ja sen jälkeen 2 euroa/lisäkatsoja, kuitenkin korkeintaan 150 euroa (+ ALV 24 %). 300 katsojaan saakka saa luvan 150 eurolla. Jos katsojia on yli 300, sovitaan lupamaksu tapauskohtaisesti.
Mikäli kertaesityslupa ei sovellu yhdistyksen toimintaan, Tuotos voi räätälöidä myös vuosiluvan yhdistyksen käyttöön. Silloin yhdistykset saavat esittää listalla olevia elokuvia niin usein kuin haluavat.
Yhdistykset voivat hankkia kertaesitysluvan täyttämällä oheisen lomakkeen: http://www.tuotos.fi/lupahakemus-muu-julkinen-esitys/
Kertaesitysluvan yli 300 henkilölle haluavat tai vuosiluvasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Sarah Kullmaniin (yhteystiedot alla).
Tuotos - Collective society for audiovisual producers in Finland
Sarah Kullman
+358 9 440 471
Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.tuotos.fi
 
 
Tilaa vuoden 2015 kalenterit Suomi-Seurasta
 
Suomi-Seuran Tuotepalvelusta on nyt saatavana suositut kalenterit ja almanakat vuodelle 2015. Tutustu tuotteisiin ja tilaa osoitteessa:
http://suomi-seura.fi/kauppa/index.php?route=product/category&path=33
 
 
VANHUUS ei ole sairautta
 
Oletko koskaan googlettanut sanaa vanhuus? Toistakymmentä ensimmäistä sivua käsittelee
vanhuuseläkkeitä, ei vanhuutta tai vanhuksen elämään liittyviä asioita. Tämä on ehkä kuvaavaa suomalaiselle keskustelulle vanhuudesta. Se kiteytyy rahaan, kustannuksiin ja suoritteisiin. Vanhus on toiminnan objekti, harmillinen kustannustekijä. Vanhuus nähdään ja sitä käsitellään usein kuin sairautena. "Toki vanhuuteen liittyy sairauksia, vakaviakin, mutta niiden läpi ei kannata tarkastella vanhuutta ja vanhenevan ihmisen elämää", sanoo Jari. H. Helenius, ja hän tietää mistä puhuu. Hän työskenteli ulkomailla kun hänen isänsä sairastui vakavasti. Se mihin kaikkeen tämä sitten johti, on Jarin tarina.
Sisältöä elämään!® hoiva- ja hyvinvointipalvelut tarjoaa senioreille, ikääntyville ja muille apua tarvitseville hoiva- ja hyvinvointipalveluja, jotka mahdollistavat aktiivisen ja hyvän seniorivuosien elämän omassa kodissa, omilla ehdoilla. Jatka kirjoituksen lukemista yrityksen verkkosivuilla osoitteessa: http://sisaltoaelamaan.fi/hyvinvointi/#kirjoitukset-julkaisut
Seuraa meitä Facebookissa: fb.com/Sisaltoaelamaan.fi
Seuraa meitä Twitterissä: @SisElm2013
 
 
Helsinki-Vantaalta suora yhteys Miamiin talvikaudella
 
Finnair yhteistyökumppaneineen lentää talvikaudella (16.12.2014 – 21.3.2015) suoraan Yhdysvaltain Floridassa sijaitsevaan Miamiin jopa kolme kertaa viikossa. Miamiin pääsee 11 tunnin suoralla lennolla. www.finavia.fi
 
Lentoyhteys kesällä Kroatian Splitin ja Helsingin välillä
 
Finnair avaa keväällä uuden lentoreitin Kroatian Splitiin, joka on suosittu matkakohde ja portti lukuisiin Dalmatian rannikon kohteisiin. Lennot Airbus A320 -lentokoneella aloitetaan 5. toukokuuta kahdella viikkovuorolla tiistaisin ja lauantaisin. Lennot jatkuvat lokakuun alkuun asti
Lentovuorot on ajoitettu niin, että Splitin lentojen aikataulut sopivat hyvin muualta Suomesta, Skandinaviasta ja Aasiasta saapuville matkailijoille.
Yhtiö lentää Kroatiassa myös historialliseen Dubrovnikiin, joka sijaitsee Dalmatian rannikolla 250 kilometriä etelämpänä.
Finnair on kertonut aloittavansa lennot myös kolmeen uuteen kesäkohteeseen Euroopassa: Dubliniin, Ateenaan ja Maltalle.
 
Finnairilla uusia reittilentokohteita
 
Finnairin lomalentokohteista reittilentokohteiksi on muutettu Kreikassa lennot Haniaan, Heraklioniin, Kosille ja Rhodokselle, Italiassa Cataniaan ja Napoliin, Turkissa Marmarikseen, Espanjassa Mallorcalle, Kyproksella Paphokselle sekä Itävallassa Innsbruckiin.
Lennot Splitiin sekä kaikkiin Finnairin 70 kohteeseen voi varata matkatoimistojen kautta tai Finnairin verkkokaupasta.
 
Smartlynx käynnisti lennot Malagaan
 
Uusi lentoyhtiö Smartlynx on aloittanut operoinnin Espanjan aurinkorannikolle 2. lokakuuta. Yhtiö lentää Helsinki-Vantaalta Malagan kentälle kaksi kertaa viikossa.
Smartlynxin lähtö- ja tuloterminaali Helsinki-Vantaalla on terminaali 2. Lähtöselvitystiedot ja muuta Smartlynxin lentojen matkustusinformaatiota saa lentoyhtiön englanninkielisiltä kotisivuilta.
Lippuja lennoille voi varata Snowbirdin kotisivuilta.
 
Helsinki-Vantaalta Ateenaan Aegean Airilla kesällä 2015
 
Kreikkalainen Aegean Air aloittaa suorat lennot Helsingin ja Ateenan välillä ensi kesänä. Lennot lennetään kesäkauden ajan 1.6. - 23.10.2015. Star Allianceen kuuluva Aegean Air lentää reittiä kaksi kertaa viikossa. Lennon kesto on alle neljä tuntia.
www.finavia.fi
 
 
Suomi-Seuran matkatoimisto on muuttanut
 
Suomi-Seuran matkatoimisto on muuttanut Mariankatu 8:sta. Uusi osoite on Aurorankatu 11 A 1,
00100 Helsinki. Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9:00 – 17:00. Puhelinnumero on entinen eli +358-(0)9-74228800, myös sähköposti ja nettisivu ovat entiset eli Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja http://www.suomiseuranmatkat.fi/.
Suomi-Seuran matkatoimisto palvelee myös ulkomailla asuvia.
 
 
Jäsenmaksut voi nyt maksaa kotisivullamme
 
Henkilökohtaiseksi jäseneksemme liittyminen, jäsenyyden uusiminen, lahjajäsenyyden ostaminen ja järjestöjäsenmaksun maksaminen pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) onnistuu nyt Internet-sivuillamme www.suomi-seura.fi. Jäsenasiat-sivulla olevasta linkistä ”Liittyminen” pääset kyseiselle sivulle.
Jos olet jo jäsen, mainitse ”lisätietoja”-kohdassa jäsennumerosi.
Suomi-Seura ry:n jäsenenä olevien yhdistysten ja järjestöjen jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäseniä. Jäsenetumme saadakseen henkilön on oltava henkilökohtaisesti jäsenemme.
Jäsenmaksullanne tuette Suomi-Seuran sekä ulkosuomalaisparlamentin työtä ulkosuomalaisten puolesta.
Henkilöjäsenen jäsenmaksu vuonna 2015 on 32 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 16 euroa.
Järjestöjäsenmaksut vuodelle 2015 ovat: 105 euroa / alle 100 jäsenen järjestöt, 180 euroa /101 - 499 jäsenen järjestöt, 350 euroa / 500 - 999 jäsenen järjestöt ja 500 euroa / yli 1000 jäsenen järjestöt.
 
Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa myös jäsensihteereille
 
Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa joissain maissa myös jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numerosta 1/2014.
Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Päivi Kukkakorpeen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Jäsenten sähköpostiosoitteet ja syntymävuodet kootaan Suomi-Seuraan
 
Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme.
Pyydämme jäseniä ilmoittamaan meille myös syntymävuotensa, mikäli he eivät ole sitä tehneet aiemmin. Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.
Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen saadakseen jäsenetumme. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen  Suomi-Seuran jäsenyyteen.
Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
 
 
Kotisi maailmalla -blogi
 
Suomi-Seura ry:llä on oma blogi, nimeltään Kotisi maailmalla. Niin ulkosuomalaiskentältä kuin Suomen kamaraltakin riittää kerrottavaa, joten tule mukaan seuraamaan asioita, tarinoita sekä tunnelmia meiltä ja muualta. Kommenttien ja terveisten jättäminen on sallittua ja varsin suotavaa!
Blogi on osoitteessa: http://suomiseurary.wordpress.com/
Blogiin on linkki myös Suomi-Seuran kotisivulta www.suomi-seura.fi  (Blogi).
 
 
Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta
 
Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa. Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry  
on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.
Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen.
Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä. Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen.
Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.
Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien  
kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.
Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:
- ulkosuomalaisparlamenttia
- ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
- suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
- apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
- kielikurssia ulkosuomalaisille
- kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
- ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
- Suomen Silta -lehteä
Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä, niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 32 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 16 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140
 
 
Sutinat on myös Internetissä
 
Sutinat-tiedotteemme on luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi  kohdassa ”Ajankohtaista”. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit käydä lukemassa sen ja aiempiakin Sutinoita kotisivultamme.
 
 
Suomi-Seuran jäsenille alennuksia Suomen Retkeilymajajärjestöltä
 
Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat Suomessa Hostelling Internationaliin kuuluvan Suomen Hostellijärjestön hostelleista 10 % alennuksen majoituksesta. HI-hostelleja on kautta Suomen noin 50 kappaletta.
Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet saavat viiden euron alennuksen.
Lisätietoja jäseneduista: www.hostellit.fi/info/jasenjarjestot/jasenedut.
Tutustu myös SRM:n Hostelliviestiin: http://hostelliviesti.fi/tag/srm/
facebook.com/hostellit.fi
foursquare.com/hifinland
twitter.com/HIFinland
 
 
Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi
 
Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.
 
 
Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa
 
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!
 
 
Hyvässä seurassa jo 87 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927
 
Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus-  ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kurssin ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi