user_mobilelogo

Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,
 
Talvi pakkasineen ja lumineen saapui eteläisimpään Suomeen tammikuun puolivälissä. Jopa lähelle pariakymmentä astetta nousseet pakkaset ovat tällä viikolla vaihtuneet Helsingissä nollan tuntumaan.
Järjestö-, nuoriso- ja tiedotusvälineapurahojen hakuaika on jälleen käynnissä. Anomusten on oltava perillä Suomi-Seurassa 28.2. mennessä. Voitte lähettää anomukset sähköpostitse, faksilla tai normaalina postina. Noudattakaa ohjeita tarkoin ja tarkistakaa myös, että antamanne pankkitilitiedot ovat oikein ja kaikki vaadittavat pankkikoodit ym. ovat mukana. Annamme mielellämme lisätietoja apurahoista ja niiden anomisesta.
Hakemusten heinäkuussa Helsingissä järjestettävälle Suomi-Seuran intensiiviselle suomen kielen kurssille on oltava perillä seurassa 28.3. mennessä.
Toivomme, että jäsenemme lähettävät meille sähköpostiosoitteensa ja syntymävuotensa, mikäli he eivät ole vielä niitä lähettäneet.
Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa myös suoraan jäsensihteereillemme ja edustajillemme eri maissa. Heidän tietonsa ja jäsenmaksun suuruudet ovat helmikuun Suomen Silta -lehdessä ja voitte niitä kysyä seurasta. Jäsenenämme olevat yhdistykset ja järjestöt saavat edelleen 20 lahjoituskirjaa vuodessa, mikäli niillä on jäsentensä käytössä oleva kirjasto.
 
Parhain terveisin
Suomi-Seura ry
 
 
USP:n Keski-Euroopan -alueen vuosikokous 2014
 
Ulkosuomalaisparlamentin Keski-Euroopan -alueen aluekokous 2014 järjestetään Manchesterissa, Isossa-Britanniassa 4. - 5. huhtikuuta.
Perjantaina 4.4. järjestetään erilliset Senioriseminaari ja Suomi-koulu -seminaari, joista esitetään yhteenvedot itse aluekokouksessa lauantaina 5.4.
Lue lisää kokouksesta ja ohjelmasta ulkosuomalaisparlamentin kotisivulta http://www.usp.fi/alueet/keseu.php?kieli=fi
Lisätietoja aluekokouksesta ja siihen osallistumisesta saa myös alueen puheenjohtajalta: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Apurahojen hakuaika on jälleen
 
Apurahoja ulkosuomalaisten järjestöjen kulttuuri- ja harrastustoimintaan sekä ulkosuomalaisten tiedotusvälineiden toimintaan ja järjestöjen tiedotukseen voi jälleen hakea. Haettavana on myös nuorisoapurahoja, joilla tuetaan ulkosuomalaisia nuorisojärjestöjä ja -hankkeita. Nuorisoapurahaa voi anoa hankkeisiin, hankintoihin ja eräin edellytyksin myös toimintaan.
Apurahojen hakuaika päättyy 28. helmikuuta, jolloin hakemusten on oltava perillä Suomi-Seurassa. Myöhästyneitä anomuksia ei käsitellä. Apurahojen hakuehdot ja -lomakkeet ovat Internet-sivuillamme www.suomi-seura.fi > apurahat. Tarvittaessa postitamme tai faksaamme lomakkeet hakuehtoineen. Lisätietoja saatte Suomi-Seuran toimistosta: puh. +358-9-684120, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Tätä seuraavan kerran järjestöt voivat hakea apurahoja syyskuun 2014 loppuun mennessä. Tiedotusapurahoja myönnetään seuraavan kerran vasta keväällä 2015, ja niiden – kuten järjestöapurahojenkin – hakuaika päättyy silloin jälleen helmikuun lopussa.
Muistutamme samalla, että aiemmista apurahoista on toimitettava selvitykset Suomi-Seuraan, Uutta apurahaa ei makseta, ellei selvitystä edellisen käytöstä ole toimitettu.
 
 
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät Pariisissa
 
Kutsu Pariisissa 21. - 22.3.2014 järjestettäville Suomi-koulujen opettajien koulutuspäiville.
Kouluttajina toimivat Aurora Vasama ja Minna Muukkonen.
Koulutuspäivien ohjelma:
Perjantai 
Klo 14:00 – 16:00 Tervetulleeksi toivottaminen, osallistujien esittäytyminen
Lapsen normaali kielenkehitys
Klo 16:00 – 16:30 Kahvitauko
Klo 16:30 – 18:00 Kielenkehityksen häiriöt kaksi- ja monikielisellä lapsilla  (työpaja)
Lauantai 
Klo 10:00 – 13:00 Suomen kielen erityispiirteistä
Kielen käytön erilaiset tarpeet
Klo 13:00 – 14:30 Lounas
Klo 14:30 – 16:00 Sosiaalisen kielitaidon vahvistaminen opetuksessa
Klo 16:00 – 17:00 Lähtökahvit
n. klo 19:00 - Jokiristeily Seinellä, brasserie-illallinen ja vapaata seurustelua
Iltatilaisuus kuuluu ohjelmaan, mutta on vapaaehtoinen osallistujille. Mainitse ilmoittautuessasi
osallistutko iltatilaisuuteen vai et.
40 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan! Sitovat ilmoittautumiset 14.2.14 mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Tilaisuus järjestetään Pariisin Suomi-instituutin auditoriossa, osoitteessa 60 rue des Ecoles, 75005 Paris.
 
 
Senioripaluumuuttajan opas on päivitetty
 
Suomi-Seura ry:n kokoama Senioripaluumuuttajan opas 2014 on luettavissa Suomi-Seura ry:n verkkosivuilla osoitteessa www.suomi-seura.fi > Neuvonta > Seniorineuvonta
Suora linkki oppaaseen: http://www.suomiseura.fi/uploads/Senioripaluumuuttajan%20opas%202014.pdf
Oppaassa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: Suomen eläkkeiden hakeminen, eläkkeiden maksattaminen Suomeen, rekisteröityminen Suomessa asuvaksi, sairausvakuutus ja terveydenhuolto, verotus, eläkeläisten tuet ja etuudet ja muuttotavaroiden tuonti Suomeen sekä asunnon hakeminen Suomesta. Oppaan loppuun on koottu seniori-ikäisen paluumuuttajan muistilista kaikista niistä asioista, jotka on hyvä hoitaa ennen muuttoa nykyisestä asuinmaasta sekä niistä asioista, jotka on hoidettava Suomeen muutettua.
Paperisen Senioripaluumuuttajan oppaan saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai soittamalla puhelinnumeroomme +358 (0)9 684 1210.
 
 
Ulkomailla asuvien eläkeläisten oikeus
terveydenhuollon palveluihin laajentunut
 
Ulkomailla asuvien eläkeläisten sekä rajatyöntekijöiden perheenjäsenten oikeudet terveydenhuollon palveluihin laajentuivat vuoden alussa.
Pysyvästi toisessa EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä asuvilla eläkeläisillä on ollut vuoden alusta lähtien oikeus kaikkeen tarvitsemaansa sairaanhoitoon sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa tilapäisen Suomessa oleskelun aikana. Myös Suomessa työskentelevien rajatyöntekijöiden ulkomailla asuvien perheenjäsenten hoito-oikeudet laajenevat. Vuoden 2013 loppuun saakka näillä henkilöillä on ollut oikeus vain lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon Suomessa oleskellessaan.
Vuoden 2014 alusta alkaen toisessa EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä asuvalla, vain Suomesta eläkettä saavalla henkilöllä on oikeus saada hoitoa kaikkeen tarvittavaan sairaanhoitoon julkisessa terveydenhuollossa oleskellessaan tilapäisesti Suomessa. Sama oikeus koskee myös hänen työelämän ulkopuolella olevia perheenjäseniään. Oikeus osoitetaan Kelan myöntämällä eläkkeensaajan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla.
Eläkkeensaaja ja hänen perheenjäsenensä saavat eläkkeensaajan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla myös suorakorvauksen yksityisessä terveydenhuollossa (esim. yksityiset lääkäriasemat) ja apteekeissa. Lisäksi suorakorvauksen saa sairaankuljetuksesta (ambulanssimatkat).
Suorakorvauksen voi saada, kun yksityisellä palveluntuottajalla on Kelan kanssa voimassa oleva sopimus asiasta. Lääkeostoista korvataan oleskelun kestoa vastaava määrä.
Eläkkeensaajalla ja hänen perheenjäsenellään on myös vakituisessa asuinmaassaan jatkossakin oikeus tarvitsemaansa sairaanhoitoon.
Suomea lukuun ottamatta muissa EU- tai ETA-maissa tai Sveitsissä oleskellessaan eläkkeensaajalla ja hänen perheenjäsenellään on oikeus lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon.
Kela päivittää eläkkeensaajan eurooppalaisen sairaanhoitokortin kääntöpuolella olevan hoito-oikeutta koskevan tekstin. Päivitettyjä eurooppalaisia sairaanhoitokortteja aletaan lähettää asiakkaille tammikuussa. Vanhan kortin voi hävittää, kun uusi kortti on saapunut.
www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti_ulkomailla-asuvat-elakelaiset
www.kela.fi/rajatyo
Kelan kansainvälisten asioiden keskuksen palvelunumero ma–pe klo 8–18, 020 63 40200
 
 
Suomi-Seuran Intensiivinen suomen kielen kurssi 2014
Finland Society's Intensive Finnish Language Course 2014

 
Time: July 14 - 25, 2014 (arrival on Sunday, July 13)
Place: Laajasalon opisto / Laajasalo Folk High School, which is located in a suburb of Helsinki, about 9 kilometers from the city center.  There are good and rapid connections between the Laajasalo Folk High School and the city.
We offer a language course specifically designed for descendants of Finnish emigrants. Foreign spouses are also welcome to participate in the course.  The minimum age is 18.
The objective of the course is to maintain a connection with Finland. It can also serve as an introduction to living in Finland.
This language course has been held for many years, and it has been very popular with the participants.
Course contents: Finnish (50 lessons) taught by native Finnish teachers at three levels:
- Elementary - To achieve the best results, we assume that you have at least a slight notion of the Finnish language, i.e. you have some prior knowledge but find it difficult to produce more than a few key words and phrases, and you have no real understanding of the grammar. Maybe you haven’t used the language in a while and/or want to start from ‘the beginning’.
- Intermediate
- Advanced

You will be tested at the beginning of the course in order to be placed in a group of students roughly on the same level as you.
Daily timetable
8:30 – 9:00 Breakfast (included in the accommodation)
9:00 – 11:30 Finnish (3 x 45 min) *
11:30 – 12:30 Lunch
12:30 – 14:00 Finnish (2 x 45 min) *
14:00 – 14:30 Coffee/tea
14:30 - Lecture or free time programme
*1 lesson = 45 minutes
Fee: The course fee is 900 € for the members of Finland Society (940 € for non-members). The course fee covers 50 Finnish lessons, study books, lectures, tours, excursions, accommodation and meals (breakfast, lunch, afternoon coffee/tea on weekdays).
The fee without accommodation is 640 € for the members of Finland Society (680 € for non-members)
You can apply for the course at www.suomi-seura.fi/en (Courses). Please send the application forms to Finland Society by March 28, 2014.
The course will be held if a minimum of 15 people will have signed up.
Contact: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., phone: +358 (0)9 684 1210
 
 
Suomen Sillasta jälleen kaksi nettilehteä tänä vuonna
 
Suomi-Seura ry:n jäsenlehti Suomen Silta ilmestyy alkaneena vuonna entiseen tapaan kuusi kertaa. Neljä lehdistä on painettuja paperilehtiä ja kaksi lehteä viime vuoden tapaan Internetissä ilmestyviä näköislehtiä. Nettilehtiä ovat maaliskuussa ilmestyvä 2/2014 ja kesäkuussa ilmestyvä 4/2014.
Toivomme voivamme jatkaa lehden julkaisemista painettuna edes osittain tulevina vuosina, mutta sen mahdollistamiseksi tarvitsemme paljon lisää jäseniä ja muuta tukea.
Vetoamme siksi teihin, että pysyisitte jäseninä ja kertoisitte meistä sukulaisillenne ja tuttavillenne. Olemme jo lähes 87 vuotta toimineet ulkosuomalaisten äänenä ja edunvalvojana Suomessa, ja meidän aloitteestamme perustettiin ulkosuomalaisparlamentti vuonna 1997. Kaikki ulkosuomalaisten asiat ovat meille äärettömän tärkeitä, ja seura on alusta asti toiminut pelkästään ulkosuomalaisia palvellakseen. Tuellanne voimme jatkaa työtämme asioidenne ajajana.
 
 
Suomi-Seuran infopäivät 2014
 
Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 15.8.2014 kello 10 - 14.
Hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.
Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 26.9.2014 kello 10 – 14. Hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 e, muille 70 e, sis. aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille –oppaan
Infopäivät järjestetään Suomi-Seura ry:n tiloissa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. krs).
Ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse. Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin.
Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 3krs, 00170 Helsinki, p. +358-(0)9-684 1210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi
 
 
Liiketalouden opiskelijoille etsitään harjoittelupaikkoja
 
Lahden Ammattikorkeakoulussa liiketalouden alaa opiskeleville tradenomeille (englanninkielisenä tutkinto on BBA in International Business) etsitään harjoittelupaikkoja. Osa heistä opiskelee suomeksi ja osa englanniksi.
Nyt toivotaan löytyvän harjoittelupaikkoja suomalaisille opiskelijoille, jotta he voisivat toimia sillanrakentajina Suomen ja harjoittelumaansa välillä tulevaisuudessa. Samalla he voisivat viedä ulkosuomalaisten yrityksiin ja/tai elämään tuoreen näkökulman Suomesta.
Työharjoittelun kokonaispituus on 5 kuukautta. Opiskelija voi tehdä koko harjoittelun tai vähintään 3 kuukauden osan ulkomailla. Harjoittelu voi alkaa ja loppua aivan miten yritys ja opiskelija sen parhaaksi katsovat.
Opiskelijat suorittavat harjoittelun, kun he ovat opiskelleet 1,5 – 2 vuotta. Periaatteessa he ovat suorittaneet kaikki perusopinnot, joihin kuuluu seuraavia opintokokonaisuuksia: Henkilöstöhallinta, tekstien ja esittelymateriaalinen luonti, taulukkolaskenta, asiakassuhteet ja markkinointi, kuljetusliiketoiminta, jakeluliiketoiminta, laskentatoimi, tilastotiede, kansainvälisyyden perusteet, kansainvälinen finanssitoiminta, liiketoiminta Euroopassa, Venäjällä ja Aasissa, yrittäjyyden perusteet, tuotannon operaatiot, logistiikka, kansainvälinen talous ja markkinointi, liiketalouden englanti, kokouskäytänteet yms. He soveltuvat harjoittelemaan kaikilla edellä mainituilla aloilla avustavassa roolissa tai itsenäisesti.
Perustaitoina opiskelijoilla on hyvät tietotekniset taidot, Microsoft Office -paketin kaikki ohjelmat sekä paljon muita yksittäisohjelmia. He ovat tottuneet omatoimisuuteen ja ovat nopeita oppimaan uutta.
Mitä harjoittelupaikalta vaaditaan?
Harjoittelun tarjoajan tulee nimetä harjoittelijalle supervisor, joka antaa alkuneuvonnan sekä ohjaa tarpeen mukaan opiskelijaa harjoittelun aikana.
Yrityksen tulee myös täyttää sopimus, jonka allekirjoittavat sekä yritys, Lahden AMK että harjoittelua tekevä opiskelija. Sopimuksessa sovitaan harjoittelun ajankohta ja tehtävät.
Harjoittelun lopuksi yrityksen tulee antaa opiskelijalle harjoittelutodistus, joka on yrityksen paperilla ja yrityksen allekirjoittama. Siinä kerrotaan lyhyesti, kuka on ollut harjoittelussa ja minkä ajan. Monet harjoittelupaikat maksavat opiskelijoille pientä palkkaa tai avustavat asumis- ja elinkustannuksissa, mutta se ei ole välttämätöntä.
Harjoittelupaikka voi olla missä maassa tahansa. Opiskelija maksaa itse matkansa ja kulunsa.
Lisätietoja ja yhteydenotot:
Lea Kujala, Student Exchange Coordinator
Lahden Ammattikorkeakoulu, Liiketalous /
Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Business Studies
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Suomalaisia tuotteita maailmalle Suomikaupasta
 
Suomikauppa.fi on vuonna 2005 toimintansa aloittanut avainlipun arvoinen, lajissaan suurin suomalaisia tuotteita ja tuotemerkkejä ympäri maailman toimittava verkkokauppa.
Suomikaupan valikoimista löytyy tällä hetkellä 3 300 erilaista tuotetta Suomen-kaipuuseen. Suomikauppa toimittaa kaikkialle maailmaan todella nopeasti. Kuriiripalvelun tarjoavat DHL Express ja uutena yhteistyökumppanina FedEx!
Tarjolla on lahjaideoita ja päivittäistavaraa lapsille ja aikuisille sekä monia arkea helpottavia makuja, tuoksuja ja muistoja! Suuntaamalla selaimesi Suomikaupan sivuille www.suomikauppa.fi/suomi-seura tuet samalla Suomi-Seura ry:n arvokasta työtä ulkosuomalaisten asioiden ajajana.
 
 
Haluaisitko takaisin Suomeen?


Viihtyisää asumista ja samalla mielekästä työtä tulevaisuuden Suomessa. Kangasniemellä on myytävänä 1950-luvun koulurakennus kahden hehtaarin tontilla Puulaveden rannalla. Tila on muutettu matkailu-majoituskäyttöön vuonna 2000. Se tarjoaa mm. kursseja, näyttelyitä ja konsertteja verkostoituneena alueen muiden yrittäjien kanssa sekä toimii taiteilijaresidenssinä. Lisätietoja: www.kouluniemi.com
Yhteystiedot: L ja J Nelson, puh. +358 (0)40 871 2982 "
 
 
Jäsenetu Helsingin Kotivarastolta
 
Helsingin Kotivarasto on täysin suomalaisomistuksessa toimiva yritys. Kotivarasto sijaitsee Kehä I:n, Kehä III:n ja Lahdentien kainalossa Helsingin Malmilla Valuraudantie 1:ssä.
Varastoille asiakkaat pääsevät joka päivä kello 6 - 22. Kaikki tilat sijaitsevat yhdessä tasossa ja ovat turvallisia, siistejä ja lämpimiä.
Suomi-Seuran jäsenille yritys tarjoaa nyt edullisen vaihtoehdon irtaimiston säilytykseen: Voimassaolevan liittymistarjouksen lisäksi myönnetään 10 % alennus vuokrista. Kaupan päälle asiakas saa riippulukon ja pakkausteippirullan.
Helsingin Kotivaraston yhteistyökumppani tarjoaa pakettiauton kilpailukyiseen hintaan tavaroiden siirtoa varten.
Kysy lisää ja muista kertoa Suomi-Seuran jäsenyydestäsi: www.kotivarasto.fi
 
 
Jäsenetu Autovuokraamo Aurentilta
 
Autovuokraamo Aurent tarjoaa Suomi-Seuran jäsenille edullista autonvuokrausta Suomessa.
Tarjouslaskurilla voit laskea ja varata kätevästi oman vuokrauspakettisi edullisilla sopimushinnoilla.
Kirjaudu tarjouslaskuriin kohdasta ”sopimusasiakkaat” ja käyttäjätunnuksella suomiseura10
Voit myös soittaa varauksesi numeroon 0207414421, päivystys kello 18.00 jälkeen puh. 0207414420.
Aurent palvelee maanantaista lauantaihin kello 08.00-18.00 ja sunnuntaisin mahdolliset noudot sovitaan erikseen.
Lisätietoja: http://www.aurent.fi/
 
 
Ilmoita Suomen Sillassa
 
Suomen Silta on kuudesti vuodessa ilmestyvä Suomi-Seura ry:n jäsenlehti. Se on Suomen laajalevikkisin Suomesta ulkomaille muuttaneiden, sinne työn tai opiskelun takia muuttoa suunnittelevien ja sieltä Suomeen palanneiden suomalaisten oma aikakauslehti. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa kaikkien luettavissa olevana näköislehtenä Internetissä.
Lisätietoa lehdestä ja siinä ilmoittamisesta http://www.suomi-seura.fi – Suomen Silta -lehti
 
 
Muistathan maksaa jäsenmaksusi?
 
Muistathan maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2014. Vuonna 2014 pääjäsenen jäsenmaksu on 28 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 14 euroa. Jäsenmaksullasi saat Suomen Silta -lehden, palvelumme ja muita jäsenetuja.
Valuuttamääräisen jäsenmaksun suuruuden saat selville ottamalla yhteyttä edustajaamme a.o. maassa tai Suomi-Seurasta jäsensihteeri Pirkko Häggmanilta (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) tai Päivi Kukkakorpeen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).
Järjestöjen jäsenmaksut:
Suomi-Seuran jäsenenä olevien järjestöjen jäsenmaksut ovat vuonna 2014:
alle  100 jäsentä                   90 euroa
100-499 jäsentä                  150 euroa
500-999 jäsentä                  300 euroa
yli 1 000 jäsentä                 450 euroa
Muistattehan, että jäseninä olevat järjestöt, joilla on kirjasto, saavat vuodessa 20 lahjoituskirjaa Suomi-Seurasta.
Jäsenmaksunne on ehdottoman tarpeellinen niin Suomi-Seura ry:n kuin ulkosuomalaisparlamentin työn turvaamiseksi. Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta.
Vain Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa.
 
 
Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa jäsensihteereille
 
Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa myös eri maissa asuville jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numeroista 6/2013 ja 1/2014. 
Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Pirkko Häggmaniin, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Päivi Kukkakorpeen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Kesälukioseuran ulkosuomalaiskurssit kesällä 2014
 
Kesälukioseura järjestää kesällä 2014 kuusi ulkosuomalaisille lapsille ja nuorille tarkoitettua suomen kielen ja kulttuurin kurssia. Kurssien tarkoituksena on tukea ulkosuomalaisten lasten ja nuorten suomen kielen taitoa ja suomalaisen kulttuurin tuntemusta.
Ulkosuomalaiskurssit samoin kuin Kesälukioseuran järjestämät kesälukiot sopivat hyvin myös Suomeen paluuta tekevien perheiden lapsille ja nuorille. Suomen kielen intensiivikurssi ja kesälukiot soveltuvat lähiopetusjaksoksi suomalaisen peruskoulun oppimääriä kotiperuskoulussa opiskeleville yläkouluikäisille ja lukioon siirtyville nuorille.
Hakuaika ulkosuomalaiskursseille päättyy 31.3.2014. Mikäli hakijoita on enemmän kuin kurssille mahtuu, etusija annetaan ensikertalaisille ja paluumuuttajille. Peruutuspaikkoja kursseille voi tiedustella kesään asti..
Lisätietoja saa Kesälukioseuran toimistosta
Puhelin +358-9-686 0770 (toimisto)
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
http://www.kesalukioseura.fi/suomi/us_info.html
 
 
Kevään 2014 yhteishakujen aikataulut
 
Ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteishaku: 24.2. – 14.3.2014 www.opintopolku.fi
Ammattikorkeakoulujen nuorten englanninkielisen koulutuksen yhteishaku: 7.1. - 11.2.2014 www.admissions.fi
Ammattikorkeakoulujen nuorten suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen yhteishaku: 3.3. - 1.4.2014 www.amkhaku.fi
Yliopistojen kevään yhteishaku: 3.3. - 1.4. www.yliopistohaku.fi
Englanninkielisistä yliopisto-opinnoista Suomessa voit etsiä tietoa Suomi-Seuran kotisivujen kautta: www.suomi-seura.fi/en (Youth -> Information about studying in Finland)
 
 
Suomi-kouluille kaksi ylimääräistä lahjakirjaa
 
Olemme hankkineet kaikille Suomi-kouluille lahjaksi kaksi kirjaa: Kirsti Mäen Topeliuksen lukemisia lapsille sekä Jukka Itkosen Astronautin rusinapulla. Molemmat kirjat ovat ilmestyneet vuonna 2013.
Kirjalahja annetaan kaikille Suomi-kouluille riippumatta siitä, onko koulu Suomi-Seuran jäsen, eivätkä nämä kirjat vähennä jäsenjärjestön vuotuista 20 lahjoituskirjan määrää.
Kirjat voi ottaa mukaansa esimerkiksi muita lahjoituskirjoja hakiessaan. Jaamme näitä kirjoja myös elokuun koulutuspäivillä Helsingissä. Mikäli koululla ei ole edustajaa koulutuspäivillä tai koulun edustaja ei voi hakea kirjoja Suomi-Seuran toimistosta, voimme myös postittaa nämä kirjat. Lisätietoja: Maarit Hyvärinen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / +358-(0)9 684 121 38.
 
 
Jäsenten sähköpostiosoitteet ja syntymävuodet kootaan Suomi-Seuraan
 
Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme. Pyydämme jäseniä ilmoittamaan meille myös syntymävuotensa, mikäli he eivät ole sitä tehneet aiemmin.
Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.
Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen saadakseen jäsenetumme. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen Suomi-Seuran jäsenyyteen.
Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
 
 
Norwegian avaa kesäreitin Helsingistä Kyprokselle
 
Norwegian aloittaa kesän aikana uuden suoran lennon Helsingin ja Kyproksella sijaitsevan Larnakan välille, kertoo Finavia.
Vuoro Helsingistä Larnakaan (LCA) lennetään kerran viikossa perjantaisin 27.6.2014 alkaen.
Lippuja voi ostaa lentoyhtiön verkkosivuilta.
 
 
Uusi lentoyhteys huhtikuussa Moskovasta Helsinkiin
 
Venäläinen lentoyhtiö S7 aloittaa lennot Helsingistä Moskovan Domodedovon kentälle 26. huhtikuuta Airbus A319 -koneella.
S7 on Oneworld-lentoyhtiöliittymän jäsen, mikä tarjoaa kattavan reittiverkoston Helsingin kautta ympäri maailmaa.
Nykyisin Helsinki-Vantaalta on suorat reittiyhteydet Venäjälle neljään kaupunkiin. Moskovan Sheremetyevon lentoasemalle lentävät päivittäin Finnair ja Aeroflot. Lisäksi Finnair lentää Pietariin kahdesti päivässä ja Jekaterinburgiin neljästi viikossa.
Heinäkuussa venäläinen lentoyhtiö Severstal avasi uuden reitin Cherepovetsista Helsinkiin. Kyseessä on ainoa suora lentoyhteys Cherepovetsista Eurooppaan.
 
 
Finnairilla kesällä uusia kohteita ja lisävuoroja
 
Finnair aloittaa juhannuksesta lähtien suorat lennot Helsingistä Pisaan Italiassa ja Biarritziin Ranskassa. Molempiin kohteisiin lennetään kaksi kertaa viikossa kesäkauden ajan.
Finnairin uutuuskohde on myös Alanya Turkissa, jonne lennetään huhti-elokuussa kolme viikoittaista vuoroa. Lisäksi Finnair lisää Antalyan-vuorojaan. Näin ollen Finnairilla on kesäliikennekaudella suoria reittilentoja Turkkiin yhteensä kahdeksan viikossa. Lennoista suurin osa lennetään päiväsaikaan.
Lisäksi Finnair lisää vuoroja useisiin Euroopan kaupunkeihin. Düsseldorfin- ja Zürichin-lentojen määrä tuplaantuu kahdesta päivittäisestä lennosta neljään. Kesäkuusta elokuuhun lisätään lentoja myös Dubrovnikiin, Kööpenhaminaan, Malagaan, Pariisiin, Roomaan ja Tel Aviviin.
Tuttu kesäkauden kohde on Toronto, jonne lennetään Airbus 330 -koneella tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin kesäkuun alusta melkein syyskuun loppuun.
 
 
Talviolympialaisten tunnelmaa Helsinki-Vantaalla
 
Helsinki-Vantaan lentoasemalla voit nauttia Sotshin olympialaisten huumasta ennen lentoa.
Fiilistele suomalaissuorituksia O’Learysin jääkiekkohenkisessä kisakatsomossa (portti 29) tai vaikka hampurilaisaterian ääressä ennen lentoa. Ravintolassa on 36 televisioruutua, jotka kaikki näyttävät urheilua. O'Learys-ravintolan Leijona-kabinetissa on näytillä Jääkiekkomuseon Leijona-retrospektiivi.
Olympialaisia voi seurata myös muissa lentoaseman kahviloissa ja ravintoloissa:
Terminaali 1: Delight, Seasons ja Terminaali 2: Go Cafe, Oak Barrell, Fly Inn Deli, My City Helsinki, Almost@Home-lounge.
Hanki kisarekvisiittaa esimerkiksi lentoaseman 24H Alepasta (saapuvien aula) tai Stockmannilta (portti 26). Alepassa on saatavilla Suomen väreissä olevia pelipaitoja, cowboy-hattuja, Suomi-kravatteja, kaulaliinoja ja siniristilippuja. Stockmannin valikoimista löydät lippujen ja kisapaitojen lisäksi Suomi-hupparit, lippikset ja huivit sekä sinivalkoiset eväät.
 
 
Kansalaisuusilmoitusten keskimääräiset käsittelyajat
 
Maahanmuuttoviraston mukaan kansalaisuusilmoitusten käsittelyajat ovat tapauskohtaisia. Keskimääräiset käsittelyajat ovat: ’
- 18–22-vuotias: 5–10 kuukautta
- ulkomaalainen, jonka isä on Suomen kansalainen: 3–8 kuukautta
- entinen Suomen kansalainen: 2–5 kuukautta
- 12–17-vuotias ottolapsi: 5–8 kuukautta
- syntyperäinen Pohjoismaan kansalainen: 2–5 kuukautta
http://www.migri.fi/asiointi/asiakastiedotteet/
Lisätietoja Suomen kansalaisuudesta:
http://www.migri.fi/suomen_kansalaisuus
 
 
Kotisi maailmalla -blogi


Suomi-Seura ry:llä on nyt oma blogi, nimeltään Kotisi maailmalla. Niin ulkosuomalaiskentältä kuin Suomen kamaraltakin riittää kerrottavaa, joten tule mukaan seuraamaan asioita, tarinoita sekä tunnelmia meiltä ja muualta. Kommenttien ja terveisten jättäminen on sallittua ja varsin suotavaa!
Blogi on osoitteessa: http://suomiseurary.wordpress.com/
Blogiin on linkki myös Suomi-Seuran kotisivulta www.suomi-seura.fi (Blogi).


 
Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta
 
Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa.
Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.
Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä.
Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen. Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.
Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.
Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:

  • - ulkosuomalaisparlamenttia
  • - ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
  • - suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
  • - asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
  • - apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
  • - kielikurssia ulkosuomalaisille
  • - kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
  • - ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
  • - Suomen Silta -lehteä

Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä – niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 28 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 14 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140
 
 
Lahjoituskirjojen anomuslomake lähetetään pyynnöstä
 
Suomi-Seura ry lahjoittaa kullekin jäsenenään olevalle ulkosuomalaisjärjestölle 20 suomalaista kirjaa vuodessa. Ehtona on jäsenmaksun maksamisen lisäksi se, että järjestöllä on kirjasto, josta järjestön jäsenet voivat lainata kirjoja.
Lahjoituskirjavalikoimissamme on monenlaista luettavaa niin aikuisille kuin lapsille.
Lähetämme anomuslomakkeen kirjatilausta varten pyynnöstänne teille joko postitse, sähköpostilla tai faksaamalla. Muistakaa merkitä lomakkeeseen kirjoja koskevat toiveenne.
Entiseen tapaan toivomme, että joku edustajanne hakisi kirjat toimistostamme Suomessa käydessään, koska kirjojen lähettäminen maailmalle on erittäin kallista, ja siten säästyneet rahat voimme käyttää uusien kirjojen hankintaan. Mikäli nouto ei ole mahdollista, postitamme kirjat.
 
 
Sutinat on myös Internetissä
 
Sutinat-tiedotteemme on uettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista” muutama päivä julkaisemisen jälkeen. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit siis käydä lukemassa sen ja aiemmatkin Sutinat kotisivultamme.
 
 
Suomi-Seuran jäsenille alennuksia Suomen Retkeilymajajärjestöltä
 
Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat Suomessa Suomen Retkeilymajajärjestön SRM-hostelleista 10 % alennuksen majoituksesta. SRM-hostelleja on kautta Suomen 53 kappaletta.
Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet saavat viiden euron alennuksen. Lisätietoja jäseneduista SRM:n verkkosivuilta www.hostellit.fi/info/jasenjarjestot/jasenedut.
Tutustu myös SRM:n Hostelliviestiin: http://hostelliviesti.fi/tag/srm/
facebook.com/hostellit.fi
foursquare.com/hifinland
twitter.com/HIFinland
 
 
Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi
 
Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.
 
 
Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa
 
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!
 
 
Hyvässä seurassa jo 87 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927
 
Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin seminaarin ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi
 
Seuraava järjestötiedote ilmestyy maaliskuun alussa.
 
Suomi-Seura ry / Ulkosuomalaisparlamentti
 
Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Mariankatu 8, FI-00170 Helsinki, Finland, Tel: (+358-9) 684 1210, Fax: +(358-9) 6841 2140
http://www.suomi-seura.fi, e-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., Julkaisu SUOMEN SILTA Magazine