Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,
Hyvää ja Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Uutta vuotta otettiin eteläisessä Suomessa vastaan ilman lunta ja lämpömittarin näyttäessä plusasteita. Pohjoisessa Suomessa lunta sen sijaan on normaalisti.
Alkuvuoden toimintaan Suomi-Seurassa kuuluvat entiseen tapaan järjestö-, nuoriso- ja tiedotusapurahojen jako. Apuraha-anomusten on oltava perillä Suomi-Seurassa 28. helmikuuta mennessä. Annamme mielellämme lisätietoja apurahoista ja anomisesta.
Heinäkuussa järjestettävään intensiiviseen suomen kielen kurssiimme voi hakea 28. maaliskuuta asti. Kurssille ovat tervetulleita myös suomen kielestä innostuneet puolisot.
Neuvontapalvelumme infopäivistä ensimmäinen tänä vuonna on 24. tammikuuta järjestettävä Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä. Levittäkää tietoa tilaisuudesta Suomessa oleville sukulaisillenne ja tuttavillenne. Neuvontapalvelustamme voitte kysyä neuvoa kaikissa ulkomaille muuttoon, maasta toiseen muuttoon tai Suomeen paluuseen liittyvissä kysymyksissä milloin tahansa. Henkilökohtaista käyntiä varten suosittelemme ajan varaamista etukäteen.
Parhain terveisin,
Suomi-Seura ry
Suomi-Seuran infopäivät 2014
Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 24.1.2014 sekä
perjantaina 26.9.2014 kello 10 – 14. Hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 e, muille 70 e, sis. aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan
Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 15.8.2014 kello 10 - 14.
Hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.
Kaikki infopäivät järjestetään Suomi-Seura ry:n tiloissa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. krs).
Ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse. Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin.
Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 3krs, 00170 Helsinki
p. +358-(0)9-684 1210 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi
Apurahojen hakuaika on jälleen
Apurahoja ulkosuomalaisten järjestöjen kulttuuri- ja harrastustoimintaan sekä ulkosuomalaisten tiedotusvälineiden toimintaan ja järjestöjen tiedotukseen voi jälleen hakea. Haettavana on myös nuorisoapurahoja, joilla tuetaan ulkosuomalaisia nuorisojärjestöjä ja -hankkeita. Nuorisoapurahaa voi anoa hankkeisiin, hankintoihin ja eräin edellytyksin myös toimintaan.
Apurahojen hakuaika päättyy 28. helmikuuta, jolloin hakemusten on oltava perillä. Myöhästyneitä anomuksia ei käsitellä. Apurahojen hakuehdot ja -lomakkeet ovat Internet-sivuillamme www.suomi-seura.fi > apurahat. Tarvittaessa postitamme tai faksaamme lomakkeet hakuehtoineen. Lisätietoja saatte Suomi-Seuran toimistosta: puh. +358-9-684120, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Tätä seuraavan kerran järjestöt voivat hakea apurahoja syyskuun 2014 loppuun mennessä. Tiedotusapurahoja myönnetään seuraavan kerran vasta keväällä 2015, ja niiden – kuten järjestöapurahojenkin – hakuaika päättyy silloin jälleen helmikuun lopussa.
Muistutamme samalla, että aiemmista apurahoista on toimitettava selvitykset Suomi-Seuraan, Uutta apurahaa ei makseta, ellei selvitystä edellisen käytöstä ole toimitettu.
Uudenvuodenlahja Suomi-kouluille
Olemme hankkineet kaikille Suomi-kouluille uudenvuodenlahjaksi kaksi kirjaa: Kirsti Mäen Topeliuksen lukemisia lapsille sekä Jukka Itkosen Astronautin rusinapulla. Molemmat kirjat ovat ilmestyneet vuonna 2013.
Kirjalahja annetaan kaikille Suomi-kouluille riippumatta siitä, onko koulu Suomi-Seuran jäsen, eivätkä nämä kirjat vähennä jäsenjärjestön vuotuista 20 lahjoituskirjan määrää.
Kirjat voi ottaa mukaansa esimerkiksi muita lahjoituskirjoja hakiessaan. Jaamme näitä kirjoja myös elokuun koulutuspäivillä Helsingissä. Mikäli koululla ei ole edustajaa koulutuspäivillä tai koulun edustaja ei voi hakea kirjoja Suomi-Seuran toimistosta, voimme myös postittaa nämä kirjat. Lisätietoja: Maarit Hyvärinen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / +358-(0)9 684 121 38.
Suomi-Seuran Intensiivinen suomen kielen kurssi 2014
Finland Society's Intensive Finnish Language Course 2014
Time: July 14 - 25, 2014 (arrival on Sunday, July 13)
Place: Laajasalon opisto / Laajasalo Folk High School, which is located in a suburb of Helsinki, about 9 kilometers from the city center. There are good and rapid connections between the Laajasalo Folk High School and the city.
We offer a language course specifically designed for descendants of Finnish emigrants. Foreign spouses are also welcome to participate in the course. The minimum age is 18.
The objective of the course is to maintain a connection with Finland. It can also serve as an introduction to living in Finland.
This language course has been held for many years, and it has been very popular with the participants.
Course contents: Finnish (50 lessons) taught by native Finnish teachers at three levels:
- Elementary - To achieve the best results, we assume that you have at least a slight notion of the Finnish language, i.e. you have some prior knowledge but find it difficult to produce more than a few key words and phrases, and you have no real understanding of the grammar. Maybe you haven’t used the language in a while and/or want to start from ‘the beginning’.
- Intermediate
- Advanced
You will be tested at the beginning of the course in order to be placed in a group of students roughly on the same level as you.
Daily timetable
8:30 – 9:00 Breakfast (included in the accommodation)
9:00 – 11:30 Finnish (3 x 45 min) *
11:30 – 12:30 Lunch
12:30 – 14:00 Finnish (2 x 45 min) *
14:00 – 14:30 Coffee/tea
14:30 - Lecture or free time programme
*1 lesson = 45 minutes
Fee: The course fee is 900 € for the members of Finland Society (940 € for non-members). The course fee covers 50 Finnish lessons, study books, lectures, tours, excursions, accommodation and meals (breakfast, lunch, afternoon coffee/tea on weekdays).
The fee without accommodation is 640 € for the members of Finland Society (680 € for non-members)
You can apply for the course at www.suomi-seura.fi/en (Courses). Please send the application forms to Finland Society by March 28, 2014.
The course will be held if a minimum of 15 people will have signed up.
Contact: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., phone: +358 (0)9 684 1210
Suomen Sillasta jälleen kaksi nettilehteä tänä vuonna
Suomi-Seura ry:n jäsenlehti Suomen Silta ilmestyy alkaneena vuonna entiseen tapaan kuusi kertaa. Neljä lehdistä on painettuja paperilehtiä ja kaksi lehteä viime vuoden tapaan Internetissä ilmestyviä näköislehtiä. Nettilehtiä ovat maaliskuussa ilmestyvä 2/2014 ja kesäkuussa ilmestyvä 4/2014.
Toivomme voivamme jatkaa lehden julkaisemista painettuna edes osittain tulevina vuosina, mutta sen mahdollistamiseksi tarvitsemme paljon lisää jäseniä ja muuta tukea.
Vetoamme siksi teihin, että pysyisitte jäseninä ja kertoisitte meistä sukulaisillenne ja tuttavillenne. Olemme jo lähes 87 vuotta toimineet ulkosuomalaisten äänenä ja edunvalvojana Suomessa, ja meidän aloitteestamme perustettiin ulkosuomalaisparlamentti vuonna 1997. Kaikki ulkosuomalaisten asiat ovat meille äärettömän tärkeitä, ja seura on alusta asti toiminut pelkästään ulkosuomalaisia palvellakseen. Tuellanne voimme jatkaa työtämme asioidenne ajajana.
Ilmoita Suomen Sillassa
Suomen Silta on kuudesti vuodessa ilmestyvä Suomi-Seura ry:n jäsenlehti. Se on Suomen laajalevikkisin Suomesta ulkomaille muuttaneiden, sinne työn tai opiskelun takia muuttoa suunnittelevien ja sieltä Suomeen palanneiden suomalaisten oma aikakauslehti. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa kaikkien luettavissa olevana näköislehtenä Internetissä.
Lisätietoa lehdestä ja siinä ilmoittamisesta http://www.suomi-seura.fi – Suomen Silta -lehti
Suomi-Seuran jäsenkysely
Suomi-Seuran henkilöjäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa jäsenrekisteriimme,
on lähetetty sähköpostitse kutsu osallistua sähköiseen jäsenkyselyyn. Kyselyssä pyydetään jäsenten mielipiteitä seuran nykyisestä toiminnasta ja kerätään ideoita seuran toiminnan kehittämiseen.
Jos et ole saanut Suomi-Seuran kyselyä sähköpostiisi, lähetä meille viesti osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., niin lähetämme sinulle linkin sähköiseen kyselyyn. Jokainen vastaus on meille tärkeä!
Jos käytössäsi ei ole sähköpostia, mutta haluat vastata jäsenkyselyyn, soita, faksaa tai kirjoita meille, niin postitamme sinulle kyselyn paperiversiona: Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland, puh: +358-(0)9-684 1210, fax +358 (0) 684 12140.
Toimistomme on auki maanantaista perjantaihin 9:00 – 16:00. Tarvittaessa voit jättää viestin puhelinvastaajaan. Muista tällöin mainita nimesi ja jäsennumerosi ja kerro, että haluat vastata jäsenkyselyyn!
Jäsenten sähköpostiosoitteet kootaan Suomi-Seuraan
Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme.
Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.
Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen Suomi-Seuran jäsenyyteen.
Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Muistathan maksaa jäsenmaksusi?
Muistathan maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2014. Vuonna 2014 pääjäsenen jäsenmaksu on 28 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 14 euroa. Jäsenmaksullasi saat Suomen Silta -lehden, palvelumme ja muita jäsenetuja.
Valuuttamääräisen jäsenmaksun suuruuden saat selville ottamalla yhteyttä edustajaamme a.o. maassa tai Suomi-Seurasta jäsensihteeri Pirkko Häggmanilta (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) tai Päivi Kukkakorpeen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).
Järjestöjen jäsenmaksut:
Suomi-Seuran jäsenenä olevien järjestöjen jäsenmaksut ovat vuonna 2014:
alle 100 jäsentä 90 euroa
100-499 jäsentä 150 euroa
500-999 jäsentä 300 euroa
yli 1 000 jäsentä 450 euroa
Muistattehan, että jäseninä olevat järjestöt, joilla on kirjasto, saavat vuodessa 20 lahjoituskirjaa Suomi-Seurasta.
Jäsenmaksunne on ehdottoman tarpeellinen niin Suomi-Seura ry:n kuin ulkosuomalaisparlamentin työn turvaamiseksi. Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta.
Vain Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa.
Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa jäsensihteereille
Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa myös eri maissa asuville jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numerosta 6/2013.
Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Pirkko Häggmaniin, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Päivi Kukkakorpeen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Ulkomailla asuvan eläkeläisen hoito-oikeus Suomessa laajenee
Ulkomailla asuvalla eläkkeensaajalla ja hänen perheenjäsenillään on oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa julkisessa terveydenhuollossa sinä aikana, kun he oleskelevat Suomessa tilapäisesti. Tämä koskee toisessa EU- tai Eta-valtiossa tai Sveitsissä asuvaa eläkkeensaajaa, joka saa eläkettä vain Suomesta.
Sama koskee myös Suomessa työskentelevien rajatyöntekijöiden ulkomailla asuvia perheenjäseniä.
Henkilöt osoittavat oikeutensa Kelan myöntämällä eurooppalaisella sairaanhoitokortilla.
Aiemmin oikeus koski vain lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa.
EU:n ulkopuolisista maista Suomeen töihin tulevien
oikeus sosiaaliturvaan laajenee
EU:n ulkopuolisista eli ns. kolmansista maista Suomeen tulevilla tietyt edellytykset täyttävillä työntekijöillä on 1.1.2014 alkaen oikeus asumisperusteiseen sosiaaliturvaan Suomessa työskentelyn perusteella. Muutokset odottavat vielä lakien vahvistamista.
Lapsilisää sekä lasten kotihoidon tuen hoitorahaa ja hoitolisää maksetaan Suomen sosiaaliturvaan kuuluvan työntekijän mukana Suomeen muuttavasta lapsesta. Tämä edellyttää, että työskentelyn on tarkoitus kestää vähintään 6 kuukautta.
Työttömäksi jäädessään EU:n ulkopuolisista maista Suomeen tulevalla voi olla oikeus suomalaiseen työttömyyspäivärahaan, jos henkilö täyttää kaikki suomalaisen työttömyyspäivärahan saamisen ehdot.
Muiden Kelan etuuksien saaminen työskentelyn perusteella edellyttää, että työnteon on tarkoitus kestää vähintään 4 kuukautta. Työntekijöillä on kuitenkin oikeus julkisen terveydenhuollon palveluihin, vaikka työskentely kestäisi alle 4 kuukautta.
Muutoksia sosiaaliturvaan kansainvälisissä tilanteissa
Vanhempainrahan saamiseksi on edellytetty 180 päivän vakinaista Suomessa asumista ennen lapsen arvioitua syntymää. Vastedes sekä asumiseen että työskentelyyn perustuva sairausvakuuttaminen otetaan huomioon laskettaessa 180 päivän täyttymistä. Muutokset odottavat vielä lakien vahvistamista.
Sosiaaliturvaan kuulumisen päättymistä tarkennetaan. Jos oikeus sosiaaliturvaan on syntynyt esimerkiksi työskentelyn perusteella, se myös päättyy työskentelyn loppuessa.
EU:n alueella yli vuoden oleskelevat, Suomesta muuttaneen työntekijän perheenjäsenet säilyvät Suomen sosiaaliturvassa aina, kun työntekijä on saanut Eläketurvakeskuksesta (ETK) todistuksen A1 Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta. Näin sosiaaliturvaan kuuluminen koskee jatkossa myös Suomesta lähetetyn yrittäjän sekä kahdessa tai useammassa maassa työskentelevän henkilön perheenjäseniä silloin, kun perheenjäsenet seuraavat mukana asuinmaahan, vaikka he eivät työskentele asuinmaassa.
Kesälukioseuran ulkosuomalaiskurssit kesällä 2014
Kesälukioseura järjestää kesällä 2014 kuusi ulkosuomalaisille lapsille ja nuorille tarkoitettua suomen kielen ja kulttuurin kurssia. Kurssien tarkoituksena on tukea ulkosuomalaisten lasten ja nuorten suomen kielen taitoa ja suomalaisen kulttuurin tuntemusta.
Ulkosuomalaiskurssit samoin kuin Kesälukioseuran järjestämät kesälukiot sopivat hyvin myös Suomeen paluuta tekevien perheiden lapsille ja nuorille. Suomen kielen intensiivikurssi ja kesälukiot soveltuvat lähiopetusjaksoksi suomalaisen peruskoulun oppimääriä kotiperuskoulussa opiskeleville yläkouluikäisille ja lukioon siirtyville nuorille.
Hakuaika ulkosuomalaiskursseille päättyy 31.3.2014. Mikäli hakijoita on enemmän kuin kurssille mahtuu, etusija annetaan ensikertalaisille ja paluumuuttajille. Peruutuspaikkoja kursseille voi tiedustella kesään asti..
Lisätietoja saa Kesälukioseuran toimistosta
Puhelin +358-9-686 0770 (toimisto)
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
http://www.kesalukioseura.fi/suomi/us_info.html
Kevään 2014 yhteishakujen aikataulut
Ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteishaku: 24.2. – 14.3.2014 www.opintopolku.fi
Ammattikorkeakoulujen nuorten englanninkielisen koulutuksen yhteishaku: 7.1. - 11.2.2014 www.admissions.fi
Ammattikorkeakoulujen nuorten suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen yhteishaku: 3.3. - 1.4.2014 www.amkhaku.fi
Yliopistojen kevään yhteishaku: 3.3. - 1.4. www.yliopistohaku.fi
Englanninkielisistä yliopisto-opinnoista Suomessa voit etsiä tietoa Suomi-Seuran kotisivujen kautta: www.suomi-seura.fi/en (Youth -> Information about studying in Finland)
Passin hinta aleni Suomessa
Suomessa myönnettävän passin hinta aleni vuodenvaihteessa 52 eurosta 48 euroon.
Hinnanalennuksen syynä on muutos valmiin passin toimitustavassa sekä lupahallinnon toiminnan tehostuminen.
Passin voi nykyään noutaa R-kioskilta, mikä on vähentänyt passiasioihin kohdistuvaa työaikaa poliisilaitoksilla.
Pikapassin hinta nousi 64 eurosta 65 euroon.
Ajokorttia ja henkilökorttia koskevat viranomaismaksut pysyvät ennallaan. Aselupamaksuihin tulee vuodenvaihteessa sekä hinnankorotuksia että -alennuksia.
Ulkosuomalaiset voivat anoa passia Suomessa käydessään millä poliisilaitoksella tahansa.
Lisätietoja:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/0/43EA74B23AE1BA23C2257AE1003E6EF5?opendocument
Uusi reitti Kokkolasta Tukholmaan - osa lennoista Porin kautta
Nextjet-lentoyhtiö aloittaa liikennöinnin Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalta ja Tukholma-Arlandan kentälle 9. helmikuuta 2014 alkaen.
Yhtiön mukaan lentoja aiotaan operoida maanantaista perjantaihin kolme lähtöä päivässä molempiin suuntiin. Lisäksi lähtöjä on lauantaisin ja sunnuntaisin.
Osa lähdöistä on välilaskulentoja Porin kautta.
Reittiä operoidaan SAAB 340 -konetyypillä, jossa on 33 istumapaikkaa. Lentoaika on 1,5 tuntia.
Lippuja voi varata Nextjetin kotisivuilta tai paikallisen matkatoimiston kautta.
Lentomatkustajien jonotusajat varttiin Helsinki-Vantaalla
Lentomatkustajien jonotusajat lyhenevät Helsinki-Vantaalla, kun terminaali 2:n uusi turvatarkastuspiste valmistuu kesään mennessä, kertoo Ylen tv-uutiset. Lennolle pääsy nopeutuu myös uusilla lähtöselvitys- ja matkatavara-automaateilla.
Normaalisti ruuhka-ajat ajoittuvat arkena varhaiseen aamuun ja iltapäivään. Jonotusaikoja saadaan lyhennettyä, kun kakkosterminaalin yläkertaan rakennetaan uusi turvatarkastuspiste. Pisteessä avataan juhannukseen mennessä viisi uutta linjaa. Sen jälkeen matkustajat tarkistetaan kaikkiaan 18 linjan avulla. Tavoitteena on että matkustaja pääsisi turvatarkastuksesta läpi 15 minuutissa.
Muutokset aloittavat Helsinki-Vantaan lentoaseman liki miljardin euron kehittämishankkeen.
Finavia käynnistää Helsinki-Vantaan lähtöaulan kapasiteetin kasvattamisen ja terminaalin palvelujen parantamisen heti loppiaisen jälkeen.
Kesällä valmistuvan uuden turvatarkastuspisteen kanssa samanaikaisesti nykyaikaistetaan lähtöselvitystä. Terminaali 2:een asennetaan 12 lähtöselvitys- ja 10 bag drop -automaattia lisää. Laajennus tulee pääovien viereen.
Kehittämisohjelmansa lisäksi Finavia panostaa vuosina 2014–2016 lentoaseman ravintola- ja myymäläpalveluiden uudistamiseen noin 30 miljoonaa euroa.
Kehittämisohjelman tavoitteena on varmistaa Helsinki-Vantaan asema suosittuna vaihtokenttänä sekä nousta palveluiltaan maailman lentoasemien kärkikastiin. Investoinneilla varaudutaan 20 miljoonan matkustajan palvelemiseen vuoteen 2020 mennessä.
Kotisi maailmalla -blogi
Suomi-Seura ry:llä on nyt oma blogi, nimeltään Kotisi maailmalla. Niin ulkosuomalaiskentältä kuin Suomen kamaraltakin riittää kerrottavaa, joten tule mukaan seuraamaan asioita, tarinoita sekä tunnelmia meiltä ja muualta. Kommenttien ja terveisten jättäminen on sallittua ja varsin suotavaa!
Blogi on osoitteessa: http://suomiseurary.wordpress.com/
Blogiin on linkki myös Suomi-Seuran kotisivulta www.suomi-seura.fi (Blogi).
Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta
Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa.
Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.
Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä.
Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen. Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.
Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.
Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:
- - ulkosuomalaisparlamenttia
- - ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
- - suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- - asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
- - apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
- - kielikurssia ulkosuomalaisille
- - kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
- - ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
- - Suomen Silta -lehteä
Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä – niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö. Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 28 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 14 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140
Lahjoituskirjojen anomuslomake lähetetään pyynnöstä
Suomi-Seura ry lahjoittaa kullekin jäsenenään olevalle ulkosuomalaisjärjestölle 20 suomalaista kirjaa vuodessa. Ehtona on jäsenmaksun maksamisen lisäksi se, että järjestöllä on kirjasto, josta järjestön jäsenet voivat lainata kirjoja.
Lahjoituskirjavalikoimissamme on monenlaista luettavaa niin aikuisille kuin lapsille.
Lähetämme anomuslomakkeen kirjatilausta varten pyynnöstänne teille joko postitse, sähköpostilla tai faksaamalla. Muistakaa merkitä lomakkeeseen kirjoja koskevat toiveenne.
Entiseen tapaan toivomme, että joku edustajanne hakisi kirjat toimistostamme Suomessa käydessään, koska kirjojen lähettäminen maailmalle on erittäin kallista, ja siten säästyneet rahat voimme käyttää uusien kirjojen hankintaan. Mikäli nouto ei ole mahdollista, postitamme kirjat.
Sutinat on nyt myös Internetissä
Sutinat-tiedotteemme on nykyisin luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista” muutama päivä julkaisemisen jälkeen. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit siis käydä lukemassa sen ja aiemmatkin Sutinat kotisivultamme.
Suomi-Seuran jäsenille alennuksia Suomen Retkeilymajajärjestöltä
Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat Suomessa Suomen Retkeilymajajärjestön SRM-hostelleista 10 % alennuksen majoituksesta. SRM-hostelleja on kautta Suomen 53 kappaletta.
Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet saavat viiden euron alennuksen. Lisätietoja jäseneduista SRM:n verkkosivuilta www.hostellit.fi/info/jasenjarjestot/jasenedut.
Tutustu myös SRM:n Hostelliviestiin: http://hostelliviesti.fi/tag/srm/
facebook.com/hostellit.fi
foursquare.com/hifinland
twitter.com/HIFinland
Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi
Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.
Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!
Hyvässä seurassa jo 86 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927
Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin seminaarin ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi
Seuraava järjestötiedote ilmestyy helmikuun alussa.
Suomi-Seura ry / Ulkosuomalaisparlamentti
Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Mariankatu 8, FI-00170 Helsinki, Finland, Tel: (+358-9) 684 1210, Fax: +(358-9) 6841 2140
http://www.suomi-seura.fi, e-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., Julkaisu SUOMEN SILTA Magazine