user_mobilelogo

Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,

Mukavan lämmin kesä on vaihtunut syksyn alkuun, mutta ainakin tämän ensimmäisen viikon olemme saaneet nauttia erittäin lämpimistä päivistä. Lämpömittari on lähes kautta Suomen näyttänyt päivisin noin kahtakymmentä astetta.
Järjestö- ja nuorisoapurahojen sekä Suomi-koulujen avustusten hakuaika päättyy syyskuun lopussa. Lähettäkää anomuksenne hyvissä ajoin, ja varmistakaa, että pankkitilitiedot ja tarvittavat pankin koodit ovat varmasti oikein hakemuksessa.
Lokakuussa ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö kokoontuu syyskokoukseensa Helsingissä. Tiedotamme kokouksesta seuraavassa Sutinat-tiedotteessa lähemmin.
Muistutattehan Suomi-Seuran jäseninä olevia jäseniänne, että he lähettäisivät sähköpostiosoitteensa meille Suomi-Seuraan, sillä kokoamme niitä voidaksemme tiedottaa seuran tapahtumista entistä tehokkaammin.
Toivomme, että jaatte niin Suomi-Seuran tiedotteet kuin Suomen Sillat aina koko jäsenistöllenne tiedoksi, jotta tiedot välittyisivät kaikille. Sutinoissa olevia tiedotteita voitte käyttää jäsenlehdissänne ja muussa tiedotuksessanne.

Parhain terveisin
Suomi-Seura ry

 

Syksyn apurahojen haku päättyy syyskuun lopussa

Suomi-Seura ry:n jakamien järjestö- ja nuorisoapurahojen sekä Suomi-koulujen avustusten hakuaika päättyy syyskuun lopussa. Anomusten on oltava perillä Suomi-Seurassa 30.9. mennessä. Myöhästyneitä anomuksia ei käsitellä.
Lähettäkää anomuksenne hyvissä ajoin ja mahdollisimman tarkoin tiedoin ja liittein. Tarkistattehan myös pankkitilinne tiedot huolellisesti lomakkeita täyttäessänne – siten nopeutatte apurahojen maksua.
Syyskuun jälkeen seuraava tilaisuus anoa järjestö- ja nuorisoapurahoja sekä tiedotusapurahoja on helmikuun 2014 loppuun mennessä.
Suomi-koulujen avustuksia sen sijaan voi anoa tämän jälkeen vasta syyskuun 2014 loppuun mennessä.
Lisätietoa ja anomuslomakkeet: www.suomi-seura.fi - Apurahat

Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä

Suomi-Seura ry järjestää Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivän perjantaina 27.9.2013.
Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville kello 10 - 14.
Päivän ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvissä asioissa.
Tietoiskujen aikataulu:
klo 10:15 Sosiaaliturva ulkomailla asumisen tai väliaikaisen oleskelun aikana
klo 11:15 Verosopimusten vaikutus eläkkeiden verotukseen
klo 13:00 Ulkomaille matkustaminen / Suomi-Seuran Matkatoimisto
Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin muuttajan oppaisiin ja materiaaleihin.
Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 e, muille 70 e. Hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan.
Tilaisuus järjestetään Suomi-Seuran tiloissa Helsingissä (Mariankatu 8, Kruununhaka, 3. krs).
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: p. 09-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jäsenten sähköpostiosoitteet kootaan Suomi-Seuraan

Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme.
Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.
Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen Suomi-Seuran jäsenyyteen.
Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Kotisi maailmalla -blogi

Suomi-Seura ry:llä on nyt oma blogi, nimeltään Kotisi maailmalla. Niin ulkosuomalaiskentältä kuin Suomen kamaraltakin riittää kerrottavaa, joten tule mukaan seuraamaan asioita, tarinoita sekä tunnelmia meiltä ja muualta. Kommenttien ja terveisten jättäminen on sallittua ja varsin suotavaa!
Blogi on osoitteessa: suomiseurary.wordpress.com
Blogiin on linkki myös Suomi-Seuran kotisivulta www.suomi-seura.fi (Blogi).

Opiskelemaan Suomeen

Nyt on aika hakea tammikuussa 2014 alkaviin koulutusohjelmiin ammattioppilaitoksessa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.
Syksyn yhteishakujen aikataulut ovat seuraavat.
Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen (englanninkielinen) koulutus:
2.9. ­- 13.9.2013 www.admissions.fi
Ammattikorkeakoulujen suomen- ja ruotsinkielinen koulutus:
16.9. - 1.10.2013 :www.amkhaku.fi
Yliopistokoulutus:
16.9. - 1.10.2013 www.yliopistohaku.fi
Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus:
25.9. - ­ 4.10.2013 www.haenyt.fi
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishakuun  liittyvät tiedot löytää jatkosta myös uudesta  www.opintopolku.fi -palvelusta.
Ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen hakeutuvia ja heidän huoltajia neuvotaan
sähköpostitse osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Ammatillisen koulutuksen yhteishakua on uudistettu. Valinnassa suositaan ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakevia opiskelijoita.
Jos olet jo suorittanut jonkin ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon, et voi hakea ammatillisen koulutuksen yhteishaussa, vaan sinun on haettava aikuiskoulutukseen. Tietoa aikuiskoulutukseen hakemisesta, pääsyvaatimuksista ja hakuajoista löytyy oppilaitosten omilta kotisivuilta ja loppusyksystä 2013 lähtien myös Opintopolusta, www.opintopolku.fi.
Myös ulkomaisella tutkinnolla, joka antaa korkeakoulukelpoisuuden tutkinnon suoritusmaassa, voi hakea ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin Suomeen.
Ammatillista ja lukiokoulutusta tarjoavia oppilaitoksia on paljon, ja niitä voi etsiä Koulutusnetistä (valitse sopiva vaihtoehto Oppilaitostyyppi-valikosta).

Suomi-Seuran infopäivät 2014

Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 24.1.2014 sekä
perjantaina 26.9.2014 kello 10 – 14. Hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 e, muille 70 e, sis. aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan
Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 15.8.2014 kello 10 - 14.
Hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.
Kaikki infopäivät järjestetään Suomi-Seura ry:n tiloissa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. krs).
Ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse. Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin.
Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 3krs, 00170 Helsinki
p. +358-(0)9-684 1210 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi

Suomi-Seuran Matkatoimisto palvelee ulkosuomalaisia

Muistattehan, että Suomi-Seura ry:n matkatoimisto Suomi-Seuran Matkat palvelee myös ulkomailla asuvia. Matkatoimiston järjestämiin pakettimatkoihin voi osallistua myös lentämällä suoraan asuinmaastaan kyseiseen kohteeseen. Voit pyytää matkatoimistoamme räätälöimään itsellesi oman unelmaloman haluamaasi kohteeseen.
Matkatoimisto on aloittanut myös Incoming-toiminnan eli se tuottaa välittää myös Suomeen tuleville matkustajille palveluja Suomessa sekä Suomen kautta Pohjoismaihin tai Eurooppaan suuntautuvia matkoja.
Suomi-Seuran Matkatoimisto on toiminut vuodesta 1959, ja se on erikoistunut kaukokohteisiin sekä ryhmämatkoihin, mutta tarjoaa erilaisia pakettimatkoja mm. Eurooppaan.
Tutustu monipuoliseen tarjontaan: www.suomiseuranmatkat.fi/fi/etusivu

Ainutlaatuinen Ristomatti Ratia -tuotteiden verkkokauppa

Ratiashop.com kokoaa yhteen suomalaisten keskuudessa tunnetut Ratian vuosien varrella suunnittelemat tuotteet; vaatteet, asusteet, sisustustuotteet ja -tekstiilit. Verkkokauppa toimittaa tuotteita kaikkiin EU-maihin, mutta yhä enemmän asiakkaat maailmalla tilaavat tuotteita sukulaisilleen ja ystävilleen Suomeen. Kauppa on erityisen suosittu lahjatavarakauppa, ja lahjojen paketointi on kaupassa ilmaista.
Tutustu tuotteisiin: www.ratiashop.com

Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa jäsensihteereille

Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa myös eri maissa asuville jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numeroista 1/2013 ja 6/2012.
Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Pirkko Häggmaniin, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Päivi Kukkakorpeen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta

Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa.
Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.
Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä.
Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen. Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.
Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.
Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:

- ulkosuomalaisparlamenttia
- ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
- suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
- apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
- kielikurssia ulkosuomalaisille
- kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
- ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
- Suomen Silta -lehteä

Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä – niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 28 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 14 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140

Lahjoituskirjojen anomuslomake lähetetään pyynnöstä

Suomi-Seura ry lahjoittaa kullekin jäsenenään olevalle ulkosuomalaisjärjestölle 20 suomalaista kirjaa vuodessa. Ehtona on jäsenmaksun maksamisen lisäksi se, että järjestöllä on kirjasto, josta järjestön jäsenet voivat lainata kirjoja.
Lahjoituskirjavalikoimissamme on monenlaista luettavaa niin aikuisille kuin lapsille.
Lähetämme anomuslomakkeen kirjatilausta varten pyynnöstänne teille joko postitse, sähköpostilla tai faksaamalla. Muistakaa merkitä lomakkeeseen kirjoja koskevat toiveenne.
Entiseen tapaan toivomme, että joku edustajanne hakisi kirjat toimistostamme Suomessa käydessään, koska kirjojen lähettäminen maailmalle on erittäin kallista, ja siten säästyneet rahat voimme käyttää uusien kirjojen hankintaan. Mikäli nouto ei ole mahdollista, postitamme kirjat.

Sutinat on nyt myös Internetissä

Sutinat-tiedotteemme on nykyisin luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa "Ajankohtaista" muutama päivä julkaisemisen jälkeen. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit siis käydä lukemassa sen ja aiemmatkin Sutinat kotisivultamme.

Suomi-Seuran jäsenille alennuksia Suomen Retkeilymajajärjestöltä

Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat Suomessa Suomen Retkeilymajajärjestön SRM-hostelleista 10 % alennuksen majoituksesta. SRM-hostelleja on kautta Suomen 53 kappaletta.
Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet saavat viiden euron alennuksen. Lisätietoja jäseneduista SRM:n verkkosivuilta www.hostellit.fi/info/jasenjarjestot/jasenedut.
Tutustu myös SRM:n Hostelliviestiin: hostelliviesti.fi/tag/sr
facebook.com/hostellit.fi
foursquare.com/hifinland
twitter.com/HIFinland

Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.

Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!

Hyvässä seurassa jo 86 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet arvokasta työtämme ulkosuomalaisten asioiden ajajana Suomessa. Jäsenmaksullasi saat lisäksi neuvontayksikkömme palvelut, alennuksia erilaisten tuotteiden ja palvelujen hinnoista, yhteistyöjuristiemme ilmaisen puolen tunnin konsultoinnin ja alennuksen mahdollisista toimeksiannoista, yhteyden muihin ulkosuomalaisjärjestöihin sekä Suomen Silta -lehden kuudesti vuodessa.

Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin seminaarin 18 - 45-vuotiaille ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi

Seuraava järjestötiedote ilmestyy lokakuun alussa.

Suomi-Seura ry /
Ulkosuomalaisparlamentti
Mariankatu 8
00170 Helsinki
Puh: +358-(0)9-684 1210
Fax: +358-(0)9-684 12140
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.suomi-seura.fi
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.usp.fi

Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Mariankatu 8, FI-00170 Helsinki, Finland, Tel: (+358-9) 684 1210, Fax: +(358-9) 6841 2140
http://www.suomi-seura.fi, e-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., Julkaisu SUOMEN SILTA Magazine