user_mobilelogo

Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,

Suomen kesäsää on ollut kovin vaihteleva, ja varsinaisia hellepäiviä on jääty kaipaamaan. Toivottavasti lämpimiä säitä on vielä tulossa. Parhaillaan Suomi-koulujen opettajat ovat vuotuisilla koulutuspäivillään Helsingissä. Tänä vuonna Suomi-Seura ry oli viime vuosia enemmän mukana järjestelyissä. Päävastuun tapahtumasta kantaa Opetushallitus. Tänään juhlitaan myös Vuoden ulkosuomalaista, professori Outi Hovattaa. Ulkosuomalaisparlamentin istunto lähestyy kovaa vauhtia. Aloitteita tuli tällä kertaa normaalia vähemmän, mutta istuntoon on osallistumassa kuitenkin 105 järjestöä. Järjestöjen on ilmoitettava istuntoon tulevat edustajansa ja tarkkailijansa sihteeristöön, Suomi-Seuraan 14. syyskuuta mennessä.  Tänäkin vuonna monet jäsenenämme olevat järjestöt ovat noutaneet lahjoituskirjansa seuran toimistosta. Kiitos teille siitä – siten säästämme tuntuvasti rahaa, joka voidaan käyttää uusien lahjoituskirjojen hankintaan.

Parhain terveisin Suomi-Seura ry

USP:n istuntoon 105 järjestöä ja 36 aloitetta

Yhteisöjen määräaika ilmoittautua ulkosuomalaisparlamentin istuntoon umpeutui 26. heinäkuuta, mihin mennessä 105 järjestöä ilmoittautui istuntoon. Samalla umpeutui myös aloitteiden jättöaika. Aloitteita jätettiin kaikkiaan 36 kappaletta, mikä on tavanomaista vähemmän. Seuraava tärkeä määräaika on 14.9.2012, jolloin istuntoon osallistujien on ilmoitettava nimensä, yhteystietonsa ja valiokuntavalintansa sihteeristölle. Tämä tapahtuu henkilöilmoittautumis-lomakkeella (harmaalla merkattu). Lomake löytyy ulkosuomalaisparlamentin kotisivulta www.usp.fi > Istunto 2012 > Ilmoittautuminen. Ilmoittautumislomakkeen voi lähettää sihteeristöön Suomi-Seura ry:hyn postitse (Mariankatu 8, 00170 Helsinki), faksitse tai skannattuna liitteenä sähköpostitse (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.). Ota yhteys sihteeristöön jos sinulla on kysymyksiä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puhelimitse: +358-9-6841210 tai faksitse: +358-9-684 12140. Istunnon yhteydessä järjestetään erilaisia seminaareja. Monikulttuuriset avioliitot -seminaarin ohjelman ja yksityistiedot voi lukea myös ulkosuomalaisparlamentin kotisivulla www.usp.fi - Istunto 2012 > Muuta ohjelmaa. Seniori- ja Verkostot ulkomailla -seminaarien ohjelmat vahvistuvat elokuun aikana.

USP:n istunnossa on oheisohjelmaa

Ulkosuomalaisparlamentin istunnon ohessa järjestetään jälleen seminaareja, jumalanpalvelus sekä Helsingin kaupungin tarjoama vastaanotto. Torstaina 25.10.2012 järjestetään Senioriseminaari sekä Ulkosuomalaiset viennin voimavarana ja Monikulttuuriset avioliitot sillanrakentajina -seminaarit. Katso lisää seminaarien ilmoittautumisesta ja ohjelmasta USP:n Internet-sivulta www.usp.fi > Istunto 2012. Kaikkiin seminaareihin ilmoittaudutaan harmaalla henkilöosallistumislomakkeella tai osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. . Toivotamme kaikki istunnon osallistujat tervetulleeksi samoin torstaina 25.10.2012 kello 12.00 Helsingin Tuomiokirkon kryptassa pidettävään USP:n istunnon avajaisjumalanpalvelukseen. Helsingin kaupunki järjestää osallistujille vastaanoton Kaupungintalolla perjantaina 26.10. kello 18.30.

Outi Hovatta on Vuoden ulkosuomalainen 2012

Suomi-Seura ry on valinnut kantasolututkija, professori Outi Hovatan Vuoden ulkosuomalaiseksi 2012. Seura palkitsee Outi Hovatan hänen kansainvälisesti merkittävästä urastaan lapsettomuus-hoitojen kehittäjänä ja kantasolututkimuksen alalla. Vuoden ulkosuomalainen -tunnustus luovutettiin Outi Hovatalle torstaina 9. elokuuta 2012 Helsingissä. Tunnustuksen luovutti Suomi-Seura ry:n puheenjohtaja Ville Itälä. Professori Outi Hovatta kuuluu kantasolututkimuksen huippuihin niin maailmalla kuin Suomessa. Hovatta on toiminut lapsettomuushoitojen kehittäjänä Suomessa Väestöliitossa (1986 – 1995), jossa hän perusti lapsettomuusklinikan. Vuodesta 1998 lähtien hän on työskennellyt Tukholmassa Karoliinisessa instituutissa naistentautien ja synnytysten professorina päävastuualueenaan hedelmöityshoidot. Hovatta on kehittänyt mullistavia keinoja lapsettomuuden hoitoon, kuten esimerkiksi munasarjakudoksen pakastusmenetelmän, joka mahdollistaa naisen hedelmällisyyden säilymisen ennen syöpähoitoja. Sulatetun munasarjakudoksen siirto takaisin naisen munasarjaan on johtanut monien terveiden lasten syntymään. Menetelmä on laajalti käytössä maailmalla. Yksi Outi Hovatan tärkeä saavutus kantasolututkijana on ollut alkion kantasolujen johtaminen ja viljeleminen ihmisen ihosoluja tukisoluina käyttäen. Hänen tutkimusryhmänsä on myös johtanut alkion kantasolujen tapaan monikykyisiä niin sanottuja uusiosoluja ihmisen ihosoluista Outi Hovatalla on yli 400 tieteellistä julkaisua ja laaja kansainvälinen tutkijaverkosto. Hän on työskennellyt vierailevana professorina Imperial Collegessa, Hammersmithin sairaalassa, Lontoossa vuosina 1995 -1998 ja Geneven yliopistosairaalassa Sveitsissä vuonna 2008.

Suomen kielen kurssilla opiskelijoita 12 maasta

Kaikkiaan 24 henkilöä osallistui Suomi-Seura ry:n suomen kielen intensiiviseen kurssiin Helsingissä 16. – 27. heinäkuuta 2012.  Kurssilla opetettiin suomen kieltä kolmessa tasoryhmässä ja tutustuttiin suomalaiseen yhteiskuntaan, historiaan, kulttuuriin ja elämäntapaan. Osallistujat saivat myös tietoa Suomessa työskentelystä ja asumisesta. Kurssi oli järjestyksessään jo 39:s. Tänä vuonna opiskelijoita oli 12 maasta: Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta, Saksasta, Sveitsistä, Ruotsista, Norjasta, Venäjältä, Italiasta, Itävallasta, Isosta-Britanniasta ja Slovakiasta. Heistä useimmilla on suomalaiset sukujuuret, ja lähes puolella on kaksoiskansalaisuus eli Suomen ja kotimaansa kansallisuus.   Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti 18 - 45-vuotiaille ulkosuomalaisille ja/tai heidän puolisoilleen, jotka suunnittelevat muuttoa Suomeen. Seminaarissa opiskellaan suomen kieltä 50 tuntia kolmessa tasoryhmässä vasta-alkajista edistyneisiin.  Kurssi järjestetään Laajasalon opistossa lähellä Helsingin keskustaa. Seminaari on joka vuosi ollut osallistujille mieleenpainuva kokemus, joka on synnyttänyt syvän kiinnostuksen Suomeen. Monet heistä ovat aikoneet tulla myöhemmin Suomeen töihin tai opiskelemaan. Kurssi järjestetään jälleen ensi vuoden heinäkuussa.

Paluumuuttajan infopäivä Helsingissä elokuussa

Suomi-Seura ry järjestää paluumuuttajan infopäivän Helsingissä perjantaina 17. elokuuta 2012. Paluumuuttajan infopäivänä Suomi-Seura ry:n neuvontapalvelu on avoinna ulkomailta Suomeen palaaville ja paluumuuttoa suunnitteleville kello 10 - 14. Päivän ohjelmassa on tietoiskuja paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin oppaisiin ja materiaaleihin. Tietoiskujen aikataulu: klo 10:15 Suomeen rekisteröityminen, muuttotavarat, sosiaaliturva ja verotus Suomessa klo 12:00 Paluumuutto Suomeen/ kokemuksia paluumuutosta Tilaisuus on maksuton. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358-(0)9-6841210, fax +358-(0)9-68412140. Seuran osoite on Mariankatu 8 (3. krs), 00170 Helsinki (Kruununhaka). Tervetuloa!

Suunnitteletko eläkepäiviä ulkomailla?

Suomi-Seura ry järjestää Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivän perjantaina 19. lokakuuta 2012. Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville kello 10 - 14. Päivän ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvissä asioissa. Tietoiskujen aikataulu: klo 10.15 Sosiaaliturva ulkomailla asumisen tai väliaikaisen oleskelun aikana klo 11.15 Verosopimusten vaikutus eläkkeiden verotukseen klo 13.00 Ulkomaille matkustaminen/Suomi-Seuran Matkatoimisto Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin muuttajan oppaisiin ja materiaaleihin. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 euroa, muille 70 euroa, maksu sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358 (0)9-6841210

Kelan tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta

Kelan (Kansaneläkelaitos) tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta järjestetään tiistaina 28. elokuuta 2012 kello 8.30 – 13 Helsingissä, Kelan päätoimitalossa (Nordenskiöldinkatu 12, 00250 Helsinki). Kela, Eläketurvakeskus ja Verohallinto järjestävät jo kymmenennen kerran infotilaisuuden ulkosuomalaisten sosiaaliturvasta. Tänä vuonna keskitytään työntekijöiden ja eläkeläisten asioihin. Ohjelmassa on lyhyitä tietoiskuja ja keskustelua sosiaaliturvaan, eläkkeisiin ja verotukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Tietoiskujen jälkeen järjestetään Kysy asiantuntijalta -tunti, jolloin voit rauhassa selvitellä omaa asiaasi asiantuntijoiden kanssa. Ohjelma: Klo 8.30 ilmoittautuminen ja aamukahvi Klo 9 jakautuminen ryhmiin (työntekijät ja eläkeläiset) Klo 9 – 12: Tietoisku ulkomailla työskenteleville tai sitä suunnitteleville Tietoisku ulkomailla asuville, ulkomaille muuttoa harkitseville tai ulkomailta eläkettä saaville eläkeläisille Luennot pidetään samanaikaisesti lähekkäisissä luentosaleissa. Klo 12 - 13 Kysy asiantuntijalta Kysy asiantuntijalta itseäsi askarruttavista asioista. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille! Lisätietoja ja ilmoittautumiset 22.8. mennessä: Kelan hallinto-osaston kansainvälisten asioiden ryhmä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  tai +358 20 634 1416. Ilmoita samalla, osallistutko työntekijöiden vai eläkeläisten tietoiskuun. Vuoden 2011 esitykset ovat osoitteessa: www.kela.fi/tapahtumat

Suomen edustustoverkon uudelleenjärjestelyt jatkuvat

Aiemmin tehtyjä päätöksiä ulkoasiainministeriön edustustoverkon uudelleenjärjestelystä toimeenpantiin 1. elokuuta. Muutoksilla vastataan osittain tarpeeseen parantaa julkisen sektorin vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta sekä leikata kustannuksia. Pakistanissa Islamabadin-suurlähetystö sulki ovensa. Maahantuloasioiden käsittely Islamabadin-edustustossa loppui 1.3.2012. Viisumiasioissa Suomea Islamabadissa edustaa Alankomaat, jonka edustustosta voi hakea maahantuloluvan alle kolmen kuukauden oleskelua varten. Oleskelulupa-asiakkaat voivat asioida muissa Suomen edustustoissa, joihin hakijoilla on laillinen pääsy, kuten New Delhissä tai Abu Dhabissa. Kiinassa Kantonin-pääkonsulaatti suljettiin. Voimavaroja keskitetään Pekingin-suurlähetystön ohella Shanghain- ja Hongkongin-pääkonsulaatteihin. Las Palmasin -konsulaatti muuttui kunniakonsulaatiksi. Toiminnassa otetaan mallia Malagan- kunniakonsulaatista, joka on menestyksellisesti tuottanut tarvittavat konsulipalvelut Aurinkorannikon alueella tukeutuen Madridin-suurlähetystöön. Kansalaispalveluja annetaan Las Palmasissa entiseen tapaan. Edelleen passinmyöntöpisteenä toimiva kunniakonsulaatti on kuitenkin suljettu elokuun ajan lomien vuoksi. Ulkoasiainministeriö, www.formin.fi https://www.facebook.com/ulkoministerio http://formin.finland.fi/Public/default.aspx? https://twitter.com/ulkoministerio

Norjasta suoraan tuotavilta koirilta ei enää vaadita ekinokokkilääkitystä

Lemmikkien tuontivaatimukset Suomeen muuttuivat vuoden 2012 alussa, ja nyt vaatimuksiin on tullut uusi muutos. Nyt Norjasta suoraan Suomeen tuotavien koirien ekinokokkilääkitystä ei enää vaadita. Muilta osin lemmikkien matkustussäädökset pysyvät entisinä. Tuontivaatimusten muutos johtuu siitä, että Norja on saanut virallisesti myyräekinokokista (Echinococcus multilocularis) vapaan aseman. Norja tiedotti muutoksesta heinäkuussa. Myyräekinokokki on heisimatoihin kuuluva, eläimistä ihmisiin tarttuva loinen, jota ei esiinny Suomessa. Tartunta voi olla ihmiselle hengenvaarallinen. Jos koira tuodaan Suomeen Ruotsin tai muiden maiden kuin Norjan, Maltan, Ison-Britannian tai Irlannin kautta, vaaditaan ekinokokkilääkitys edelleen. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tiedote, www.evira.fi

Suomen ennakkoväkiluku kesäkuun lopussa 5 411 098

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli kesäkuun lopussa 5 411 098. Suomen väkiluku kasvoi vuoden 2012 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 9 830 henkeä eli 1 370 henkeä vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2011. Väestönlisäyksen suurin syy oli muuttovoitto ulkomailta: maahanmuuttoja oli 6 700 enemmän kuin maastamuuttoja. Luonnollinen väestönlisäys eli syntyneiden enemmyys kuolleisiin nähden oli 3 130 henkeä. Tammi-kesäkuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen 12 650 henkeä ja Suomesta muutti pois 5 950 henkeä. Maahanmuuttoja oli 250 vähemmän ja maastamuuttoja 440 enemmän kuin edellisvuonna. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla syntyi 29 660 lasta, mikä on saman verran kuin vastaavana aikana vuonna 2011. Kuolleiden määrä oli 26 530, mikä on 670 henkeä enemmän kuin vuosi sitten. Tilastokeskuksen tiedote, www.tilastokeskus.fi

Kansalaisuuden saaneiden määrä yli kaksinkertaistui

Suomen kansalaisuuden sai kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa 4 554 henkilöä.  Määrä yli kaksinkertaistui edellisvuoden vastaavasta ajasta. Kansalaisuuden saaneista 4 086 sai kansalaisuuden hakemuksen ja 468 ilmoituksen perusteella. Ilmoitusmenettelyn perusteella Suomen kansalaisuuden voivat saada muun muassa entiset Suomen kansalaiset, suuren osan nuoruuttaan Suomessa asuneet 18 – 22-vuotiaat ja suomalaisen isän avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset. Entisen kansalaisen kansalaisuusilmoituksia tekivät eniten ruotsalaiset (127), kanadalaiset (25), australialaiset (23), yhdysvaltalaiset (19) ja saksalaiset (12). Samat ryhmät olivat kärjessä myös alkuvuonna myönteisen päätöksen saaneista entisistä kansalaisista. Kansalaisuusilmoitusten lisääntymistä on vauhdittanut se, että viime syyskuun alusta lähtien kaikki entiset Suomen kansalaiset ovat voineet saada kansalaisuuden takaisin ilmoituksella ilman, että heidän täytyy muuttaa Suomeen. Kansalaisuusilmoitusten käsittelyajat ovat aina tapauskohtaisia. Keskimääräiset käsittelyajat ovat: - 18–22-vuotias nuori henkilö: 5–10 kuukautta - ulkomaalainen, jonka isä on Suomen kansalainen: 3–8 kuukautta - entinen Suomen kansalainen: 2–5 kuukautta - 12–17-vuotias ottolapsi: 5–8 kuukautta - syntyperäinen Pohjoismaan kansalainen: 2–5 kuukautta Myös kansalaisuutta hakeneiden määrät kasvoivat merkittävästi. Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi noin 42 prosentilla, ja kansalaisuusilmoitusten määrä kasvoi noin 77 prosentilla. Hakijamäärän kasvu johtuu lähinnä viime vuoden syyskuussa voimaan tulleesta kansalaisuuslain muutoksesta. Tuolloin kansalaisuuden saamiseksi vaadittava asumisaika lyheni kuudesta viiteen vuoteen. Eniten Suomen kansalaisuutta hakivat hakemuksella venäläiset (1 065 henkilöä), irakilaiset (275), virolaiset (210), somalialaiset (209) ja afganistanilaiset (182). Tarkempi katsaus tammi–kesäkuun 2012 kansalaisuusasioista löytyy Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta osoitteesta www.migri.fi  > Pikalinkit > Tilastot > Kansalaisuustilastot.

Syksyn 2012 yhteishaun aikataulut

Syksyn yhteishaussa haetaan keväällä 2013 alkavaan koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen yhteishaku 26.9. - 5.10.2012: www.haenyt.fi Ammattikorkeakoulujen englanninkielisen koulutuksen (Degree Programmes) yhteishaku 3.9. -14.9.2012: www.admissions.fi Ammattikorkeakoulujen nuorten suomen- ja ruotsinkielinen koulutuksen yhteishaku 17.9. -2.10.2012 www.amkhaku.fi Yliopistojen yhteishaku 17.9. - 2.10.2012: www.yliopistohaku.fi

Hyvitystä Allegro-junan myöhästymisestä

VR on alkanut noudattaa Helsingin ja Pietarin väliä kulkevien nopeiden Allegro-junien myöhästymistapauksissa vastaavaa EU-asetuksen mukaista korvauskäytäntöä kuin kotimaan liikenteessä. Lipun hinnasta korvataan asiakkaalle 25 prosenttia, jos Allegro myöhästyy 60–119 minuuttia. 120 minuutin tai sitä pidemmästä viivästymisestä saa 50 prosentin hyvityksen. Korvausta haetaan siitä myyntipaikasta Suomessa tai Venäjällä, josta junalippu on hankittu. Jos lippu on ostettu esimerkiksi matkatoimistosta, haetaan sieltä myös myöhästymiskorvaus. Uusi korvauskäytäntö tuli voimaan 15. heinäkuuta ja koskee siitä päivästä alkaen ostettuja Allegro-junalippuja.

Helsinki-Vantaan historiaa valokuvanäyttelyissä

Helsinki-Vantaalla on avattu valokuvanäyttely, joka luo katsauksen lentoaseman kautta matkustaneisiin kuuluisuuksiin ja merkkihenkilöihin lentokentän 60-vuotisen historian aikana. Takavuosina filmitähtien, muusikoiden ja muiden kuuluisuuksien Suomeen saapuminen lentokoneella huomattiin ja uutisoitiin näyttävästi. Aikoinaan kuuluisuuksia oli vastassa toimittajien ja kuvaajien lisäksi suuri joukko uteliasta yleisöä. Valokuvanäyttely sijaitsee terminaali 2:n tuloaulassa, jossa vastaanottajat voivat odottaa saapuvia matkustajia. Alueelle on maksuton ja vapaa pääsy kaikilla lentoasemalla asioivilla. Näyttely on esillä tammikuulle asti. Kaikki näyttelyn kuvat ovat Ilmailumuseon arkistosta. Valokuvanäyttelyn tuottavat yhteistyössä Finavia, Finnair, Ilmailutoimittajat ry, Kameralehti, Dialab ja Epson. Näyttelyn pääjärjestäjä on Merja Ailama-Mäkitalo. Lentoasemalla on esillä myös toinen valokuvanäyttely, joka esittelee Helsinki-Vantaan 60-vuotista historiaa. Tänä keväänä otettuihin värivalokuviin on yhdistetty lentoaseman vanhoja mustavalkokuvia.Kuvakollaasit ovat valokuvaaja Markus Kontiaisen tekemiä. Same place - different time -näyttely on esillä uudella näköalaterassilla, jonne on vapaa pääsy kaikilla lentoasemalla asioivilla. Terassi on avoinna joka päivä kello 7-22. Molemmat valokuvanäyttelyt ovat osa Finavian toteuttamaa Helsinki-Vantaan 60-vuotisjuhlaohjelmaa. Ne liittyvät myös design-vuoden innoittamana lanseerattuun Finavian Art Port -taidegalleriakonseptiin, jonka tavoitteena on matkustajaviihtyvyyden lisääminen ja asiakaskokemuksen kehittäminen. Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on World Design Capital Helsinki 2012:n pääyhteistyökumppani.

Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta

Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa. Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin. Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä. Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen. Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan. Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden. Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita: - ulkosuomalaisparlamenttia - ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa - suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin - asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille - apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille - kielikurssia ulkosuomalaisille - kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille - ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista - Suomen Silta -lehteä Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä – niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 25 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 12 euroa. Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140

Jean Sibelius -tuotteet Suomi-Seuran Tuotevälityksen kautta

Jean Sibelius -tuotteet ovat tyylikkäitä ja valmistettu korkealaatuisista materiaaleista. Tuotteiden korkealla laadulla haluamme kuvata osaltamme Jean Sibeliuksen upeata musiikkia. Katso tuotteet viimeisimmästä Suomen Silta -lehdestä. Tiedustelut ja tilaukset: Suomi-Seuran Tuotevälitys, puh. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi > Tuotteet

Suomi-Seuran Matkatoimisto palvelee myös ulkosuomalaisia

Suomi-Seuran Matkatoimistosta voi ostaa matkoja kaikkialta maailmasta kaikkialle maailmaan. Siis voit ostaa myös omasta asuinmaastasi lähtevän matkan joko Suomeen tai muuhun maahan Suomi-Seuran matkatoimistosta. Lippusi ja muut varauksesi lähetetään sähköpostiisi tai kirjeitse Sinulle. Suomi-Seuran matkatoimiston palvelu on erinomaista, ja laajaa asiantuntemusta on jo vuodesta 1959. Tutustu tarjontaan osoitteessa http://www.suomiseuranmatkat.fi/fi/etusivu

Lahjoituskirjojen anomuslomake lähetetään pyynnöstä

Suomi-Seura ry lahjoittaa kullekin jäsenenään olevalle ulkosuomalaisjärjestölle 20 suomalaista kirjaa vuodessa. Ehtona on jäsenmaksun maksamisen lisäksi se, että järjestöllä on kirjasto, josta järjestön jäsenet voivat lainata kirjoja. Lahjoituskirjavalikoimissamme on monenlaista luettavaa niin aikuisille kuin lapsille. Joulukuussa emme lähettäneet lahjoituskirjojen anomuslomaketta järjestökirjeen mukana, kuten aiemmin. Lähetämme lomakkeen pyynnöstänne teille joko postitse, sähköpostilla tai faksaamalla. Muistakaa merkitä lomakkeeseen kirjoja koskevat toiveenne. Entiseen tapaan toivomme, että joku edustajanne hakisi kirjat toimistostamme Suomessa käydessään, koska kirjojen lähettäminen maailmalle on erittäin kallista, ja siten säästyneet rahat voimme käyttää uusien kirjojen hankintaan. Mikäli nouto ei ole mahdollista, postitamme kirjat.

Sutinat on nyt myös Internetissä

Sutinat-tiedotteemme on nykyisin luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista”  muutama päivä julkaisemisen jälkeen. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit siis käydä lukemassa sen ja aiemmatkin Sutinat kotisivultamme.

Suomi-Seuran jäsenille alennuksia Suomen Retkeilymajajärjestöltä

Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat Suomessa Suomen Retkeilymajajärjestön SRM-hostelleista 10 % alennuksen majoituksesta. SRM-hostelleja on kautta Suomen 53 kappaletta. Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet  saavat viiden euron alennuksen. Lisätietoja jäseneduista SRM:n verkkosivuilta www.hostellit.fi/info/jasenjarjestot/jasenedut. Tutustu myös SRM:n Hostelliviestiin: http://hostelliviesti.fi/tag/srm/ SRM on mukana myös sosiaalisessa mediassa: facebook.com/hostellit.fi foursquare.com/hifinland twitter.com/HIFinland

Löydä halvat lennot Suomeen

Vertaa halvat lennot helposti ja nopeasti. Kaikki kohteet ja satoja lentoyhtiöitä. Löydä edulliset lennot Suomeen täältä: http://www.vertaa.fi/lentoliput/?utm_source=fifi&utm_medium=textlink&utm_content=textlink&utm_campaign=suomiseura

Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä. Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.

Ilmoittakaa tapahtumistanne Suomi-Seuran Internet-sivulla

Suomi-Seuran Internet-sivujen keskustelupalstalla on ”tapahtumia ulkomailla” -sivut osoitteessa www.suomi-seura.fi > klikkaa ”keskustelut”. Siellä yhdistykset, yhteisöt ja järjestöt voivat ilmoittaa tietoja tapahtumistaan ja kyseisellä alueella järjestettävistä ulkosuomalaistilaisuuksista. Lähettäkää tiedot tapahtumistanne Suomi-Seuran toimistoon (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), niin laitamme ne sivulle nähtäviksi. Aktiivisuudesta on hyötyä kaikille alueen ulkosuomalaisille ja suomalaismatkailijoille sekä muille suomalaisasioista kiinnostuneille.

Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!

Hyvässä seurassa jo 85 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927

Muistathan, että Suomi-Seuran jäsenenä tuet arvokasta työtämme ulkosuomalaisten asioiden ajajana Suomessa. Jäsenmaksullasi saat lisäksi neuvontayksikkömme palvelut, alennuksia erilaisten tuotteiden ja palvelujen hinnoista, yhteistyöjuristiemme ilmaisen puolen tunnin konsultoinnin ja alennuksen mahdollisista toimeksiannoista, yhteyden muihin ulkosuomalaisjärjestöihin sekä Suomen Silta -lehden kuudesti vuodessa.

Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin seminaarin 18 - 45-vuotiaille ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä. Lisätietoja: www.suomi-seura.fi

Seuraava järjestötiedote ilmestyy syyskuun alussa.

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti Mariankatu 8 00170 Helsinki Puh: +358-(0)9-684 1210 Fax: +358-(0)9-684 12140 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. www.suomi-seura.fi Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. www.usp.fi

Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..