user_mobilelogo

Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,

 

KevätonvieläSuomessavalitettavastikaukana,muttaaurinkolämmittääjo,javaloisaaikaonpidentynythuimastiviimeSutinoista.

Suomi-Seurassa on parhaillaan menossa niin järjestö-, tiedotus- ja nuorisoapurahojen sekä Suomi-koulujen avustusten käsittely. Päätökset näistä tehdään huhtikuussa ja hakijoille ilmoitetaan päätöksestä sen jälkeen.

KutsutulkosuomalaisparlamentinlokakuunistuntoonovatlähteneetUSP:nsäännötratifioineilleulkosuomalaisyhteisöilletälläviikolla.Muistutammejälleen,ettäk.o.yhteisötvoivatlähettääaloitteitaistuntoonjonyt,muttaniidenonoltavaehdottomastiperilläSuomi-Seurassaviimeistään26.heinäkuuta.USP:ntoimintaanovatuudetyhteisöttervetulleita.

Suomi sai eilen 1. maaliskuuta uuden tasavallan presidentin, kun Sauli Niinistö astui virkaansa. Niinistö voitti presidentinvaalin toisella kierroksella helmikuun alussa Pekka Haaviston. Suomessa on nyt neljä elossa olevaa presidenttiä: Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö. Ulkosuomalaisparlamentin istunnossa 2007 silloinen eduskunnan puhemies Sauli Niinistö piti avausistunnossa juhlapuheen, jossa hän muun muassa kannatti kirjeäänestyksen sallimista ulkosuomalaisille. Kirjeäänestys on edelleen USP:n ja Suomi-Seuran asialistalla, ja sen puolesta kampanjoidaan tänäkin vuonna.

 

Parhain terveisin,

Suomi-Seura ry

 

 

USP:n istunnon kutsut ovat postissa

 

Ulkosuomalaisparlamentinseitsemännenistunnonkutsukirjeetovatnytpostissa.Kutsulähetettiinjokaiselleulkosuomalaisparlamentinsäännötratifioineelleyhteisölle.Kaikkiistuntoonliittyvätmateriaalit,ilmoittautumislomakkeet,ohjelmatjatiedotteetlöytyvätulkosuomalaisparlamentinkotisivultawww.usp.fi.

Ulkosuomalaisparlamentinseitsemäsistuntopidetäänperjantainajalauantaina26.27.10.2012HelsingissäHelsinginyliopistontiloissa.JokainenUSP:nsäännötvahvistanutyhteisöonoikeutettulähettämäänjäsenistäänedustajansaistuntoonseuraavasti:

Yhteisön jäsenmäärä on alle 500: yksi edustaja

Yhteisön jäsenmäärä on yli 500: kaksi edustajaa

Yhteisön jäsenmäärä on yli 1 000: kolme edustajaa

Yksihenkilövoiedustaauseampiayhteisöjä,muttahänelläonkuitenkinvainyksiääniparlamentinäänestyksissä.Yhteisövoilisäksilähettääistuntoontarkkailijoita.Tarkkailijoillaeiolepuhe-eikääänioikeutta.Osallistujatvastaavatitsematkajärjestelyistään,majoittumisestaanjaruokailustaansekänäidenkustannuksistaistunnonaikana.

Ilmoittautuminen istuntoon tapahtuu kahdessa vaiheessa:

Viimeistään26.7.2012:Yhteisöilmoittautuu

Sihteeristötarvitseehyvissäajoinilmoituksensiitä,kuinkamoniyhteisöaikoolähettääedustajansaistuntoon.Tässävaiheessaeioletärkeää,kukahenkilöonosallistumassavaankuinkamonionosallistumassa.Yhteisöjäpyydetäänlähettämäänilmoittautumisensa26.heinäkuutamennessä.Tämätehdäänyhteisöilmoittautumislomakkeella.

Viimeistään14.9.2012:Edustajatjatarkkailijatilmoittautuvat

Viimeistäänkuusiviikkoaennenistuntoasihteeristönontiedettäväniidenhenkilöidennimet,jotkaosallistuvatistuntoon,valiokuntatyöhönjaseminaareihin.Nämäilmoittautumisettehdäänedustajanilmoituslomakkeella.Josyhteisöstäilmoittautuuuseahenkilö,pitäänäidenilmoittautuaerillisillälomakkeilla.KopioilomaketaitulostaseUSP:nkotisivuiltajatäytäjokaiselleomailmoittautumislomake.

Istuntoonovattervetulleitamyösuudetjäsenyhteisöt.USP:nsäännötjavahvistuslomakkeenvoitilatasihteeristöltä.NelöytyvätmyösUSP:nkotisivuiltaosoitteestawww.usp.fi.

JokaisellaulkosuomalaisparlamentinsäännötvahvistaneellayhteisölläsekäSuomi-Seurallaonoikeustehdäaloitteitaparlamentinkäsiteltäväksi.SääntöjenmukaanaloitteettuleetoimittaaSuomi-Seuraanviimeistäänkolmekuukauttaennenistuntoa,eliviimeistään26.7.2012.Koskamääräpäiväonkeskelläkesää,sihteeristöpyytääyhteisöjäjättämäänaloitteensahyvissäajoinennenmääräaikaa.Näinsihteeristöpystyytekemäänhyväntaustaselvitystyönjaalustuksenparlamenttikäsittelyävarten.TietoaSuomi-SeuraantoimitetuistaaloitteistailmestyyUSP:nkotisivuillesitämukaakunnesaapuvat.

Sihteeristötekeeyhteenvedonaloitteistajaistunnonesityslistansekäpostittaaneosallistujille26.9.2012..

Ulkosuomalaisparlamentin seitsemännen istunnon aikataulu:

26.7.2012Yhteisöjenviimeinenilmoittautumispäiväjaaloitteidenviimeinenjättöpäivä
14.9.2012Osallistujiennimetilmoitettavasihteeristölle

26.9.2012Aloiteyhteenveto,toimintaraporttijaesityslistapostitetaanilmoittautuneillejajulkaistaan
USP:n
kotisivulla

26.10.27.10.2012ISTUNTOHELSINGISSÄ,Helsinginyliopistossa
26.12.2012Istunnonpöytäkirjalähetetäänkaikilleosallistujille

USP:nsähköpostiosoiteonTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Lämpimästi tervetuloa ulkosuomalaisparlamentin istuntoon!

 

 

Liity ulkosuomalaisparlamentin jäseneksi

 

Ulkosuomalaisparlamenttionulkomaillaasuviensuomalaistenomaedunvalvonta-jakeskustelufoorumi,jokakokoontuuHelsingissäkahdenkolmenvuodenvälein.Seuraavaistuntopidetään26.-27.10.2012Helsinginyliopistonpäärakennuksessa.

Parlamentinjäseninäovaterilaisetulkomaillatoimivatsuomalaisseurat:kuorot,seurakunnat,kulttuuriseurat,Suomi-koulutjne.Nämäjäsenjärjestötlähettävätedustajansaistuntoonja/taijättävätaloitteitaistunnonkäsiteltäväksi.Tällähetkellä499järjestöä37maassaonliittynytmukaanUSP:ntoimintaan.

Liittyminenonhelppoa,eikäsemaksamitään.Ulkosuomalaisparlamentintoimintaanpääseemukaanvahvistamallaulkosuomalaisparlamentinsäännötjatyöjärjestyksen.LiittymislomakesekäsäännötjatyöjärjestysovatUSP:nnettisivullahttp://www.usp.fi/jasen/index2.php?sivu=55RatifioinninjälkeenyhteisövoiosallistuaUSP:ntoimintaanlähettämälläedustajansaistuntoonsekätekemälläaloitteita.

LuelisääliittymisestäjaUSP:ntyöstäsivultammewww.usp.fitaiotayhteyssihteeristöönTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..Tervetuloamukaan!

 

 

Info- ja keskustelutilaisuus Suomeen palanneille

 

Suomi-Seuraryjärjestääinfo-jakeskustelutilaisuudenSuomeenpalanneilleperjantaina23.3.2012kello10-14.TilaisuudessaSuomeenpalanneetvoivatkertoakokemuksistaanjakeskustellatärkeiksikokemistaanasioistasekäsaadaapuapaluumuutossailmenneisiinongelmiin.

Tilaisuus alkaa kello 10 ja päättyy kello 14. Maksuton tilaisuus järjestetään Suomi-Seuran tiloissa, osoitteessa Mariankatu 8 (3. kerros), 00170 Helsinki.

Lisätietoajailmoittautumiset:Suomi-Seuranneuvontapalvelu,Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,puh.+358-(0)9-6841210

 

 

Paluumuuttajan opas on päivitetty

 

OletkoajatellutpalataSuomeeneläkepäiviksesi?OtaavuksesiSenioripaluumuuttajanopasmuuttojärjestelyjähelpottamaan.

Suomi-SeuranjulkaisuSenioripaluumuuttajanopasonSuomeenpaluutasuunnittelevilleeläkeikäälähenevillejaeläkkeelläjoolevilleulkosuomalaisilletarkoitettuopas.Oppaassakerrotaankäytännönmuuttojärjestelyjenlisäksisosiaaliturvasta,sairausvakuutuksestajaverotuksesta.LisäksioppaassaonotettuhuomiooneripuoliltamaailmaaSuomeenpalaavieneläkeläistenerityiskysymyksiä.OppaanloppuunonkoottumuistilistaennenmuuttoahoidettavistaasioistajamuutonjälkeenSuomessahoidettavistaasioista.

Senioripaluumuuttajanopas2012onluettavissaSuomi-Seurankotisivuillaosoitteessawww.suomi-seura.fi>neuvonta>seniorineuvonta>Senioripaluumuuttajanopas2012.

Suoralinkkioppaaseen:http://www.suomi-seura.fi/site_v3/images/stories/senioripaluumuuttajan_opas_2012.pdf.

SenioripaluumuuttajanoppaantulostettupaperinenversioontilattavissaseurantoimistostasähköpostiosoitteestaTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.taipuhelimitsenumerosta+358(0)96841210.KirjeellätaipostikortillaoppaanvoitilataosoitteestaSuomi-Seurary,Mariankatu8,00170Helsinki,Finland.

 

 

Eläketurvakeskuksen uudet puhelinnumerot

 

Eläketurvakeskuksen puhelinnumerot ovat vaihtuneet 16.1.2012 lähtien.
Uusi puhelinvaihteen numero on 029 411 20

Muutulkosuomalaisilletärkeätnumerotovat:
Työeläkeneuvonta                    
0294112801       Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Työeläkeotteen
pyynnöt           0294112825pyynnötvainpuhelimitsetaikirjeitse
Ulkomaantyön
vakuuttaminen  0294112816        Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Ulkomaiset
eläkehakemukset   0294112818        Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ulkomailtasoitettaessa:+358-29-41120

 

 

Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä

 

Suomi-SeuraryjärjestääEläkepäiviksiulkomaille-infopäivänperjantaina20.4.2012kello1014.

InfopäivänäSuomi-SeuranneuvontapalveluonavoinnaeläkepäiviksiulkomaillelähtevilletailähtöäsuunnittelevilleseurantoimitiloissaHelsinginKruununhaassa,osoitteessaMariankatu8,00170Helsinki,3kerros.

Päivänohjelmassaontietoiskujajokopysyvääntaisesonkiluonteiseenulkomaillaasumiseenliittyvistäaiheistakutensosiaaliturva,verotusjaulkomaillematkustaminen.

Tietoiskujenaikataulut:
klo
10:15 Sosiaaliturvaulkomaillaasumisentaiväliaikaisenoleskelunaikana
klo 11:15 
Verosopimustenvaikutuseläkkeidenverotukseen
klo
13:00  Ulkomaillematkustaminen/Suomi-Seuranmatkatoimisto

Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa käytännön muuttojärjestelyistä ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin oppaisiin ja materiaaleihin.

TilaisuudenhintaonSuomi-Seuranjäsenille50euroajamuille70euroa.Hintasisältääaamupalan, tietoiskutja Eläkepäiviksiulkomaille-oppaan                  

Lisätietoajailmoittautumiset:Suomi-Seuranneuvontapalvelu,puhelin+358-(0)9-6841210,sähköpostiTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Suomi-Seuran Neuvontapalvelun muut koulutustilaisuudet vuonna 2012 ovat

  • Paluumuuttajaninfopäiväperjantaina17.8..kello10-14

  • Eläkepäiviksiulkomaille-infopäiväperjantaina19.10.kello10-14

Kaikki tilaisuudet järjestetään Helsingissä seuran tiloissa. Lisätietoja Suomi-Seuran Internet-sivulta

www.suomi-seura.fi-Seminaaritjakurssit.

 

 

Suomi-Seuran intensiivinen suomen kielen kurssi 2012

Suomi-Seurary:nintensiivinensuomenkielenkurssijärjestetään16.27.7.2012,jaseontarkoitettuensisijaisesti18-45-vuotiailleulkosuomalaisilleja/taiheidänpuolisoilleen,jotkasuunnittelevatmuuttoaSuomeen.

Kurssillaopiskellaansuomenkieltäkolmessatasoryhmässä(alkeis-jakeskiryhmäsekäedistyneet)yhteensä50tuntia,esitelläänopiskelu-jatyönhakumahdollisuuksiaSuomessasekätutustutaansuomalaisuuteen.

KurssipidetäänLaajasalonopistossa,Helsingissä(noin9kmHelsinginkeskustasta).
Osallistujan
eitarvitseosatasuomea,muttaenglanninkielentaidononoltavariittävä,jottaopiskelijapystyyseuraamaanluentojajaosallistumaanopetukseen. 

KurssinhintaSuomi-Seuranjäsenille895euroajamuille930euroa. Hintaansisältyyopetus,oppikirja,majoitus(2hengenhuone),täysihoitojavapaa-ajanohjelmaa.

Ilmoittautumiset30.4.2012mennessä.Huom!Kurssitäytetäänilmoittautumisjärjestyksessä.
Hakulomakkeen
voitulostaaSuomi-Seurankotisivuilta:www.suomi-seura.fi(seminaaritjakurssit).

The Finland Society´s Intensive Finnish Language Course for Expatriate Finns

 

TheFinlandSocietywillarrangeanintensiveFinnishlanguagecourseforexpatriateFinnsonJuly16-27,2012.ThecoursewillbeheldatLaajasaloFolkHighSchool,whichislocatedinasuburbofHelsinki,about9kilometersfromthecenterofHelsinki.TherearegoodandrapidconnectionsbetweenLaajasaloFolkHighSchoolandthecenterofthecity.
The
Seminarfeeis895eurosforFinlandSocietymembers(930eurosfornon-members),whichcoverstuition,room(doubleoccupancy)andboard,studybookandsomefree-timeprogramme.ThecourseisprimarilyfordescendantsofFinnishemigrantswhoareplanningtomovetoFinland.TheforeignspousesofexpatriateFinnsmayalsoattendthecourse.
Students
shouldbeover18yearsofageandpreferablyunder45yearsold.
Knowledge
ofFinnishisnotrequired.ThelanguageofinstructionisEnglish.Consequently,asufficientknowledgeofEnglishisnecessary.
Finnish
(50lessons)willbetaughtinsmallgroupsatthreelevels:beginners,intermediateandadvanced.Lectures(inEnglish)givetheparticipantsinformationonvariousaspectsofFinnishnessandonmovingtoFinlandaswellasadviceinjobhuntinginFinland.
Application
deadlineisApril30,2012.(Wewillacceptapplicationsaslongasspaceisavailable.)
For
moreinformationandapplicationforms,pleasevisitourwebsite:www.suomi-seura.fi(seminarsandcourses)orcontact Suomi-Seurary/TheFinlandSociety,Mariankatu8B,FI-00170Helsinki,FINLAND,tel.+358-9-6841210,Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Kesäleirejä ulkosuomalaisille lapsille ja nuorille

 

Kesälukioseurajärjestääkesällä2012seitsemänulkosuomalaisillelapsillejanuorilletarkoitettuasuomenkielenjakulttuurinkurssia.KurssienohellaKesälukioseuranjärjestämätkesälukiotsopivathyvinerityisestiSuomeenpaluutatekevienperheidenlapsillejanuorille.Suomenkielenintensiivikurssijakesälukiotsoveltuvatlähiopetusjaksoksisuomalaisenperuskoulunoppimääriäkotiperuskoulussaopiskelevilleyläkouluikäisillejalukioonsiirtyvillenuorille.Lisätietoja:www.kesälukioseura.fi
Metsäkartanonnuoriso-jaluontomatkailukeskustoivottaakaikki1316-vuotiaatulkosuomalaisetnuorettervetulleeksikesäleirilleRautavaaralle15.-23.7.2012.Lisätietoja:KansainvälinenkoordinaattoriMaijaJeskanen,puh:+358(0)403564530,

e-mail:Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

Kevään yhteishaut käynnissä

 

Ammatillisenkoulutuksenjalukiokoulutuksenyhteishakuonosoitteessawww.haenyt.fisyksyllä2012alkavaankoulutukseen:hakuaikaon27.2.-16.3.2012.
Ammattikorkeakoulujen
nuortensuomen-jaruotsinkielinenyhteishakuonosoitteessawww.amkhaku.fisyksyllä2012alkavaankoulutukseen:hakuaikaon5.3.3.4.2012.
Yliopistokoulutuksen
yhteishakuonosoitteessawww.yliopistohaku.fisyksyllä2012alkavaankoulutukseen:hakuaikaon5.3.-3.4.2012.
Poikkeuksena
ovatSibelius-AkatemianjaTeatterikorkeakoulunkoulutukset,joihinhakupäättyyjo16.3.2012.
Thewebsitewww.studyinfinland.ficontainsadatabaseofEnglish-languagedegreeandnon-degreeprogrammes,informationaboutFinlandasastudydestination,Finlandshighereducationinstitutions,andpracticalitiesconcerningscholarships,admissionssystemsandlivinginFinland.

 

 

Lahjoituskirjojenanomuslomakepyynnöstä

 

Suomi-Seurarylahjoittaakullekinjäsenenäänolevalleulkosuomalaisjärjestölle20suomalaistakirjaavuodessa.Ehtonaonjäsenmaksunmaksamisenlisäksise,ettäjärjestölläonkirjasto,jostajärjestönjäsenetvoivatlainatakirjoja.

Lahjoituskirjavalikoimissamme on monenlaista luettavaa niin aikuisille kuin lapsille.

Joulukuussa emme lähettäneet lahjoituskirjojen anomuslomaketta järjestökirjeen mukana, kuten aiemmin. Lähetämme lomakkeen pyynnöstänne teille joko postitse, sähköpostilla tai faksaamalla. Muistakaa merkitä lomakkeeseen kirjoja koskevat toiveenne.

Entiseen tapaan toivomme, että joku edustajanne hakisi kirjat toimistostamme Suomessa käydessään, koska kirjojen lähettäminen maailmalle on erittäin kallista, ja siten säästyneet rahat voimme käyttää uusien kirjojen hankintaan. Mikäli nouto ei ole mahdollista, postitamme kirjat.

 

 

Suomenväkilukuonnytyli5,4miljoonaa

 

TilastokeskuksenennakkotietojenmukaanSuomenväkilukuolitammikuun2012lopussa5 402758.Suomenväkilukukasvoitammikuunaikana1350henkeä,mikäon50henkeäenemmänkuintammikuun2011väestönlisäysennakkotietojenmukaan.

Suurinsyyväestönlisäykseenolimuuttovoittoulkomailta:maahanmuuttojaoli850enemmänkuinmaastamuuttoja.Kasvuunvaikuttimyösluonnollinenväestönlisäyselisyntyneitäoli500enemmänkuinkuolleita.

TammikuunennakkotilastonmukaanulkomailtamuuttiSuomeen2000henkeäjaSuomestamuuttipois1200henkeä.Maahanmuuttojaoli50vähemmänjamaastamuuttojasamanverrankuintammikuussa2012.Suomenkansalaisiaolimaahanmuuttajista500jamaastamuuttajista

950.

Tammikuunaikanasyntyi5000lastaeli100lastavähemmänkuinvastaavanaaikanavuonna2011.Kuolleidenmääräoli4500,mikäon150vähemmänkuinvuottaaiemmin.

Lähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus

 

 

Lähetäpostikorttieduskunnalle

 

Suomenuusieduskuntaaloittityönsä27.4.2011.Eduskunnassaonperäti87uuttakansanedustajaa.Osallanäistäoneduskuntakokemustaennestään,muttasuurelleosallevaltiopäivätovatensimmäiset.

Ulkosuomalaisparlamentti on jo yli kymmenen vuotta puhunut kirjeäänestyksen puolesta yhtenä tapana nostaa äänestysvilkkautta ulkomailla ja auttaa suomalaisia äänestäjiä täyttämään kansalaisuusoikeutensa. Monen äänestysmatka katkeaa käytännön hankaluuksiin: pitkiin matkoihin, korkeisiin kustannuksiin, arkisiin työ- tai perhe-esteisiin. Ulkosuomalaisparlamentti on nyt vedonnut kaikkiin hallitusneuvottelupuolueisiin, että kirjeäänestyksen salliminen otettaisiin mukaan seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Kirjeäänestysonjossainmuodossakäytössäjopa44maassaympärimaailmaa.SuuriosaEuroopanmaista(20)sekäYhdysvallat,Kanada,AustraliajaUusi-Seelantiovatjomahdollistaneetkirjeäänestyksenulkokansalaisilleen.

Kirjeäänestysonluotettavajaselkeä.Seonlakiteknisestihelppototeuttaa.Seonjoolemassaolevamalli,eikäkaipaavuosienpohdintaajaselvittelyäniinkuinsähköinentaiInternet-äänestys.LähinnaapurimmeRuotsiantoikansalaisilleenoikeudenäänestääkirjeitseulkomaillavuonna2006.

Kirjeäänestyksen haluavat myös ulkosuomalaiset ja nyt on hyvä aika kertoa se uudelle eduskunnalle!

Hyväulkosuomalainenäänestäjä!Lähetävaalipiirisikansanedustajalleuudelletaivanhalle-hienopostikorttijakerrohänelle,ettähaluattulevissavaaleissamyösmahdollisuudenäänestääkirjeitse.Postikorttionmoninverroinparempivälinekertoatästäkuinsähköinenviesti.Ensinnäkinsetodistaapostinhyväksijaluotettavaksivälineeksi.Lisäksipersoonallinenpostikorttieihukuvaltavaansähköpostitulvaanvaanmuistuttaapositiivisellatavallasiitä,ettäulkosuomalaisetovataktiivisiaosallistujiasuomalaisessayhteiskunnassa.Omatpersoonallisetterveisetmaailmaltatekevätasiastaihmisläheisenjamuistettavan.Voitlähettääkortinyhdelletaimonellekansanedustajille.KansanedustajatpuolueittainjavaalipiireittäinovateduskunnanInternet-sivuillawww.eduskunta.fi.

Tässä yksi ehdotus tekstiksi:

 

EdustajaN.N.
Suomen
eduskunta
00102Eduskunta

 

Hyvä edustaja N.N.,

Ulkomaillaäänestäminenonyhtätärkeäoikeuskuinkotimaassakin.Kuitenkinpitkätjakalliitäänestysmatkatjaarkisenelämänesteethankaloittavatulkosuomalaistenäänestämistä,vaikkakiinnostustaolisi.Toivonkin,ettäSuomeneduskuntavoisiottaaseuraavanhallituskaudentehtäväkseensalliaulkosuomalaisilleäänestyksenkirjeitse,kutenniinmonimuueurooppalainenjakehittynytmaaonjotehnyt.

 

Ystävällisin terveisin,

Nimi

Kaupunki, maa

 

 

Budgetilta jäsenetu Suomi-Seuran jäsenille

 

Budgetiltalaadukastaautonvuokraustaedulliseenhintaan.Suomi-Seuranjäsenenäsaat-10%poisvuokrauksistaSuomessa.Syötäalennustunnus(BCD)H021000varaustatehdessäsi.Varaanettisivultawww.budget.fitaipuhelimitse+358207466600.

 

LöydähalvatlennotSuomeen

 

Vertaahalvatlennothelpostijanopeasti.Kaikkikohteetjasatojalentoyhtiöitä.
Löydä
edullisetlennotSuomeentäältä:
http://www.vertaa.fi/lentoliput/?utm_source=fifi&utm_medium=textlink&utm_content=textlink&utm_campaign=suomiseura

 

 

Varaahotelli-&lippupakettisiJääkiekonMM-kisoihin2012

 

EventTravelFinlandOyonjääkiekonMM-kisojen2012ja2013virallinenmatkatoimistoSuomessa.Tarjollaonhotelli-&lippupakettejakaikkiinHelsingissäpelattaviinotteluihin.

Alkusarjanpaketitsisältävätkaikkineljäottelua,joistayksionSuomenpeli.Loppuotteluihinontarjollamm.Superviikonloppu-paketti,jokasisältääkuusiottelua;kaksineljännesfinaalia,semifinaalit,pronssi-jakultaottelun,sekäneljänyönmajoituksenaamiaisella.Hotellivalikoimaonlaaja,jakaikistahotelleistaonhyvätkulkuyhteydetHartwallAreenalle.

TutustutarkemminEventTravelintarjontaanjateevarauksesiMM-kisoihin:http://www.event-travel.fi/

Paketithintoineen:http://www.event-travel.fi/upload%5CIIHF%202012%20esite.pdf

 

Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi

 

Muistathan,ettäSuomi-Seurary:njäsenyysonhyvälahja:jäsenlehdenSuomenSillanlisäksijäsenetsaavatalennuksiakoulutuksistamme,oppaistamme,TuotevälityksentuotteistajalukuisistaliikkeistäSuomessa.Jäsenmaksullatuettyötämmeulkosuomalaistenetujenedistäjänä.

Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.

 

 

Ilmoittakaa tapahtumistanne Suomi-Seuran Internet-sivulla

 

Suomi-SeuranInternet-sivujenkeskustelupalstallaontapahtumiaulkomailla-sivutosoitteessa

www.suomi-seura.fi > klikkaa ”keskustelut”. Siellä yhdistykset, yhteisöt ja järjestöt voivat ilmoittaa tietoja tapahtumistaan ja kyseisellä alueella järjestettävistä ulkosuomalaistilaisuuksista.

Lähettäkää tiedot tapahtumistanne Suomi-Seuran toimistoon (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), niin laitamme ne sivulle nähtäviksi.

Aktiivisuudesta on hyötyä kaikille alueen ulkosuomalaisille ja suomalaismatkailijoille sekä muille suomalaisasioista kiinnostuneille.

 

 

Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa

 

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!

 

 

Hyvässäseurassajo85vuotta:Suomi-Seuraryvuodesta1927

 

Muistathan, että Suomi-Seuran jäsenenä tuet arvokasta työtämme ulkosuomalaisten asioiden ajajana Suomessa. Jäsenmaksullasi saat lisäksi neuvontayksikkömme palvelut, alennuksia erilaisten tuotteiden ja palvelujen hinnoista, yhteistyöjuristiemme ilmaisen puolen tunnin konsultoinnin ja alennuksen mahdollisista toimeksiannoista, yhteyden muihin ulkosuomalaisjärjestöihin sekä Suomen Silta -lehden kuudesti vuodessa.

 

 

Suomi-Seuraryonulkosuomalaistenetu-,neuvonta-jaasiantuntijajärjestö,jokatarjoaaulkomaillemuuttaville,sielläasuvillejaSuomeenpalaavilleneuvontaamm.sosiaaliturva-,verotus-jaeläkeasioissasekäpaluumuuttoonliittyvissäkysymyksissä,koordinoiyli20maassatoimivaatukihenkilöverkostoajatoimiivuonna1997perustetunulkosuomalaisparlamentinsihteeristönä.KesäisinseurajärjestääHelsingissäsuomenkielenjasuomalaisenkulttuurinseminaarin18-45-vuotiailleulkosuomalaisille,heidänjälkeläisilleenjapuolisoilleensekämuilleSuomestajasuomenkielestäkiinnostuneille.SeurajulkaiseekuudestivuodessailmestyvääSuomenSilta-lehteä.

Lisätietoja:www.suomi-seura.fi

 

Seuraavajärjestötiedoteilmestyyhuhtikuunalussa.

 

Suomi-Seuraryja

ulkosuomalaisparlamentti

Mariankatu 8

00170 Helsinki

Puh: +358-(0)9-684 1210

Fax: +358-(0)9-684 12140

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.suomi-seura.fi

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.usp.fi

 

Mikälihaluatliittääpostituslistalleuudenyhdistyksentaierotalistalta,lähetäviestiosoitteeseen:Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..