user_mobilelogo

SUTINAT 12/2011


Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,

Terveiset edelleen lumettomasta Helsingistä, jossa jouluvalot ja -kuuset ovat olleet paikoillaan ja joulukatu avattu pari viikkoa sitten.
Entiseen tapaan ulkosuomalaiset pääsevät lähettämään jouluterveisiä Suomeen Yleisradion kautta jouluaattona. Internetistä voi myös kuunnella suomalaisia joululauluja vaikka vuorokauden ympäri. Tässä tiedotteessa kerromme muutenkin Yleisradion palveluista ulkosuomalaisille.
Joululahjoja miettiessänne muistakaa Suomi-Seuran Tuotevälitys. Seuran jäsenethän saavat alennuksia tuotteista, joiden valikoima on laaja. Erinomainen joululahja – elämyksellinen ja hyödyllinen – on myös Suomi-Seuran intensiivinen suomen kielen kurssi, joka järjestetään Helsingissä heinäkuussa 2012!
Ensi vuoden suuri tapahtuma on jälleen ulkosuomalaisparlamentin istunto, joka järjestetään Helsingin yliopistossa lokakuussa. Istuntoon voi lähettää aloitteita jo nyt.
Kiitämme teitä kaikkia yhteisestä vuodesta 2011. Kuten viime Sutinoissa kerroimme, tuleva vuosi tuo budjettileikkauksia, jotka koskevat myös kansalaisjärjestöjä. Siksi toivomme, että pysytte jäseninämme ja kehotatte muita liittymään jäseniksemme, jotta voimme toimia tehokkaasti edunvalvojananne Suomessa jatkossakin.
Lähetämme entiseen tapaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän tervehdyksen ulkosuomalaisille heti kun saamme sen, viimeistään maanantaina 5.12.
Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa voi seurata 6.12. kello 18:30 lähtien Yle Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/ sekä osoitteessa http://yle.fi/linnanjuhlat. Radio Suomen suoraa lähetystä voi myös kuunnella Yle Areenan kautta. Katsojat voivat osallistua ja kommentoida myös www.facebook.com/linnanjuhlat -palvelun kautta. Twitterissä lähetystä voi kommentoida kanavalla #Linnanjuhlat. Viestit näkyvät osana televisiolähetystä Teksti-TV:n sivulla 398 ja yle.fi/linnanjuhlat-palvelussa. Lisäksi Radion sinfoniaorkesterin Itsenäisyyspäivän juhlakonserttia voi kuunnella osoitteissa yle.fi/areena ja yle.fi/klassinen sekä tallenteena Areenasta.

Toivotamme ulkosuomalaisille Hienoa Itsenäisyyspäivää ja Hyvää Joulua!

Terveisin
Suomi-Seura ry


USP:n puhemiehistö kokoontui Helsingissä

Ulkosuomalaisparlamentin (USP) puhemiehistö kokoontui syyskokoukseensa 28. - 29.11. Helsingissä. Kahden päivän aikana puhemiehistö tapasi muun muassa Yleisradion edustajia, jotka kertoivat YLE:n Internet-palveluiden ja Areenan uudistuksista sekä satelliittiradiolähetysten lopettamisesta Euroopan ulkopuolella. Myös TV Finlandin ohjelmauudistuksista että ohjelmien lähetys- ja tekijänoikeuksista ulkomailla keskusteltiin.
Tapaamisessa opetusministeri Jukka Gustafssonin kanssa puhemiehistö painotti erityisesti Suomi-koulujen vaikeaa tilannetta, kun viime vuonna tukeen saatu korotus on taas leikkausvaarassa. Ministerille kerrottiin myös kantelusta, jonka USP on tehnyt eduskunnan oikeusasiamiehelle Etäkoulu Kulkurin rahoituspohjasta.
Kirjeäänestys oli puheenaiheena oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kanssa oikeusministeriössä, ja ministerille painotettiin jälleen kerran kirjeäänestyksen tärkeyttä äänestysaktiivisuuden ja ulkosuomalaisten kansalaisoikeuksien näkökulmasta.
Suunniteltu tapaaminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kanssa jouduttiin peruuttamaan eduskunnan aikataulumuutosten takia, mutta puhemiehistöllä oli mahdollisuus kertoa valiokunnan vt. puheenjohtajalle Sari Sarkomaalle erityisesti Suomi-koulujen rahoitustilanteen vakavuudesta. Valtiovarainvaliokunta saanee mietintönsä ensi vuoden budjetista valmiiksi juuri ennen joulua, jonka jälkeen eduskunta äänestää siitä.
Puhemiesten kokouksesta on tulossa lähiaikoina pöytäkirja, ja se on luettavissa myös ulkosuomalaisparlamentin nettisivuilla www.usp.fi Ajankohtaista-sivulla.
Kokouksen aikana USP:n puhemiestä, Suomi-Seuran puheenjohtajaa Ville Itälää haastateltiin
YLEn Ajantasa-ohjelmassa. Haastattelu on kuunneltavissa osoitteessa http://areena.yle.fi/audio/1322472245132

USP:n istunto pidetään lokakuussa 2012
Ulkosuomalaisparlamentin seuraava istunto pidetään Helsingin yliopistossa perjantaina ja lauantaina 26. - 27.10.2012. Kutsut istuntoon lähetetään USP:n toimintaan osallistuville yhteisöille helmikuussa 2012.
Istunnon määräajat ovat seuraavat:
14.9.2012: Osallistujien nimet tulee viimeistään ilmoittaa sihteeristölle (kuusi viikkoa ennen istuntoa)
26.7.2012: Yhteisöjen viimeinen ilmoittautumispäivä ja aloitteiden viimeinen jättöpäivä
Sihteeristö painottaa, että tämä on viimeinen mahdollinen ilmoittautumis- ja aloitteiden jättöpäivä.
Aloitteita istuntoon voi lähettää jo nyt. Myöhästyneitä aloitteita ei hyväksytä.
USP:n toimintaan osallistuu tällä hetkellä 499 yhteisöä 37 maasta. Uudet yhteisöt ovat tervetulleita mukaan toimintaan. www.usp.fi


Presidentinvaalissa 255 ennakkoäänestyspaikkaa ulkomailla

Valtioneuvosto on antanut asetuksen ulkomaille perustettavista ennakkoäänestyspaikoista vuoden 2012 presidentinvaalissa. Ennakkoäänestyspaikkoja on yhteensä 255. Ne sijaitsevat tietyissä Suomen edustustoissa tai edustustojen toimipaikoissa 91 valtiossa, oikeusministeriö tiedottaa.
Ennakkoäänestyspaikkoja on enemmän kuin edellisissä vaaleissa.
Presidentinvaalin ennakkoäänestys ulkomailla toimitetaan ensimmäisessä vaalissa 11. - 14. tammikuuta ja mahdollisessa toisessa vaalissa 25. - 28. tammikuuta. Joissakin ennakkoäänestyspaikoissa ennakkoäänestys järjestetään kaikkina neljänä ennakkoäänestyspäivänä. Useimmissa paikoissa ennakkoäänestys on kuitenkin mahdollista vain lyhyemmän ajan.
Edellisessä presidentinvaalissa vuonna 2006 ulkomailla äänesti ensimmäisessä vaalissa 30 298 äänioikeutettua. Toisessa vaalissa äänesti 38 625 äänioikeutettua. Presidentinvaalin ensimmäinen vaalipäivä on 22. tammikuuta ja mahdollinen toinen vaali 5. helmikuuta.
Lista äänestyspaikoista on oikeusministeriön Vaalit.fi-sivustolla osoitteessa http://www.vaalit.fi/56255.htm.
Ennakkoäänestyskortin postitusta varten äänioikeutetun henkilötietojen on oltava ajan tasalla Suomen väestötietojärjestelmässä. Laki velvoittaa ulkosuomalaisen muutenkin pitämään henkilötietonsa ajan tasalla Suomessa. Ulkomailla asuva on itse velvollinen ilmoittamaan osoitteensa maistraattiin Suomeen: www.maistraatti.fi.
Suomen Sillan numerossa 6/2001 esitellään presidenttiehdokkaat ja tiedotetaan äänestämisestä. Lisäksi ehdokkaiden esittelyt ja äänestystä koskevat tiedotteet tulevat Suomi-Seuran kotisivulle www.suomi-seura.fi Ajankohtaista-osioon.

Presidenttiehdokkaitten Internet-sivut ovat (ehdokkaiden aakkosjärjestyksessä):
Paavo Arhinmäki: http://www.paavoarhinmaki.fi/
Eva Biaudet: http://www.evabiaudet.fi/
Sari Essayah: http://www.essayah.fi/
Pekka Haavisto: http://haavisto2012.fi/
Paavo Lipponen: http://www.paavolipponen.fi/fi/
Sauli Niinistö: http://www.niinisto.fi/
Timo Soini: http://timosoini.fi/
Paavo Väyrynen: http://www.vayrynen.com/

Helsingin Sanomien Internet-sivulla on avattu presidentinvaalin Vaalikone:
http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/

Tasavallan presidentin Intenet-sivu on osoitteessa:
http://www.tpk.fi/Public/default.aspx

Suomi-koulujen avustukset maksetaan ennen joulua
Suomi-koulujen toiminta-avustukset lukuvuodeksi 2011 - 2012 on päätetty. Kirjalliset päätökset postitettiin kouluille 30.11.2011, ja avustukset maksetaan viikolla 50.


Lähetä joulutervehdys Suomeen Yleisradion kautta

Ulkosuomalaiset voivat lähettää tänäkin vuonna joulutervehdyksiään Suomeen Yleisradion kautta. Ilmasilta-ohjelma lähetetään jouluaattona kello 17.15 - 21.00 Suomen aikaa. Juontajana on tuttuun tapaan Sanna Kojo.
Ilmasilta on Radio Suomen ohjelma, ja se on kuultavissa joko netin tai satelliitin (kanava YLESAT2) kautta.
Osallistuminen onnistuu joko Radio Suomen sähköpostin kautta (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) tai lähempänä joulua Radio Suomen nettisivuille http://yle.fi/radiosuomi/ tulevalla lomakkeella.


Joululauluja voi kuunnella Internetissä

Toivontuottajien Jouluradion sävelet soivat ensimmäisestä adventista alkaen tapaninpäivään saakka. Laulut ovat Internetissä osoitteessa http://www.jouluradio.fi/.
Tänä vuonna kanavan musiikki koostuu perinteisistä joululauluista ja sävelmistä, niin uusista ja kokeellisista sovituksista kuin rakastetuimmista ja tutuimmista versioistakin.
Tarjontaa rikastuttavat myös rinnakkaiset nettikanavat 'Pikku jouluradio', suomenruotsalaista joululauluperinnettä esillä pitävä 'Julradion' sekä 'Kauneimmat joululaulut' yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa.
Viime vuoden menestysohjelma ”Joulutoiveet” on ohjelmistossa tänäkin vuonna joka lauantai kello 14–16 ja sen uusintalähetys on sunnuntaisin kello 18–20. Lisäksi toiveita soitetaan myös jouluaattona aamupäivällä.
Uutta on torstaina 22.12. lähetettävä parin tunnin suora lähetys joululahjavalvojaisista, missä lahjojen käärimisen ohella tavataan tunnettuja vieraita, muun muassa Helsingin piispa Irja Askola.
Voit toivoa itsellesi tärkeää kappaletta, lähettää jouluterveisiä, antaa palautetta, kommentoida tai keskustella joulumusiikista sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. sekä Jouluradion Facebook-fanisivun kautta.
Jouludei-nettiradio soittaa joulun kauneimmat sävelet 31.12.2011 asti ympäri vuorokauden.
Jouludeissä soivat ensin joulun odotuksesta kertovat adventtiajan laulut. Kun joulupyhät koittavat, soivat kaikki juhlalliset ja kauneimmat joululaulut.
Kello 8-17 Jouludeissä soi kevyempi joulumusiikki, ja aamuyön tunteina joukkoon mahtuu klassisen musiikin jouluisia helmiä. Iltaisin kello 17 - 24 kuullaan perinteistä suomalaista joulumusiikkia.
Jouludei.fi:stä saa ihanan tunnelman joulun valmisteluihin, sillä jouluista sävelharmoniaa eivät keskeytä puheet eivätkä mainokset.
Viime vuonna Jouludei.fi -sivuston musiikista nautti noin 120.000 kävijää.


Yle siirtää radiokanavien ulkomaanjakelun satelliitista Internetiin

Yle (Yleisradio) siirtää radiokanavien ulkomaanjakelun painopisteen satelliitista Internetiin vuoden 2012 alussa. Yhtiön strategialinjauksen mukaisesti resursseja siirretään broadcast-toiminnasta verkkoon. Ylen radiokanavat välitetään suorana Internetissä YLE Areenan nettiradioina. Radiosisältöjä on tarjolla YLE Areenassa myös ladattavina podcasteina.
Radiokanavien YLESAT1 ja YLESAT2 satelliittijakelu Australiaan, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan päättyy 31.12.2011. Jakelu lopetetaan kolmessa satelliitissa. Asia Sat 2:n kautta kanavia on välitetty Australiaan ja Aasiaan, HotBird6:n kautta Eurooppaan ja Intelsatin kautta Amerikkaan.
Satelliittijakelusta luopuminen tarkoittaa Ylelle noin 200 000 euron vuosittaista säästöä.
”Internet on se media, jonka välityksellä ulkosuomalaiset yhä useammin seuraavat Ylen tarjontaa. Ylen tavoitteena on laajentaa ulkosuomalaisille tarkoitettujen palveluiden maantieteellistä kattavuutta. Verkko on tässä suhteessa potentiaalinen vaihtoehto, ja nyt tiettyjen sopimuskausien päättyessä voimme tehdä uutta harkintaa palveluiden jakelutavoista. Satelliittilähetysten kustannukset suhteessa potentiaaliseen kohdeyleisöön puoltavat vahvasti palveluiden jakelutapojen muuttamista” kertoo Ylen jakelun teknologiapäällikkö Olli Sipilä.
Radiokanavat jatkavat TV Finlandin lisäpalveluna. YLESAT1- ja YLESAT2-kanavien välitys ulkosuomalaisille suunnatun TV Finland -kanavan yhteydessä THOR5-satelliitissa Euroopan alueella jatkuu.
YLESAT1 lähettää YLE Puheen ohjelmistoa. YLE Puhe on Suomen ainoa puheradio, joka tarjoaa kootusti Ylen kiinnostavimmat puhesisällöt tv- ja radio-ohjelmatarjonnasta. Vuoden 2012 alusta lukien radion tapahtumaurheiluselostukset siirtyvät YLE Puheen ohjelmistoon.
YLESAT2 on kooste Ylen muusta radiotarjonnasta, ja se sisältää myös lähetyksiä ruotsiksi ja venäjäksi. Ensi vuoden alusta YLE Radio Suomen ohjelma-aika pitenee tunnilla ja on kello 18–23. Esimerkiksi Puhelinlangat laulaa -ohjelma saadaan nyt ulkosuomalaisten ulottuville kokonaisuudessaan.
Lisätietoja:
Marja Keskitalo, radiopäällikkö, puh. +358 40 543 1480
Olli Sipilä, teknologiapäällikkö, puh. +358 40 559 7116
http://areena.yle.fi/nettiradiot
http://www.yle.fi/ulkomailla/index.php?id=1355

Suomen arvostetuin verkkomedia Yle Areena uudistuu

Ylen sisältöjä ja ohjelmia voi seurata YLE Areenasta myös ulkomailla. Palvelun välityksellä voi katsella tv-ohjelmia ja kuunnella suorana lähetyksenä kaikkia Ylen radiokanavia kaikkialla maailmassa.Tarjolla on tuhansia videoita ja audioita sekä suoria tv- ja radiolähetyksiä.
Monia ulkomailla asuvia suomalaisia ihmetyttää, miksi kaikki Ylen ohjelmat eivät näy ulkomailla. Tämä johtuu siitä, että Ylellä ei ole esitysoikeuksia kaikkiin ohjelmiin Suomen maarajojen ulkopuolelle. Yle käy jatkuvia neuvotteluja erilaisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, jotta mahdollisimman monet ohjelmat saataisiin näkyville Areenaan myös Suomen rajojen ulkopuolella.
YLE Areenaa uudistetaan, ja palvelun kokeiluversio avataan loppuvuodesta. Varsinainen lopullinen, valmis YLE Areena avataan uudessa muodossaan kevättalvella 2012. Yle Areenasta tehdään uudistusten myötä entistä käyttäjäystävällisempi, ja ohjelmien luokittelua selkeytetään. Pyrkimyksenä on parantaa ohjelmien helpompaa löytymistä.
Taloustutkimus Oy:n tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan Yle Areena on Suomen suosituin verkkomediabrändi. Yle haluaa kehittää palvelua edelleen. Areenan lupaus on olla Suomen helppokäyttöisin, sisällöltään runsain ja monipuolisin sekä kuvalaadultaan paras netti-tv ja
-radio.
”Uuden sukupolven Areenassa tv:n ja radion sisällöt on erotettu toisistaan. Uudessa Yle Areenassa tulee olemaan mahdollisuus hakea käyttöön nimenomaan ne ohjelmat, joita voi katsoa ulkomailla. Löydettävyyttä on parannettu niin, että käytössä on tavallisen haun lisäksi ennakoiva haku, joka tunnistaa ohjelmia”, kertoo Yle Areenan palvelupäällikkö Cilla Lönnqvist. ”Ohjelmat löytyvät myös kanavien ja julkaisuaikojen kautta. Myös ryhmittely tehdään nykyistä selkeämmäksi”, Lönnqvist tiivistää.
Yle Areena on vielä kehittämisvaiheessa. Kokeiluvaiheesta halutaan palautetta, jotta Yle Areenaa voidaan kehittää yhdessä käyttäjien kanssa. Näin palvelusta saadaan sellainen, jota suomalaiset aidosti toivovat ja josta on hyötyä kaikille, myös suomalaisille ulkomailla.
Lisätietoja:
Cilla Lönnqvist, palvelupäällikkö Yle Areena, puh. +358 9 1480 5669
Jari Lahti, päällikkö Yle Internet, puh.+358 9 1480 4066

Ylen Elävä arkisto on uudistunut

Ylen Elävä arkisto on verkkopalvelu, joka avaa ovet Suomen historiaan. Elävä arkisto tarjoaa Ylen aineistoa 100 vuoden ajalta. TV-ohjelmia ja vanhoja filmejä löytyy noin 1 600 tuntia ja radio-ohjelmia noin 1 200 tuntia. Kokonaisia ohjelmia ja ohjelmanäytteitä on Elävässä arkistossa 21 000 kappaletta. Ohjelmia taustoittaa lähes 13 000 tausta-artikkelia ja yli 1 000 teemaa. Suurin osa Elävän arkiston sisällöistä on nähtävillä myös ulkomailla.
Uusittuun Elävään arkistoon voi tutustua osoitteessa http://yle.fi/elavaarkisto
Ruotsinkieliseen Arkivet-sivustoon voi tutustua osoitteessa http://svenska.yle.fi/arkivet

Ylen Selkouutiset täyttävät 20 vuotta

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Yle aloitti selkokielisten uutisten tekemisen.
Selkokieliset uutiset kertovat uutisista ja niiden taustoista selkeällä ja yksinkertaisella suomen kielellä. Selkouutisissa vaikeat suomen kielen termit avataan ymmärrettävästi. Tarkoituksena on, että puutteellinen kielitaito ei ole este uutisten seuraamiselle.
Selkouutisten alkaessa lähetyksen pääkohderyhmänä olivat ulkosuomalaiset. Matkan varrella selkouutiset ovat muuttuneet, ja nykyisin selkokieliset uutiset palvelevat muun muassa suomea opiskelevia maahanmuuttajia, lievästi kehitysvammaisia sekä korkeassa iässä olevia vanhuksia sekä ihmisiä, joilla on oppimisvaikeuksia.
Selkouutisia tuotetaan päivittäin sekä radioon että Internetiin. Selkouutiset löytyvät osoitteesta http://yle.fi/selkouutiset, siellä niitä voi sekä lukea että kuunnella myös ulkomailla.


Väitöskirja tekeillä kuuteen Euroopan maahan muuttaneista suomalaisista

Tampereen yliopistossa on tekeillä väitöskirja, jossa selvitetään Isoon-Britanniaan, Espanjaan, Italiaan, Ranskaan, Saksaan ja Tanskaan muuttaneiden suomalaisten tiedonhankintaa ennen muuttoa sekä tiedontarpeita uudessa maassa.
Tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset hankkivat työelämään ja asumiseen liittyvää tietoa ennen muuttoa, ja mitä uusia ongelmia ja tiedontarpeita muuttajille syntyy muuton jälkeen.
Tutkimusaineistoni koostuu lomakekyselystä ja haastatteluista. Tässä vaiheessa väitöskirjan tekijä tiedottaa verkossa olevassa lomakekyselystä ja pyrkii saamaan siihen mahdollisimman paljon vastaajia.
Väitöskirjan tekijä toivoo saavansa runsaasti yhteydenottoja. Kyselylomake on Internetissä osoitteessa http://www.surveymonkey.com/s/Z8VQSGH


Helsingin Sanomat toivoo ulkosuomalaisten yhteydenottoja

Veikö työ Saksaan? Löytyikö rakkaus Costa Ricasta? Lähditkö vain käymään, mutta jäitkin maailmalle?
Lähetä terveisesi maailmalta!
Helsingin Sanomat avaa tiistaina 6.12. verkkoon Terveisiä maailmalta -palvelun, jonka tarkoituksena on kerätä yhteen suomalaiset uusissa kotimaissaan. Suomalaisia asuu ulkomailla arvioiden mukaan noin miljoona, mutta kukaan ei tiedä tarkkaa määrää. Ulkosuomalaisten määrä ei selviä tilastoista, joten me Helsingin Sanomissa kaipaamme tietoa juuri sinusta. Kerro meille, kuka olet, missä olet ja halutessasi myös tarinasi.
Kirjoita terveisesi ensi tiistaista alkaen www.hs.fi/terveisiamaailmalta -nettiportaalista löytyvään postikorttiin. Kun kortti on lähetetty, asuinpaikkasi ilmestyy kartalle. Voit myös selata muiden lähettämiä kortteja.
Voit halutessasi jättää yhteystietosi Helsingin Sanomien toimittajille. Näin voimme ottaa sinuun yhteyttä jutunteossa. Haluamme kertoa Helsingin Sanomissa nykyistä useammin suomalaisten elämästä myös ulkomailla.
Tervetuloa mukaan!
Terveisin,
Helsingin Sanomien ulkomaantoimitus


Suomi-Seuran intensiivinen suomen kielen kurssi 2012

Suomi-Seura ry:n intensiivinen suomen kielen kurssi järjestetään 16. – 27.7.2012, ja se on tarkoitettu ensisijaisesti 18 - 45-vuotiaille ulkosuomalaisille ja/tai heidän puolisoilleen, jotka suunnittelevat muuttoa Suomeen. Kurssilla opiskellaan suomen kieltä kolmessa tasoryhmässä (alkeis- ja keskiryhmä sekä edistyneet) yhteensä 50 tuntia ja esitellään opiskelu- ja työnhakumahdollisuuksia Suomessa sekä tutustutaan suomalaisuuteen.
Kurssi pidetään Laajasalon opistossa, Helsingissä (noin 9 km Helsingin keskustasta).
Osallistujan ei tarvitse osata suomea, mutta englannin kielen taidon on oltava riittävä, jotta opiskelija pystyy seuraamaan luentoja ja osallistumaan opetukseen.
Kurssin hinta Suomi-Seuran jäsenille 895 euroa ja muille 930 euroa. Hintaan sisältyy opetus, oppikirja, majoitus (2 hengen huone), täysihoito ja vapaa-ajanohjelmaa.
Ilmoittautumiset on jätettävä 30.4.2012 mennessä. Seminaari täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Hakulomakkeen voi tulostaa Suomi-Seuran kotisivuilta: www.suomi-seura.fi (seminaarit ja kurssit).


The Finland Society´s Intensive Finnish Language Course for Expatriate Finns

Time: July 16 - 27, 2012
Place: Laajasalo Folk High School, which is located in a suburb of Helsinki, about 9 kilometers from the center of Helsinki. There are good and rapid connections between Laajasalo Folk High School and the city.
Fee: The Seminar fee is 895 euros for members (930 euros for non-members), which covers tuition, room (double occupancy) and board, study book and some free-time programme. The course is primarily for descendants of Finnish emigrants who are planning to move to Finland. The foreign spouses of expatriate Finns may also attend the course.
Students should be over 18 years of age and preferably under 45 years old. Knowledge of Finnish is not required. The language of instruction is English. Consequently, a sufficient knowledge of English is necessary. Finnish (50 lessons) will be taught in small groups at three levels: beginners, intermediate and advanced. Lectures (in English) give the participants information on various aspects of Finnishness and on moving to Finland as well as advice in job hunting in
Finland.
Application deadline is April 30, 2012. (We will accept applications as long as space is available.)
For more information and application forms, please visit our website: www.suomi-seura.fi (seminars and courses) or contact Suomi-Seura ry/The Finland Society, Mariankatu 8 B, FI-00170 Helsinki, FINLAND, tel. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..


Yhteishakujen aikataulut 2012

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on osoitteessa www.haenyt.fi
syksyllä 2012 alkavaan koulutukseen: hakuaika 27.2. - 16.3.2012.
Ammattikorkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen yhteishaku on osoitteessa www.admissions.fi
syksyllä 2012 alkavaan koulutukseen: hakuaika 9.1.- 14.2.2012.
Ammattikorkeakoulujen nuorten suomen- ja ruotsinkielinen yhteishaku on osoitteessa www.amkhaku.fi syksyllä 2012 alkavaan koulutukseen: hakuaika 5.3. – 3.4.2012.
Yliopistokoulutuksen yhteishaku on osoitteessa www.yliopistohaku.fi syksyllä 2012 alkavaan koulutukseen, hakuaika: 5.3. - 3.4.2012.
Poikkeuksena ovat Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun koulutukset, joihin hakuaika päättyy jo 16.3.2012.
Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä kello 16.15.
Yhteishaussa mukana olevat koulutukset ja suurin osa erillisvalintojen koulutuksia ovat nähtävissä nettisivuilla 1.12. alkaen.
The website www.studyinfinland.fi contains a database of English-language degree and non-degree programmes, information about Finland as a study destination, Finland’s higher education institutions, and practicalities concerning scholarships, admissions systems and living in Finland.


Application Period for Master’s Programmes Has Begun in Finland

Application period for Master's programmes in English has begun in some universities in Finland
An applicant who has completed a first degree (normally a bachelor’s degree) in a relevant field of study from an institution of higher education, entitling her/him to apply for master’s degree studies in her/his home country, may apply to master’s degree studies without taking an entrance examination.
Please note that application period varies in the universities. Visit the university’s website
for more information on student selection procedures, application periods and requirements.
Hanken School of Economics: www.hanken.fi/masters
Lappeenranta University of Technology: www.lut.fi/masters
University of Helsinki: www.helsinki.fi/admissions
University of Jyväskylä: www.jyu.fi/study
University of Lapland: www.ulapland.fi/InEnglish/admissions.iw3
University of Oulu: www.degree.oulu.fi
University of Tampere: www.uta.fi/admissions/
University of Turku: www.utu.fi/en/masters
Åbo Akademi University: www.abo.fi/ansok/en/utbildningar
The Aalto University www.aalto.fi/en/studies/admissions/
Tampere University of Technology (TUT) www.tut.fi/masters
The University of Eastern Finland www.uef.fi/studies/admissions


Info- ja keskustelutilaisuus Suomeen palanneille

Suomi-Seura ry järjestää info- ja keskustelutilaisuuden Suomeen palanneille perjantaina 23.3.2012 kello 10 - 14. Tilaisuudessa Suomeen palanneet voivat kertoa kokemuksistaan ja keskustella tärkeiksi kokemistaan asioista sekä saada apua paluumuutossa ilmenneisiin ongelmiin.
Tilaisuus alkaa kello 10 ja päättyy kello 14. Maksuton tilaisuus järjestetään Suomi-Seuran tiloissa, osoitteessa Mariankatu 8 (3. kerros), 00170 Helsinki.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358-(0)9-6841210


Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä

Suomi-Seura ry järjestää Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivän perjantaina 20.4.2012 kello 10 – 14.
Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille lähteville tai lähtöä suunnitteleville seuran toimitiloissa Helsingin Kruununhaassa, osoitteessa Mariankatu 8, 00170 Helsinki, 3 kerros.
Päivän ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluonteiseen ulkomailla asumiseen liittyvistä aiheista kuten sosiaaliturva, verotus ja ulkomaille matkustaminen.
Tietoiskujen aikataulut:
klo 10:15 Sosiaaliturva ulkomailla asumisen tai väliaikaisen oleskelun aikana
klo 11:15 Verosopimusten vaikutus eläkkeiden verotukseen
klo 13:00 Ulkomaille matkustaminen / Suomi-Seuran matkatoimisto
Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa käytännön muuttojärjestelyistä ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin oppaisiin ja materiaaleihin.
Tilaisuuden hinta on Suomi-Seuran jäsenille 50 euroa ja muille 70 euroa. Hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu, puhelin +358-(0)9-6841210, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Suomi-Seuran Neuvontapalvelun muut koulutustilaisuudet vuonna 2012 ovat
- Paluumuuttajan infopäivä perjantaina 17.8.. kello 10 - 14
- Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä perjantaina 19.10. kello 10 - 14
Kaikki tilaisuudet järjestetään Helsingissä seuran tiloissa. Lisätietoja Suomi-Seuran Internet-sivulta
www.suomi-seura.fi - Seminaarit ja kurssit.


Markkojen vaihto euroiksi päättyy pian

Markkojen vaihto euroiksi päättyy 29.2.2012. Välttääksenne markkavaihdon loppuvaiheen ruuhkia jäljellä olevat markat kannattaa vaihtaa euroiksi hyvissä ajoin ennen vuoden 2012 alkua.
Suomen pankit ottavat harkintansa mukaan markkoja vastaan asiakkailtaan. Myös valuuttamyymälä Forexilta voi tiedustella markkojen vaihtamisesta.
Markkoja voi lähettää omalla kustannuksella postitse Suomen Pankkiin vaihdettavaksi osoitteella:
SUOMEN PANKKI
Asiakaskassa
PL 160
00101 HELSINKI
Suomen Pankilla on asiakaspalvelupiste osoitteessa Rauhankatu 19, 00170 Helsinki, mihin voi tuoda markkoja vaihdettavaksi euroiksi. Asiakaspalvelupiste on avoinna arkisin klo 10–12 ja klo 13–15.
Lunastettavia markkoja ovat vuodesta 1945 alkaen painetut setelit ja viimeinen käytössä ollut kolikkosarja sekä vuoden 1985 jälkeen lyödyt juhlarahat. Vaihdettavilla markkaseteleillä ja -kolikoilla saattaa olla niiden vaihtoarvoa suurempi muisto- tai numismaattinen arvo, jota voi tiedustella alan erikoisliikkeistä.
Euron muuntokurssi on 1 euro = 5,94573 markkaa.

Lähetä postikortti eduskunnalle

Suomen uusi eduskunta aloitti työnsä 27.4.2011. Eduskunnassa on peräti 87 uutta kansanedustajaa. Osalla näistä on eduskuntakokemusta ennestään, mutta suurelle osalle valtiopäivät ovat ensimmäiset.
Ulkosuomalaisparlamentti on jo yli kymmenen vuotta puhunut kirjeäänestyksen puolesta yhtenä tapana nostaa äänestysvilkkautta ulkomailla ja auttaa suomalaisia äänestäjiä täyttämään kansalaisuusoikeutensa. Monen äänestysmatka katkeaa käytännön hankaluuksiin: pitkiin matkoihin, korkeisiin kustannuksiin, arkisiin työ- tai perhe-esteisiin. Ulkosuomalaisparlamentti on nyt vedonnut kaikkiin hallitusneuvottelupuolueisiin, että kirjeäänestyksen salliminen otettaisiin mukaan seuraavan hallituksen ohjelmaan.
Kirjeäänestys on jossain muodossa käytössä jopa 44 maassa ympäri maailmaa. Suuri osa Euroopan maista (20) sekä Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti ovat jo mahdollistaneet kirjeäänestyksen ulkokansalaisilleen.
Kirjeäänestys on luotettava ja selkeä. Se on lakiteknisesti helppo toteuttaa. Se on jo olemassa oleva malli, eikä kaipaa vuosien pohdintaa ja selvittelyä niin kuin sähköinen tai Internet-äänestys. Lähin naapurimme Ruotsi antoi kansalaisilleen oikeuden äänestää kirjeitse ulkomailla vuonna 2006.
Kirjeäänestyksen haluavat myös ulkosuomalaiset ja nyt on hyvä aika kertoa se uudelle eduskunnalle!
Hyvä ulkosuomalainen äänestäjä! Lähetä vaalipiirisi kansanedustajalle – uudelle tai vanhalle - hieno postikortti ja kerro hänelle, että haluat tulevissa vaaleissa myös mahdollisuuden äänestää kirjeitse. Postikortti on monin verroin parempi väline kertoa tästä kuin sähköinen viesti. Ensinnäkin se todistaa postin hyväksi ja luotettavaksi välineeksi. Lisäksi persoonallinen postikortti ei huku valtavaan sähköpostitulvaan vaan muistuttaa positiivisella tavalla siitä, että ulkosuomalaiset ovat aktiivisia osallistujia suomalaisessa yhteiskunnassa. Omat persoonalliset terveiset maailmalta tekevät asiasta ihmisläheisen ja muistettavan. Voit lähettää kortin yhdelle tai monelle kansanedustajille. Kansanedustajat puolueittain ja vaalipiireittäin ovat eduskunnan Internet-sivuilla www.eduskunta.fi.
Tässä yksi ehdotus tekstiksi:

Edustaja N.N.
Suomen eduskunta
00102 Eduskunta

Hyvä edustaja N.N.,
Ulkomailla äänestäminen on yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin. Kuitenkin pitkät ja kalliit äänestysmatkat ja arkisen elämän esteet hankaloittavat ulkosuomalaisten äänestämistä, vaikka kiinnostusta olisi. Toivonkin, että Suomen eduskunta voisi ottaa seuraavan hallituskauden tehtäväkseen sallia ulkosuomalaisille äänestyksen kirjeitse, kuten niin moni muu eurooppalainen ja kehittynyt maa on jo tehnyt.

Ystävällisin terveisin,
Nimi
Kaupunki, maa


Joulupukin Internet-TV-kanavan uusi versio avattu

Santatelevision.com /Joulupukki.fi on ollut Joulupukin Internet-TV-kanava vuodesta 2000. Kanavaa tuottaa rovaniemeläinen Joulupukki TV. Vanhan valkoparran Web-TV uusiutuu joulun 2011 kunniaksi. Uusitulta kanavalta löytyy kymmeniä ennennäkemättömiä Lapista ja Joulupukista kertovia videoita sekä täysin uusi Suomi-osio. Koko perheelle sopivalta kanavalta voi lisäksi katsoa mm. uusia kiehtovia revontulivideoita.
Joulupukin TV-tontut ovat tietysti myös panostaneet sosiaaliseen mediaan. Kanavalla on nyt omat Facebook-sivut viidellä kielellä sekä Santatelevision Youtube-kanava: www.youtube.com/santatelevision .
Joulupukin Internet-TV-kanava toimii kahdeksalla kielellä (suomi, englanti, italia, espanja, saksa, portugali, ranska ja unkari), ja kanava on kaikenikäisiä kiehtova tapa löytää aito suomalainen joulutunnelma sekä tutustua vanhan valkoparran kotikulmiin. Kanava löytyy myös mm. osoitteista: www.perenoel.fi , www.babbonatale.fi, www.weihnachtsmann.fi, www.papanoel.fi, www.papainoel.fi ja www.mikulas.fi.

Opiskelijan oleskelulupahakemusten määrä kasvanut viidenneksellä

Suomesta haki oleskelulupaa tammi–syyskuussa 2011 yhteensä 18 327 ulkomaalaista EU:n ulkopuolelta, mikä on noin kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin samalla aikavälillä (2010: 18 025 hakijaa).
Huomattava muutos edellisvuoden samaan ajankohtaan verrattuna on opiskelijan oleskelulupahakemusten määrän kasvu. Tammi–syyskuussa 2011 lupaa haki 4 840 opiskelijaa, mikä on 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin samana ajankohtana.
Opiskelijan oleskelulupahakemusten määrän kasvuun vaikuttavat muun muassa viime vuosina esillä olleet korkeakoulujen kansainvälistymissuunnitelmat ja -tavoitteet.
Eniten hakemuksia tehtiin perhesiteen (43 prosenttia) ja opiskelun (27 prosenttia) perusteella. Edellisen vuoden tapaan eniten oleskelulupahakemuksia jättivät venäläiset, somalialaiset, kiinalaiset ja intialaiset.
Vuonna 2010 yksi merkittävistä muutoksista hakemusmäärissä oli somalialaisten jättämien hakemusten määrän huomattava kasvu. Yhteensä vireille tuli 3 986 hakemusta. Tänä vuonna somalialaisten jättämien hakemusten määrä tulee jäämään huomattavasti pienemmäksi kuin viime vuonna; tammi–syyskuussa vireille tuli yhteensä 1 587 hakemusta.
Päätöksiä oleskelulupahakemuksista tehtiin yhteensä 17 055. Oleskelulupa myönnettiin 13 551 henkilölle, eli 82 prosentille päätöksen saaneista hakijoista. Myönteisten päätösten määrä vaihtelee kuitenkin hakuperusteittain. Esimerkiksi perhesiteen perusteella luvan sai 70 prosenttia hakijoista, kun opiskelijoista lupa myönnettiin noin 93 prosentille.
Myönnettyjen lupien määrä on pysynyt samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina
Tarkempi katsaus tammi–syyskuun 2011 oleskelulupa-asioista löytyy Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta osoitteesta www.migri.fi > Tilastot > Oleskelulupa.


Uusi jäsenetu Suomi-Seuran jäsenille

Etsitkö Suomen-lomallesi tai -käynnillesi laadukasta huvilaa hyvällä sijainnilla? Tarjolla on uudet, vuonna 2011 valmistuneet luksushuvilat Padasjoella, alle kahden tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta, Päijänteen etelärannalla.
Mökeiltä alle tunnin matkan sisällä ovat matkailukohteet Himos, Sappee, Aulanko Spa, Vierumäki ja Vääksy Golf.
Katso lisätietoja osoitteesta www.kiuasniemi.fi. Suomi-Seura ry:n jäsenille myönnetään 15 % alennus! Soita ja varaa: Marko Nummela +358 44 2690480.

Joululahjat Suomi-Seuran Tuotevälityksestä
Muista Suomi-Seuran Tuotevälitys miettiessäsi joululahjoja: http://www.suomi-seura.fi/site_v3/index.php?option=com_virtuemart&page=shop.browse&category_id=42&Itemid=32 !


Aika tilata vuoden 2012 Suomi-kalenterit ja almanakat

Tilaa vuoden 2012 Suomi-kalenterit ja almanakat kätevästi Suomi-Seuran Tuotevälityksen kautta:
http://www.suomi-seura.fi/site_v3/index.php?option=com_virtuemart&page=shop.browse&category_id=12&Itemid=32


Varaa hotelli- & lippupakettisi Jääkiekon MM-kisoihin 2012

Event Travel Finland Oy on jääkiekon MM-kisojen 2012 ja 2013 virallinen matkatoimisto Suomessa. Tarjolla on hotelli- & lippupaketteja kaikkiin Helsingissä pelattaviin otteluihin.
Alkusarjan paketit sisältävät kaikki 4 ottelua, joista yksi on Suomen peli. Loppuotteluihin on tarjolla mm. Superviikonloppu-paketti, joka sisältää 6 ottelua; 2 neljännesfinaalia, semifinaalit, pronssi- ja kultaottelun, sekä 4 yön majoituksen aamiaisella. Hotellivalikoima on laaja, ja kaikista hotelleista on hyvät kulkuyhteydet Hartwall Areenalle.
Tutustu tarkemmin Event Travelin tarjontaan ja tee varauksesi MM-kisoihin: http://www.event-travel.fi/
Paketit hintoineen: http://www.event-travel.fi/upload%5CIIHF%202012%20esite.pdf


Jääkiekon MM -T-paita ja -2-DVD saatavana Suomi-Seurasta

Suomen toukokuussa 2011 voittamaa jääkiekon maailmanmestaruutta juhlistava T-paita ja 2-DVD on nyt saatavana Suomi-Seuran Tuotevälityksestä (www.suomi-seura.fi -Tuotteet).
Paidan hinta on jäsenille 15 euroa ja 17 euroa muille. DVD:n hinta jäsenille on 17,95 euroa ja 19,95 euroa muille.
Lisätietoja ja tilaukset: http://www.suomi-seura.fi/site_v3/index.php?option=com_virtuemart&page=shop.browse&category_id=42&Itemid=32


Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.


Ilmoittakaa tapahtumistanne Suomi-Seuran Internet-sivulla

Suomi-Seuran Internet-sivujen keskustelupalstalla on ”tapahtumia ulkomailla” -sivut osoitteessa
www.suomi-seura.fi > klikkaa ”keskustelut”. Siellä yhdistykset, yhteisöt ja järjestöt voivat ilmoittaa tietoja tapahtumistaan ja kyseisellä alueella järjestettävistä ulkosuomalaistilaisuuksista.
Lähettäkää tiedot tapahtumistanne Suomi-Seuran toimistoon (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), niin laitamme ne sivulle nähtäviksi.
Aktiivisuudesta on hyötyä kaikille alueen ulkosuomalaisille ja suomalaismatkailijoille sekä muille suomalaisasioista kiinnostuneille.


Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa

Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!


Hyvässä seurassa jo 84 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927

Muistathan, että Suomi-Seuran jäsenenä tuet arvokasta työtämme ulkosuomalaisten asioiden ajajana Suomessa. Jäsenmaksullasi saat lisäksi neuvontayksikkömme palvelut, alennuksia erilaisten tuotteiden ja palvelujen hinnoista, yhteistyöjuristiemme ilmaisen puolen tunnin konsultoinnin ja alennuksen mahdollisista toimeksiannoista, yhteyden muihin ulkosuomalaisjärjestöihin sekä Suomen Silta -lehden kuudesti vuodessa.


Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin seminaarin 18 - 45-vuotiaille ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi

Seuraava järjestötiedote ilmestyy tammikuun alussa.

Suomi-Seura ry
Mariankatu 8
00170 Helsinki
Puh: +358-(0)9-684 1210
Fax: +358-(0)9-684 12140
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.suomi-seura.fi
Ulkosuomalaisparlamentti:
Osoite, puhelin ja fax samat kuin yllä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.usp.fi

Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..